En ole (lähes) koskaan...

Nyt rasti seinään. Meikäläinen nimittäin oli oikeasti menossa elokuviin. Katsomaan ihan oikeaa, täysimittaista elokuvaa, maksamaan siitä ja vieläpä vapaaehtoisesti. Selvennyksenä niille, jotka eivät tiedä mikä tuossa on ihmeellistä, niin erehdyin ensimmäisenä opiskeluvuonna (parin ensimmäisen viikon aikana) tunnustamaan, etten suuremmin välitä elokuvien katselusta. Saatoin itse asiassa myös käyttää sanaa "inhota". Tai "vihata", en nyt muista. Tuon kommentin johdosta kuitenkin otsaani läiskäistiin säälimättä friikin leima, jota olen saanut kantaa siitä asti. (Oikeasti sanoin tuon vain siksi, että jos joku haluaa pyytää minua ulos, niin saa keksiä saman tien jotain muuta kuin leffaan lähtemisen, sillä vastaus olisi automaattisesti EI. Myöhemmin olen myös saanut kahdenkeskeisiä tunnustuksia, etteivät kaikki muutkaan pidä elokuvien katselusta, mutta pidän nuo nimet omana tietonani. Haluan pitää tämän friikkikuningattaren kruunun ihan vain itselläni.)

Mikä sitten meni tänään vikaan? No metro. En ehtinyt ajoissa. Ja ei, en vain millään voinut lähteä kotoa noin kymmentä minuuttia aiemmin, ja kyllä, minun piti myös epähuomiossa hypätä ensin väärään suuntaan menevään metroon. Tämä oli selkeästi vain universumin tapa osoittaa, että elokuvat ja minä emme edelleenkään kuulu yhteen. Aion kuitenkin yrittää uhmata tätä luonnonlakia vielä toistamiseen, mutta en ehkä ihan lähiaikoina. Toisin sanoen, ehkä siinä tapauksessa, jos joitakin muita vaihtareita on taas menossa. Jos friikin maineen onnistuu välttämään vain istumalla muutaman tunnin elokuvissa, otan haasteen vastaan (täällä nimittäin olen saanut jo yhden leiman siitä hyvästä, etten juo olutta).

Oli silti ihan hauska ilta ajella huvikseen metrolla.

ps. Tänään oli ensimmäiset ranskan kieliset kurssit, niistä ehkä lisää myöhemmin. Ehkä. Tämän päivän perusteella en ole kovinkaan vakuuttunut.

pps. Tältä päivältä ei löydy kummempaa kuvitusta kuin yliopiston ruokalautanen, joten säästän teidät (eli ukin) siltä.