Syö ne vissiin Unkarissakin

Eilen kokoonnuttiin ensimmäistä kertaa meidän kansainvälisen kokkaamiskerhon kanssa (eli toisin sanoen porukka vaihtareita, jotka kaikki tykkäävät syömisestä. Ja ehkä vähän myös ruoanlaitosta.). Oltiin unkarilaisen vaihtarin luona, eli vuorossa oli luonnollisesti täkäläisten safkojen valmistusta. Etukäteen en oikein tiennyt, mitä odottaa, sillä ei ollut minkäänlaista mielikuvaa maan ruokakulttuurista. (Okei, ehkä ajattelin että jotakuinkin samaa varmaan mitä Venäjällä tai muissa niissä maissa, missä puhutaan jotain hassun kuuloisia kieliä.) 

Toisilla on suhteellisen charmikkaat snapsilasit.

Mentiin parin muun vaihtarin kanssa jo muutamaa tuntia aiemmin auttelemaan illan staraa eli Patrikia kokkauspuuhissa. Hauskaa oli ja ruoka oli erittäin hyvää. Vaihdoimme tyttöjen kanssa kyllä epäluuloisia katseita pitkin iltaa aina siihen asti, kunnes ruokaa alkoi siirtyä lautaselta suuhun asti - hittolainen, tuonne minä haluan lomalle ja pian! Ette uskokaan miten herkullista ruokaa voi saada aikaan jo pelkästään perunoista, makkarasta, kananmunista ja ranskankermasta... Seura oli ehkä jopa vielä parempaa, tai ainakin tasoissa ruoan kanssa. Seuraavia iltamia odotellessa! Vuorossa on vielä ainakin meksikolaista/amerikkalaista (jenkkivahvistuksellamme on vaikeuksia päättää, kokkaako syntyperänsä vai asuinpaikkansa mukaan), brittiläistä, saksalaista, ruotsalaista, suomalaista (ilmeisesti kolme kertaa) ja ehkäpä kanadalaista.

Assistentit ja pääkokki. (Katsokaa nyt, on mulla kavereita.)

Täytyy vielä vähän taputtaa omaa päätä tästä ehdotuksesta, ilmeisesti minullakin joskus välähtää.

ps. Parasta tässä päivässä: oli ihanan lämmin ja aurinkoinen iltapäivä ja pääsin vihdoin ulkoiluttamaan marimekkokuosisia Conversejani! (Kotiin palatessa sitten tietysti satoikin vettä, mutta noo, mitäs pienistä.)

Toiseksi paras juttu: minun iltapala, joka näyttää tältä:

Näyttää vahvasti huomisen aamupalan kaksoisolennolta.

(Edelleen yksi parhaista jutuista omillaan asumisessa on se, ettei ole pakko syödä mitään oikeita ja terveellisiä ruokia jos ei vaan huvita.)

Elämäni maanantaiaamu

Etukäteen tietysti kuvittelin, että täällä elämä on pelkkää samppanjaa ja vaahtokarkkeja (pienehkö upgreidaus vanhoille tutuille eli mannapuurolle ja mansikalle), mutta saapuihan se todellinen maanantai tännekin.  Sinkkuelämää-sarjan seuraajat varmaan tietävät jakson Pariisista, jossa soi surumielinen musiikki taustalla ja Carrie astuu (törkeän kalliilla ja ihanilla) kengillään koirankakkaan. Tämän päivän tunnelmat olivat jotakuinkin samat. En tiedä, milloin viimeksi kaikki olisi mennyt näin pahasti pieleen jo ennen aamukahdeksaa. (Koirankakka kengänpohjassa olisi tosin tuonut vielä lisäsyvyyttä aamuun. Niitä on muuten täällä ihan joka paikassa, eli ensiaskelta odotellessa.) Mutta no, kuvaillaanpas hieman päivän kulkua.

Kello oli laitettu soimaan 5.56, koska olen addiktoitunut epäloogisiin herätysaikoihin. Aikomuksena oli viettää rauhallinen aamu, syödä aamupalaa rauhassa, meikkailla ja valita jotkut kivat (no, oikeasti kriteerinä "vähiten likaiset") vaatteet, lueskella sähköpostit, ehkä vähän blogeja ja facebookata. Mikä sitten meni pieleen?

Havahdun katsomaan kelloa, ja se näyttää 6.56. Nukuin siis pommiin. Pikainen laskutoimitus päässä, ovelta ovelle-välimatka kotoa yliopistolle on noin 45 minuuttia. Jos juoksen matkan, ehkä 40 min. Jos juoksen tosi kovaa, ehkä 35. (Tai miksei jopa 30, jos haluan totaalisesti yliarvioida oman juoksunopeuteni. Oikeasti ei tule koskaan tapahtumaan.) En voi tarpeeksi korostaa tätä, mutta jos täällä tunti alkaa kahdeksalta, niin se myös alkaa kahdeksalta. Eli 8.00. Ei 8.15, 8.05 tai edes 8.02. Laskutoimitusten perusteella totean siis, että mahdollisuus ehtiä vielä ajoissa yliopistolle on olemassa, ja sitten alkoikin tositoimet. 

Hyppään alas (hyppäsin tosiaankin, säästin varmaan ainakin kaksi sekuntia kun en käyttänyt parven tikkaita), päälle ensimmäiset vastaantulevat vaatteet. Vilkaisu peiliin, joka näyttää yhdistettyä bad hair- ja bad face- dayta. Hienoa. Tukka nutturalle, pikainen meikkipohja (likaiselle) naamalle, vähän ripsiväriä ja loput meikit mukaan (optimistisesti kuvittelin jaksavani meikata joko matkalla tai yliopistolla. En jaksanut. Syy: maanantai.). Kiitän hiljaa mielessäni kaukonäköisyyttäni, että edelliseltä illalta jäi puolikas patonki. Voin vain napata sen mukaan omenoiden ja parin juustonpalan kanssa ja syödä matkalla. Ajansäästöä taas.

Keittiöön ja ilokseni huomaan että kämppiksen kaveri on ollut yöllä nälkäinen eikä minulla olekaan ruokaa. Paitsi niitä omenoita. Lamaannun hetkeksi, mutta sitten muistan, että minullahan oli kiire. Ei voi mitään, nappaan kaikki kolme omenaa mukaan (pesemättä) ja jääkaapista myös jogurtin ja jonkun vauvojen soseen, jonka tiedän olevan pahaa. Päätän juosta vähän nopeammin, että ehdin käväistä matkalla leipomossa hakemassa jotain hyvää piristämään aamua. Tai no, täyttämään vatsaa. Ei nyt luoda liikaa odotuksia.

7.12, astun ovesta ulos. Pieni viivästys, koska en meinannut löytää avaimia mistään. Totean, ettei oikeastaan tarvitse edes juosta, nappaan ensimmäisen omenan laukusta ja alan nautiskella tätä varsin kulinaristista aamupalaani. Omenan syötyäni huomaan, että olen tiputtanut toisen lapasen jonnekin matkan varrelle. 7.18, eli ei ole aikaa kääntyä hakemaan, sinne meni. Seuraavaksi kohteena leipomo, "un croissant" ja matka jatkuu juosten. 7.21 metropysäkillä (oikeasti lähempänäkin olisi pysäkki, mutta tältä vähän kauemmalta menee nopeampi linja yliopistolle päin). Seuraava metro saapuu vasta kahden minuutin päästä, eli alan syödä croissantia. Joku tuntematon kävelee minuun pahki (suomi-suomi-sanakirja: tuntematon henkilö törmäsi minuun), ja puolet croissantistani tippuu maahan. Eipä paljo pardonit parantaneet mielialaa tuossa vaiheessa. (Ja ei, en noukkinut sitä enää maasta. Muuten kyllä, mutta siellä oli ihmisiä katsomassa.)

Metroon, vaihto, odotusaikaa 5 minuuttia. En vielä yhtenäkään aamuna ole joutunut odottamaan näin kauaa. Toinen metro, pysäkki. Pienehkö juoksupyrähdys ja perillä luokassa 7.59. Suhteellisen täsmällistä siis. Opettaja myöhässä, eli käyn hakemassa vielä aamukahvin automaatista, joka syytää kuppiini jotain kaakaosotkua. No, eipä ollut yllätys koska maanantai.

Tauoilla saan onneksi sympatiaa (tai sääliä, miten sen nyt ottaa) kanssaopiskelijoilta, kun kerron hirveästä aamustani. Kolmeen asti opiskelen ranskaa, minkä jälkeen menen moikkaamaan kv-koordinaattoria. Hän sanoo, ettei valitsemani 28 opintopistettä ole tarpeeksi, vaan minun tulisi lisätä mukaan vielä joku kurssi. Muuten voi kuulemma joutua ongelmiin apurahojen kanssa. Sepä hienoa. Itse en ole kuullut mistään minimirajasta opintopisteitä ajatellen, eli pitää varmaan ottaa yhteyttä johonkin oman yliopiston kv-palveluihin viimeistään huomenissa.

Metromatka kotiin, kauppaan ostamaan ruokaa, ja matka jatkuu kämpille. Spagetit tulille, sekaan vähän parsakaalia, chorizoa ja homejuustoa. Kylkeen tuoretta patonkia (kirjaimellisesti, kylkiinhän se menee kuitenkin). Kyllä vaan päivästä tuli heti parempi.

Kuva ruokalautasnaamasta. Ihan vaan Jannin pyynnöstä.

Ilta jatkuu opiskelun merkeissä. Tai ehkä pyykäten. Eli pitäkää te muut hauskaa minunkin puolesta.

Parasta päivässä: Se, että se on kohta ohi. Ja että huomenna on tiistai, kun unkarilainen vaihtarikaveri kokkaa meille! Ehdotin muille vaihtareille taannoin, että aletaan viettää eri kulttuurien kokkausiltoja, että jokainen tutustuttaa muut vuorollaan oman maansa ruokaan. Innokkaita löytyi onneksi muitakin kuin minä. (Katsotaan, ovatko vielä niin innoissaan jutusta, kun tulevat meille syömään makaroonilaatikkoa. Tai puuroa, mitä näitä nyt on.)

(EDIT: Note to self: älä ikinä kirjoita että kaikki mahdollinen on jo mennyt pieleen, koska ei varmasti ole. Terveisin pyykkääjä, joka onnistui värjäämään puolet valkoisista vaatteistaan kulahtaneen harmaiksi. Joskus pyykkien lajittelu kannattaisi. Mutta joo maanantai, voitit. Nähdään taas viikon päästä.)

Laiska, laiskempi... sunnuntai

Pienehköä päivitystä taas kuulumisista, vaikka en ole aivan varma, tuleeko tänään kovinkaan järkevää ajatuksenjuoksua. Lievästi sanottuna kuollut olo ja aivot tuntuu palanneen joululoma-asetuksille... mutta no, yrittänyttä ei vissiinkään yleensä laiteta niin testataan. (Mutta turha odottaa mitään edes mukahauskaa juttua.)

Torstaina tosiaan käytiin muutaman muun vaihtarin kanssa pyörähtämässä Erasmus-bileissä, ja todennäköisesti oli ensimmäinen ja viimeinen kerta tuon konseptin pippaloissa. Sisäänpääsy oli onneksi ilmainen, olisi saattanut harmittaa, jos olisin maksanut sen normaalin sisäänpääsyn eli 7€. Paikka oli aika kaupallinen, hinnat hivelivät Eiffelin tornin korkeuksia ja asiakaskunta oli... No, sanotaanko nyt vaikka että vaaleaveriköt saavat aika paljon osakseen huomiota. Toisen suomalaisen tytön kanssa totesimme, ettei juurikaan voi katsoa muualle kuin kattoon tai lattiaan, sillä pikainenkin vahingossa luotu katsekontakti johti lähestymiseen. Loppujen lopuksi ilta oli kuitenkin ihan hauska ja jaksettiin juhlia kolmeen asti, kunnes suunnattiin kaikki omiin koteihimme. Itse kävelin (älä pyörry äiti), kun matkaa ei ollut paria kilsaa enempää, mutta meikäläisen suunnistustaidoilla matkasta tuli ehkä kolmen kilsan lenkki. Perille kuitenkin päästiin, mikä lienee tärkeintä.

Lauantaikävelyllä. Chillisti. Enkä siis yhtään huomannu että Eiffel tuli kuvaan.

Perjantaina olin brändäyskurssin aloitusluennolla, ja kurssi vaikuttaa sisällöltään tosi mielenkiintoiselta. Opettaja (se sama persoona mikä keskiviikkona) jakoi meidät ryhmiin, ja onnekseni sain työparikseni yhden mukavimmista tapaamistani vaihtareista täällä, saksalaisen tytön. Kurssilla tehdään kaksi esitelmää, toinen on brändien vertailua ja toinen tuotekehittelyä, ja lisäksi suorittamiseen kuuluu vielä henkilökohtainen työ. Esitelmät eivät ole täällä ihan samanlainen läpihuutojuttu kuin mihin aiemmin olen tottunut, joten aika työläs kurssi on luvassa. Mutta sitäkin mielenkiintoisempi, joten ei kyllä harmita yhtään!

Kurssin jälkeen lähdimme käymään afterschoolilla parin muun kurssilaisen kanssa läheisessä pubissa, jossa oli happy hour (noita happy houreja muuten löytyy lähes kaiken aikaa ja joka paikasta, mikäs sen kivempaa). Kotiin päästyäni olin kyllä aivan poikki vielä edelliseltä illalta, mutta istuin vähän aikaa iltaa kämppiksen ja hänen kaverinsa kanssa. Ja join (varautukaa yllättävään käänteeseen) OLUTTA. Okei, ehkä yhteensä kolme kulausta, mutta vapaaehtoisesti. Eikä se ollutkaan edes pahaa, vaikka en yhtään enempää olisi halunnutkaan juoda.

Afterwork. Toivottavasti ei tule tavaksi.

Lauantaina kävin kahvilla muutaman muun tytön kanssa, ja join ehkä elämäni pahimman ja erittäin pahasti ylihinnoitellu cappuccinon. Muuten oli onneksi mukavaa. Illalla oli tarkoituksena suunnata erääseen yökerhoon (ilmoittamalla nimensä etukäteen pääsee ilmaiseksi sisään yhteen asti), mutta emme ehtineet ajoissa sisään ja päätettiin jättää kokemus sitten tulevaisuuteen. Pubin kautta palattiin etkoilupaikkaan odottelemaan ensimmäisiä metroja. Itse tosin kyllästyin loppujen lopuksi metropysäkillä odotteluun, ja kävelin puolimatkaan. Eikä tullut taaskaan ketään hulluja vastaan. Kotiin tulin puoli seitsemän tienoilla.

Öinen Pariisi. (Joo, vahinkolaukaisu, koitin vaan katsoa puhelimesta karttaa.)

Sunnuntai onkin sitten mennyt mukavasti tässä koneen ääressä. Aiemmin oli puhe, että olisimme lähteneet käymään kirppisalueella Porte de Clignancourtin lähellä, mutta se ei nyt toteutunutkaan vaan siirtyy ensi viikolle. Omalta kannaltani erittäin hyvä, kun yöunet jäivät näinkin lyhyeksi. Kovinkaan hehkeää seuraa ei olisi ollut luvassa... Mutta no, ehkä tänään pääsen vihdoin ajoissa nukkumaan. Ehkä. (Toisin sanoen pelaan varmaan taas Sanajahtia aamuyöhön asti tai katselen fiksuja videoita Youtubesta, vaikka olisi pinkka oikeiden ihmisten asioitakin tehtävänä.)

Olen kyllä saanut jotain tänään aikaankin, kirjoitellut pari kesätyöhakemusta. Sain tosin jo yhden kesätyötarjouksen jota en aio ottaa vastaan. (Pitäkää vaan snobina, mutta jotkut työt nyt vaan ovat sellaisia, että itse asiassa mieluummin suorittaa jopa kesäopintoja. Vaikka asuen teltassa vanhempien takapihalla. Jos siis sinne vaan saa vedettyä jatkojohdon niin, että läppäri toimii.) Vielä en oikein jaksa stressata kesätöiden vuoksi, säästän loppukevään maaliskuusta eteenpäin sille. Tämän kevään jälkeen kyllä työt olisi enemmän kuin tervetulleita...

Täysin OT-kuva, mut luulin et tuolla myytäis villasukkia. Pah, keittoa sieltä vaan sai. Tyhmää.

ps. Laiska sunnuntai sai juuri uutta nostetta, kun kämppiksen belgialainen kaveri kävi kolkuttamassa oveen et josko haluaisin lasillisen samppanjaa. Ihan näin sunnuntain kunniaksi kuulemma. Voiko tuollasesta muka kieltäytyä..? Itse en, ja samppanjalasikin onneksi mätsäsi kauniisti näihin mun kalsareihin, joissa oon viettäny jotakuinkin koko päivän. Loppuilta meneekin sitten googlaillessa Jimmy Choota brändäyskurssin tehtäviä ajatellen, edelleen kalsareissa. Olen niiiiin chic.

Opiskeluhommia, taas vaihteeksi

Aloitetaan taas tylsähköllä ja informatiivisella osiolla, mihinkäs muuhunkaan kuin opiskeluun liittyen. Sen takia kun täällä käsittääkseni ollaan. Lisäsin sentään muutaman kuvan tältä päivältä, eli katselkaa niitä, jos ette jaksa lukea.

Tällä viikolla alkoivat sitten loputkin kurssit, eli lukujärjestyksen sisältö tuplaantui, tai pikemminkin triplaantui. Tosin vain hetkellisesti, sillä olin valinnut aika paljon ylimääräisiä kursseja, mistä kävin katsomassa ensimmäisen luennon (eli kuuntelemassa kurssin suorittamiseen vaadittavat tehtävät) ennen lopullisia valintoja. Täällä tosiaan emme ole saaneet mistään enempää tietoa kurssin sisällöstä etukäteen kuin nimen, joten aika paljon yllätyksiä on tullut vastaan. 

Maanantaina alkoi ranskan kielikurssi... Kävin opettajan kanssa keskustelua tunnin jälkeen, ja hän sanoi, että voin ensi viikolla käydä kokeilemassa korkeamman tason kursseja, bisnesranskaa ja kulttuuriin liittyvää kurssia. Halutessani voin sitten vielä palata nykyiselle kurssille. Ensi maanantaina onkin siis herätys erittäin epäinhimilliseen aikaan, kun bisnesranska alkaa jo kahdeksalta (en tosin ymmärrä, kuka pystyy puhumaan tuohon aikaan mitään ymmärrettävää kieltä).

Bongaa todellinen turisti.

Kävin kokeilemassa myös kolmea täysin ranskan kielistä kurssia, joista kaksi tiputan automaattisesti pois. Toinen oli tietotekniikan kurssi, mikä vastaa lähinnä kotiyliopistossa ensimmäisenä syksynä käytyä tietokone työvälineenä-kurssia (eli tuttavallisemmin lyömävälinekurssi). Silkkaa ajanhukkaa siis, varsinkaan kun maanantain tunnilla yksikään tietokone ei edes toiminut, ja opettaja oli sen takia enemmän tai vähemmän hukassa. Toinen kurssi käsittelee luksusmateriaaleja. Kurssin sisältö vaikutti mielenkiintoiselta, mutta suorittamiskriiterinä on vain henkilökohtainen esitelmä, jota valmistellaan itsenäisesti kevään ajan. Luentoja on vain noin kerran kuukaudessa, eli yhteensä kolme plus viimeinen kerta, kun työt esitellään. Tämäkään ei siis oikein palvele tarkoijtusperiäni, kun ranskan kursseilla tavoitteena oli nimenomaan päästä kuulemaan ranskaa (ja ehkä vähän puhumaankin).

Kolmas kurssi oli kustannuslaskennan tyylistä, ja suhteellisen helppoa ainakin nyt ensimmäisellä tunnilla. Tämän kurssin aika todennäköisesti pidän valinnoissani, sillä siellä oppii varmaan aika paljon termejä (joilla ei sitten tämän kevään jälkeen teekään mitään). Ja koska aihe ei ole liian haastava, pystyn enemmän keskittymään kielen oppimiseen. Kovin vaikeaa asiaa en vain kykenisi ranskaksi opiskelemaan, ainakaan vielä.

Meille kans tuollainen roskis, kiitos.

Perjantaina on vielä luvassa luksustuotteiden brändäämistä. Kävin samaisen opettajan kansainvälisen markkinoinnin luennolla keskiviikkona, ja jo ensimmäisen viisiminuuttisen jälkeen ajattelin että HELL NO. Opettajan persoona aiheutti välittömästi lähes pakonomaisen tarpeen paeta paikalta, mutta jostain kumman syystä tauon jälkeen luennon meno muuttui vähän inhimillisemmäksi. Ajattelin sitten kuitenkin pitää tuon perjantain kurssin. Kurssin suorittamiseen sisältyy kaksi esitelmää ja jonkin sortin raportti. Esitelmän pitämisestä sen verran, että täällä on (ainakin tällä kurssilla) esitelmissä pukukoodi, eli pojat pukeutuvat pukuun (myös kravatti pakollinen) ja tytöt jakkupukuun tai mekkoon. Farkut ehdottomasti kielletty. Harmikseni minulta löytyy vain yksi edes suhteellisen virallinen asu, eli sillä sitten mennään... Toivottavasti kelpaa, olisi ikävä saada hylsy pelkästään vääränlaisen asun vuoksi.

Tämän päivän luento strategiseen johtamiseen liittyen olikin peruttu opettajan sairastumisen vuoksi, minkä sain harmillisesti kuulla vasta yliopistolle saavuttuani. No, päätin hyödyntää vapaapäivän ja lähteä metsästämään uimalakkia sekä sisäpelikenkiä, niin pääsen jossain vaiheessa ehkä myös uimisen ja saliharjoittelun makuun. Kumpaakaan ei löytynyt... Sisäpelikenkiä ostaessa sain kohdata kyllä elämäni asiakaspalvelijan, en muista milloin olisin viimeksi saanut noin tylyä palvelua. Löysin kuitenkin myös toisen liikkeen, joka oli lupaavasti nimetty Courir (yksi tapa kääntää sana on "juosta"). Liike myi harmillisesti vain vapaa-ajan jalkineita, ja olin lievästi sanottuna pettynyt. Vähän kuin Suomessa olisi kauppa nimeltä Suklaakakku, joka myisi vain ruisleipää.

Kävin myös pyörähtämässä eräällä kuntosalilla (kuvat tältä reissulta), jonka toiset vaihtarit olivat löytäneet. Opiskelijalle harjoittelu kuulemma maksaa vaan 25€ kuukaudessa, ja ainakin he kaikki olivat saaneet kortin tuohon alennettuun hintaan. Harmikseni paikan asiakaspalvelu oli kuitenkin suljettu, joten toisena päivänä sitten uudestaan.

Etsi kuvasta kuntosali.

Epäonnekkaiden asiointiyritysten jälkeen suuntasin kotiin, ja käväisin juoksemassa. Pitkästä aikaa juoksu kulki oikeasti hyvin! Selkeästikään Suomessa liikuntaan sovellettu mottoni enemmän on enemmän ei pidäkään paikkaansa, vaan useampi lepopäivä (tai kevyt päivä) putkeen tekeekin oikeasti hyvää. Loppupäivän suunnitelmana on suunnata jossain vaiheessa iltaa yhden toisen vaihtarin luokse apérolle, josta aikomuksena on jatkaa vielä joihinkin erasmus-bileisiin. En nyt kauhean innolla odota, mutta ihan kiva käydä katsomassa. Ja seura on onneksi ainakin hyvää!

ps. Katsokaas muuten, kuinka hienon naamion sain juustojen mukana! Joo, siis sellaisia yksittäispakattuja pieniä juustokiekkoja, mitkä on mitä ilmeisemmin tarkoitettu lähinnä lapsille. Ainakin tuosta kylkiäisestä päätellen. (Samoja juustoja, mitä kesällä Brysselin hoitolapset saivat kesällä aina silloin tällöin. Babybel-päivinä keittiössä oli yksi myrtsi au pair, kun jäi ilman... Nyt saan onneksi niitä vaikka joka päivä, hähää.) Jonain tylsänä päivänä voin vielä värittää tuon sitten (vaikkapa Louvressa, kuten kunnon artistit konsanaan), että venetsialaisia naamiaisia odotellessa ja silleen.

Yksi koko, jonka ilmeisesti pitäisi sopia kaikille. Miau.

pps. Eilisen päivän (tai hyvä on, ehkäpä koko elämäni) kohokohta:

Minun 15 minutes of fame. No okei, reilu 10 sekuntia, ei tuo lista näy sen kauempaa.

(Ja ei, älkää kysykö mistä tuo nimimerkki juontaa juurensa.
EDIT: Huomasin hävyttömiä nimimerkkejä, ja jouduin vähän sensuroimaan. Kaiken varalta kaikki muut paitsi omani. Oikeasti syynä oli tietysti se, että kaikki huomio kiinnittyisi vain minun megamahtavaan sijoittumiseeni.)

En ole (lähes) koskaan...

Nyt rasti seinään. Meikäläinen nimittäin oli oikeasti menossa elokuviin. Katsomaan ihan oikeaa, täysimittaista elokuvaa, maksamaan siitä ja vieläpä vapaaehtoisesti. Selvennyksenä niille, jotka eivät tiedä mikä tuossa on ihmeellistä, niin erehdyin ensimmäisenä opiskeluvuonna (parin ensimmäisen viikon aikana) tunnustamaan, etten suuremmin välitä elokuvien katselusta. Saatoin itse asiassa myös käyttää sanaa "inhota". Tai "vihata", en nyt muista. Tuon kommentin johdosta kuitenkin otsaani läiskäistiin säälimättä friikin leima, jota olen saanut kantaa siitä asti. (Oikeasti sanoin tuon vain siksi, että jos joku haluaa pyytää minua ulos, niin saa keksiä saman tien jotain muuta kuin leffaan lähtemisen, sillä vastaus olisi automaattisesti EI. Myöhemmin olen myös saanut kahdenkeskeisiä tunnustuksia, etteivät kaikki muutkaan pidä elokuvien katselusta, mutta pidän nuo nimet omana tietonani. Haluan pitää tämän friikkikuningattaren kruunun ihan vain itselläni.)

Mikä sitten meni tänään vikaan? No metro. En ehtinyt ajoissa. Ja ei, en vain millään voinut lähteä kotoa noin kymmentä minuuttia aiemmin, ja kyllä, minun piti myös epähuomiossa hypätä ensin väärään suuntaan menevään metroon. Tämä oli selkeästi vain universumin tapa osoittaa, että elokuvat ja minä emme edelleenkään kuulu yhteen. Aion kuitenkin yrittää uhmata tätä luonnonlakia vielä toistamiseen, mutta en ehkä ihan lähiaikoina. Toisin sanoen, ehkä siinä tapauksessa, jos joitakin muita vaihtareita on taas menossa. Jos friikin maineen onnistuu välttämään vain istumalla muutaman tunnin elokuvissa, otan haasteen vastaan (täällä nimittäin olen saanut jo yhden leiman siitä hyvästä, etten juo olutta).

Oli silti ihan hauska ilta ajella huvikseen metrolla.

ps. Tänään oli ensimmäiset ranskan kieliset kurssit, niistä ehkä lisää myöhemmin. Ehkä. Tämän päivän perusteella en ole kovinkaan vakuuttunut.

pps. Tältä päivältä ei löydy kummempaa kuvitusta kuin yliopiston ruokalautanen, joten säästän teidät (eli ukin) siltä.

Pähkinöitä purtavaksi

Etsi kuvasta kaksi (2) virhettä:

Klikkaa suosiolla isommaksi.

Liian haastavaa? Kokeillaan toisella kuvalla. Etsi YKSI (1) virhe:

Aivan. Sateenvarjo.

Ei fransmannit, ei näin. Se on LUMISADETTA. Silloin kuuluu kävellä suu auki kaduilla ja yrittää pyydystää hiutaleita kielellä mahdollisimman epäesteettisen näköisesti. Tai jos sataa oikein paljon (kuten tänään), siitä voi myös rakentaa esimerkiksi ikioman linnan. Tai muotoilla itselleen kaverin, jos meinaa olla yksinäistä. Siltä suojautumiseen ei tarvitse sateenvarjoa. (Räntäsade on sitten asia erikseen, silloin saa synninpäästön. Myönnetään, olen itsekin sortunut silloin kaivamaan sateenvarjon laukusta.. Suomessa en ehkä vaivautuisi.)

Kuvista voi päätellä, millaisissa tunnelmissa täällä on sunnuntaita vietetty. Lähes liiankin kotoisissa. Laiska aamu, vielä laiskempi päivä, eikä iltakaan tuo mukanaan kummempia aktiviteetteja (ajattelin kerrankin, että voisi mennä vaikkapa ihan ajoissa nukkumaan, kun huomen aamuna on taas opiskelua luvassa ja vieläpä sietämättömän aikaisin). Päivällä kävin tosin reippailemassa pienehkön kävelylenkin, joka loppujen lopuksi olikin kymmenisen kilsaa pitkä. Hups. Päädyin myös käväisemään Champs Elyseellä parissa kaupoissa, mutta ostin vain supermahtavia ja hyödyllisiä juttuja, niin ei tarvitse edes potea huonoa omaatuntoa. Sain nimittäin vihdoin ostettua uudet jumppatrikoot Adidakselta, eikä 15 euron alennushintakaan tuntunut kovin pahalta. (Myönnetään, ostin kahdet saman tien. Oikeasti olin etsimässä uimalakkia, mutta ne oli loppu.)

Tässä pienehkö kuvaoksennus päivältä. Pieni sen takia, että kännykästä loppui akku kesken kaiken.

Tapetteja voi mainostaa näinkin. (Little Greene)

Yksi parhaista paikoista koko Pariisissa, eli Ladureen myymälä. Yksi niistä monista.

Seinekin alkaa jo vihertää, varma kevään merkki.

ps. Eräs miekkonen ei sitten taas ollut ymmärtänyt ollenkaan tuon lumen pointtia, kun ajeli ympäriinsä polkupyörällä kori täynnä lumipalloja ja heitteli lenkkeilijöitä niillä. Lumisodan säännöt pitää kertoa etukäteen, ja se alkaa vasta sitten kun kaikki (eli minäkin) ovat valmiita. (Terveisin yksi epäonninen lenkkeilijä eiliseltä. Olis hei voinu osuu vaikka silmään. Nyt on onneksi vaan reidessä mustelma.)

(pps. Jos haluatte tehdä kirjottamisesta jopa vieläkin mielekkäämpää, niin kommentoikaa. Tietäsin samalla, että lukeeko tätä edes kukaan... EDIT: hmm, kannattaisi sitten varmaan sallia kommentointi myös anonyymeille käyttäjille. Hyvä minä.)

Veni, vidi... väsyin.

Tunnetaan myös nimellä "lauantainen reissu Louvreen".

Keskityin lähinnä kuvaamaan ihmisten takaraivoja. Hauskaa, kannattaa kokeilla.

Käväistiin tosiaan siis katsastamassa Louvren tarjonta muutaman muun vaihtarin kanssa, ja no, olihan siellä nähtävää. Odotukset eivät olleet etukäteen kovin korkealla, sillä myönnetään etten ole kovinkaan kiinnostunut taiteesta. Tai sanotaan ennemminkin, että olen valikoiva sen taiteen suhteen, mikä minua kiinnostaa. Louvressa oli paljon kaikkea mahdollista ja vieläpä liikaa, eli aivan liian paljon kivenmurikoita nähtäväksi yhdelle päivälle. Epäonneksemme päädyimme aloittamaan visiittimme niistä, joten myöhemmin vastaan tulleiden maalausten ihailuun ei enää riittänyt energiaa. Nykytaidemuseot ovat jotenkin enemmän minun mieleeni, vaikka niissä tuleekin vastaan aina ihan käsittämättömiä juttuja. Mutta yllätykset ovatkin kivoja.

Se tärkein tuli kuitenkin nähtyä eli (tähän rumpujen päristystä ja trumpetin soittoa) MONA LISA. Nyt elämäni on jotakuinkin complete. Tässä vielä yhteiskuva meistä.

Silmälasit kuvausrekvisiittaa taiteellisemman mielikuvan luomiseksi.

Sanotaanko että ihan kiva paikka, kannatti käydä (varsinkin kun ilmaiseksi pääsi) niin ei enää myöhemmin tarvitse. (No okei, ei se ollut niin paha rasti, voisin mennä uudestaankin. Mutta ottaisin värityskirjan mukaan. Ja puuvärit. Ja perustaisin oman väliaikaisen puuhanurkan johonkin missä voi pitää pienen breikin.)

ps. Ehkä parasta Louvressa: ihmiset jotka laittavat taskuusi/laukkuusi tavaroita. Kuinka kivaa! Tällaisia kylttejä oli ripoteltu ympäriinsä:

Kuva täältä.

Raflaava ja nerokas otsikko opiskeluun liittyen

Vaikka tätä blogia tuskin luetaan sen informatiivisen arvon vuoksi (jostain kumman syystä kuvittelen, että lähinnä kiinnostaa minun kuulumiset), voisin silti kirjoittaa pari sanaa ensitunnelmista ja faktoja täällä opiskelusta. Tylsää tekstiä ilman kuvia siis luvassa, valmistautukaa henkisesti.

Tällä viikollahan alkoivat ensimmäiset varsinaiset kurssit, mikä minun kohdallani tarkoitti johtamisen opintoja, käytännössä kolmea kurssia. Loput kurssit alkavat sitten ensi viikolla, ja silloin on luvassa ranskaa, luksustuotteiden brändäämisen opintoja (pardon my Finnish) ja muuta sekalaista. Ensi viikon jälkeen sitten varmistuu lopullinen aikataulu kevääksi, kun valikoin kursseista kiinnostavimmat (tai helpoimman oloiset) ja teen lukujärjestyksestä sopivan kuormittavan (tällä hetkellä se näyttää aika hirveältä).

Tällä viikolla tosiaan alkoi kolme eri johtamisen kurssia, ja olipa kyllä kolme hyvin erilaista proffaa vetämässä niitä. Opetuskieli kaikissa kolmessa on englanti. Ensimmäisellä kursseista, maanantaina alkaneella, ei tehty oikeastaan mitään. Aikaa kyllä olisi ollut - täällä kun monet kurssit luennoidaan 2*90min tahdilla, välissä vaihtelevat mittainen tauko. Muutenkin tyypillistä on, että kurssia kohden on aina vain yksi luentosetti viikossa. Kyseisen kurssin päädyin jo pudottamaan pois, myös siitä syystä, että se meni päällekäin ranskan kurssini kanssa. (Näin ohimennen, minut muuten plaseerattiin intermediate french -kurssille, mikä on korkeimman tason ns. kielikurssi juuri ennen akateemisempia ranskan kursseja. En ole tyytyväinen.) Läsnäolopakon vuoksi täällä ei ole mahdollista opiskella päällekkäisiä kursseja, mikä onkin ehkä ollut isoin opiskelukulttuurishokki tähän mennessä (terveisin eräs joka on "opiskellut" Suomessa parhaimmillaan neljää kurssia samalla kellonlyömällä).

Toisen kurssin proffa oli todella mukava ja innostava, enkä oikeastaan edes muista, milloin olisin ollut viimeksi niin innoissaan opiskelusta kun kyseisellä luennolla. Ehkä myös kurssin aihe, innovaatiojohtaminen, on helpompi opettaa innostavasti. Tämän kurssin etenemistä odotan todellakin mielenkiinnolla! Käsiteltävistä aiheista osa, kuten sosiaalinen media, koskettaa jollain tapaa jopa omia pääaineopintojani.

Kolmannen kurssin vetäjä olikin sitten hauska tapaus. Tuli tosiaankin sellainen olo kuin olisi palannut yläasteelle, lukiossakaan ei tainnut olla noin tiukkaa kuria. Puhelinten tulee olla luennoilla suljettuna, läppäreitä ym. ei saa käyttää edes muistiinpanojen tekemiseen, eikä luennoille pääse sisään myöhässä. Jos puhelin unohtuu sulkea ja se soi luennon aikana, se johtaa myös poissaoloon, kuten muukin luennon häiritseminen. Voi kuulostaa todella tiukkapipoiselta meiningiltä (monen vaihtarin leuka loksahti auki sääntöjen kohdalla, heh, siitä olisi pitänyt saada kuva), mutta itse asiassa tykkäsin tuosta kurista yllättävänkin paljon. Kun tiesin, ettei ole sallittua käyttää matkapuhelinta luennon aikana, ja muutkin kiusaukset oli eliminoitu, pystyin keskittymään paremmin. Opin varmaan enemmän jo yhdellä luennolla kuin mitä Suomessa monilla kursseilla. Pitää vaan lähteä rannekello-ostoksille, sillä on ihan mukava tietää välillä, missä kohdassa luentoa ollaan menossa (proffalla tosin oli munakello soimassa luennon loppumisen merkiksi).

Ainoa juttu, mitä en tullut yhtään ajatelleeksi ennen tänne tuloa, on kirjojen ostaminen. Suomessahan olen onnistuneesti opiskellut jo melkein kolme vuotta ostamatta yhtään tekstikirjaa (yhdelle ranskan kurssille on pitänyt ostaa harjoituskirja, mutta muuten on pelattu monisteiden kanssa). Täällä kuitenkin monet kurssin vetäjät VELVOITTAVAT hankkimaan vähintään yhden kirjan, eikä kursseille pääse osallistumaan ilman. Innovaatiokurssin vetäjä tosin nimesi vain kirjasuosituksen, mutta itse asiassa se oli kirja, jonka ainakin haluan hankkia - vaikutti sen verran kiinnostavalta. (EDIT: kyllä meinasi itku päästä, kun kävin höyläämässä kirjakauppaan reilut 80€ pelkästään ensimmäisen viikon kirjoista... sinne meni ne parmesaaniin tarkoitetut rahat, äiti.)

Tuntuu vähän oudolta olla edes jollain tapaa kiinnostunut opiskelusta. Suomessa on suoraan sanoen vietetty opiskelun suhteen kuivakautta jo aika pitkään... Opintopisteitä on kyllä saatu kerättyä, vaikka opiskelumotivaatio onkin ollut enemmän tai vähemmän hukassa. Tämä vaihto-opiskelu taisi siis tulla aika hyvään saumaan. Ehkä tämän jälkeen osaa myös arvostaa niitä suomalaisen yliopistomaailman hyviä puolia, eikä luentoja tarvitse jättää väliin vaan siitä ilosta, että se on mahdollista. Näköjään luennoillakin voi viihtyä ja oppia jotain, jos vain antaa luennoitsijalle mahdollisuuden (eli irrottaa hetkeksi näppinsä siitä kännykästä - ei kukaan tekstaa kuitenkaan). Tein niin innokkaasti muistiinpanoja jo tällä viikolla, että jännetuppitulehdus varmaan odottaa. Muistiinpanoista tulikin mieleen, että pitää käydä ostamassa puuvärit, niin voin tehdä kaikkia hienoja lisäefektejä niihin... (minkähän ikäisiä tässä oikein oltiinkaan?)

Yksi aika mahtava juttu yliopistolla... kahviautomaatit! 0,50€ kuppi! Ja voi pojat kuinka paljon vaihtoehtoja! (Ja niissä onneksi jopa lukee, mitä mikäkin kahvi sisältää - cappuccino oli taas joku espresso-maito-KAAKAO -kombo.. tällä kertaa en mennyt lankaan!)

ps. Loppukevennyksenä kuva tämänpäiväiseltä Starbucks-reissulta... Suomessa ei kyllä uskoisi, että mitä kaikkia versioita minunkin nimestä voi keksiä. Jet-Li, Jelly, Yenné, Yeni yms ovat jo tulleet tutuiksi, mutta  tänään kohdattu Shérie oli kyllä aivan uusi tuttavuus. Muutenkin täällä ensimmäinen arvaus minun kansalaisuudesta varsinkin nimen perusteella on yleensä ollut Italia...

On se vaan niin vaikee nimi toi Jenni.

pps. Lisäsin edelliseen postaukseen yhden uuden kuvan demonstroimaan tuota meidän käytävän peiliä. (Joo, halusin vaan tekosyyn että saan laittaa yhden kuvan lisää omasta pärstästäni tänne. Mut näkyy siinä meidän ovikin, mikä varmasti kiinnostaa kaikkia.)

Mi casa

Ajattelinpas esitellä vähän tätä uutta kotia, koska kaikki on varmasti kieli pitkällä odottaneet tarkempaa kuvausta, että miten täällä oikeen asustellaan. Voin kertoa, että mukavasti. Hyvän kokoinen ja viihtyisä kämppä (vaikka oma huoneeni onkin aika pieni). Ja seurana vieläpä kiva kämppis (suomalainen muusikko, rentoa seuraa ja tähän mennessä kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin on löytynyt vastaus, sekä roppakaupalla hyviä vinkkejä).

Listataanpa sitten pari knoppitietoa kämpästä:

1. Ovi on mahdollista avata ja sulkea vain avaimella. 

Plussaa: avaimet ei koskaan unohdu sisälle. 

Miinusta: saatat pistää vahingossa itsesti kotiarestiin, jos hukkaat avaimet. Mutta silloinkin on lohduttavaa (tai vaihtoehtoisesti mieltä raastavaa) tietää, että ne avaimet on kuitenkin JOSSAIN täällä kämpässä, jos olet tänne kerta jotenkin päässyt.

2. Kaasuhella.

Plussaa: lämpenee ja jäähtyy superhypernopeasti.

Miinusta: alkuvaiheessa lämpötilan säätely vaikeahkoa. Onneksi harjoittelin pihvien polttamista jo ollessani au pairina Luxemburgissa (sori vaan Mona ja muu perhe..), niin nyt olen pro kaasun käytössä.

3. Vessa ja kylppäri erikseen

Plussaa: ei haittaa vaikka toinen jäisi jumittamaan suihkuun tai kylpyyn (tämän kun saisi exportattua Jyväskylänkin kämppään, niin olisin ehkä onneni kukkuloilla).

4. Astianpesukone

Plussaa: no onhan se nyt kiva.

Miinusta: unohdan aina käyttää sitä ja muistan vasta siinä vaiheessa, kun olen jo tiskannut.

5. Keittiö ja olohuone hauskasti yhdessä

Plussaa: keittiö tuntuu avarammalta.

Miinusta: ei ole oikein soveliasta kokkailla Jamie Oliverin vaatetuksessa, jos kämppis kavereineen viettää aikaa olohuoneessa. Ei sillä, että sitä tosin harrastaisin muutenkaan, mutta nyt en ainakaan.

Olohuone-keittiö ja joku edessä pilaamassa näkymät.

6. Parvisänky

Plussaa: jää enemmän tilaa muuten pieneen huoneeseen.
Miinusta: arvatkaa vaan muistinko nukkuvani parvisängyssä, kun nousin ensimmäisenä aamuna... auts.

7. Hauskoja kaappeja joka puolella huonetta

Plussaa: paljon säilytystilaa.

Miinusta: liikaa paikkoja, mihin hukata tärkeät tavarat. Kuten esimerkiksi ne avaimet.

Kaappi upotettuna keskelle seinää. Makes sense? (ja joo, kuva on huono ja vinossa ja kaikkee, mutta koittakaa selvitä)

8. Kaunis rakennus ja alue

Plussaa: no onhan se aika kiva huokailla aina tuossa ulko-ovella että VITSI MÄ ASUN TÄÄLLÄ. (Ja käytävälläkin on kokovartalopeili, missä voi aina kehitellä viime hetken asukriisit.)

EDIT: Lisää kuvamateriaalia, eli teinipose kotiovella.

Tästä voinette päätellä että ihan tyytyväisenä täällä elellään. Huolettaa jo nyt vähän, että toukokuu tulee ihan liian aikaisin.

ps. Miinusta kämpässä: Jiikoo ei ole täällä.

pps. Resto U, i love you! Tänäänkin ruokaa hintaan vain 3,10€. Vielä iltakahdeksalta.

Älä huoli isä, on täällä lihaakin tarjolla. Kato vaikka.

Älä kokeile tätä kotona

Olipa kerran sateinen ja pimeä ilta, kun Jenni saapui kämpille. Nälkäisenä. Jotain ruokaa oli siis saatava ja nopeasti, ja mieluiten lämmintä, sillä ulkona oleskelu oli jäädyttänyt sankarittaremme (älkääpä tuhahdelko, saan kutsua itseäni täällä sankarittareksi jos haluan. Mun blogi.). Jääkaapista löytyi parsakaalia ja kesäkurpitsaa, ja hyllyllä korkkaamaton paketillinen spagettia. Ei kuulosta lupaavalta? Ei niin, mutta arvatkaapas mitä niistä loppujen lopuksi syntyikään? No LEMPIRUOKAA. Ei ehkä yhtä hienostunutta kaikkine erikoisjuustoineen kuin avokadopasta, mutta helkkarin hyvää oli silti. (Avokadopasta on muutenkin mielestäni ollut vähän ylimainostettua. Joo, ihan hyvää, mutta ei mikään mind-blowing experience. Ehkä hypetys onkin syntynyt niiden keskuudessa, jotka eivät aiemmin olleet hoksanneet, että hei kasvisruokakin voi olla hyvää.)

Mutta älä kokeile tätä kotona, jos löydät kaupasta vaan käsivarren mittaisia ja paksuisia kesäkurpitsoja, jotka eivät maistu sellaisenaan miltään. Tai kun kuitenkin kokeilet, niin älä ainakaan tuomitse ruokaa sen perusteella. Aiemmin ajattelin, että Suomessa myytävät kasvikset ovat tarpeeksi laadukkaita, mutta täällä sain jo ensimmäisellä viikolla todeta, että kyllä hyvää ruokaa nyt vaan on huomattavasti helpompaa valmistaa sellaisista komponenteista, joissa on jo itsessään makua. Ja mieluiten hyvää sellaista. Eli jos jossain vaiheessa haluat tehdä yhtä hyvää pastaa, kuin mitä täällä voi tehdä kyllästymiseen asti, voitkin pistää omat kesäkurpitsasi itämään vaikka heti tänään.

Mitä siis tarvitset? Parsakaalia, pienehkön kesäkurpitsan ja spagettia. Suolaa ja pippuria (ja maun mukaan muita mausteita), vähän öljyä. Mahdollisesti noin ruokalusikallinen tuorejuustoa. Siinäpä tärkeimmät. Hyvinä aikoina (eli opintotukipäivinä) myös mahdollisesti parmesanraastetta, tai muuta maukasta juustoa.

Ja kuinka se tapahtuu?

Step 1: Kattilallinen vettä kiehumaan, suolataan tujusti. Veden lämmetessä pilkotaan parsakaalia pieneksi.

Step 2: Vesi kiehuu, parsakaalit kattilaan ja nälän asteen mukainen määrä spagettia myös sekaan. Seuraavaksi kesäkurpitsa käteen ja se sentin tai parin siivuiksi, ja sekin sekaan kiehumaan.

Kesäkurpitsa. Ihan vaan siltä varalta, ettei joku tunnistanut.

Step 3: Odottele spagetin kypsymistä ja raasta vaikkapa juustoa sillä välin. Heikon rahatilanteen aikoina pureskele vaikka kynsiäsi. Tai facebookkaa.

Step 4: Spagetti kypsää, kaadetaan (kaikki!) vesi kattilasta pois. Heitetään kattilaan suolaa ja pippuria, sekä pieni loraus (oliivi)öljyä. Lusikka käteen ja sekoitetaan. Tässä vaiheessa kesäkurpitsan kuuluu muussautua, voit vähän avittaa itsepintaisimpia paloja lusikalla.

Ulkonäkö voi pettää.

Step 5: Tuorejuusto. Sekoittele spagetin sekaan, jotta parsakaali ja kesäkurpitsa muuttuvat vielä tahnamaisemmaksi ja liimautuvat spagettiin.

Valkosipulituorejuustoa ja lähes mätsäävä kynsilakka.

Step 6: Maistele, lisää suolaa/pippuri/molempia/vaikka chiliä tai mitä vaan maun mukaan. Sitten koko komeus lautaselle, päälle härski määrä parmesaania ja syömään. Ja unohdetaan hetkeksi se sekasotku mikä keittiöön jäi.

Epäetiketin mukaisesti seurana punaviiniä. Ensi kerralla ehkä myös aterimet.

Parasta, että ruoka on lautasella viimeistään puolen tunnin päästä valmistuksen aloittamisesta. Pisin aika meneekin ehkä veden kiehuttamiseen.

Paluu arkeen

Parin päivän tauko bloggaamisessa, ihan vaan siitä syystä että kuvittelisitte minun viettävän kiireistäkin elämää. Ei vaan, viikonloppu menikin ohi aika huomaamatta ja maanantaina sitten alkoi opiskelu, joten suhteellisen kiirettä on pitänyt (paitsi tänään on ollut lusmuilupäivä). Perjantaina käytiin vaihtariporukalla istumassa iltaa pubissa. Oli ihan kivaa, vaikka paikka olikin sikamaisen kallis (paitsi shotit) ja aika täynnä, mutta muutama uusi nimi ja naama sentään jäi mieleen illan jälkeen. Lauantaina sitten käytiin muutaman muun tytön kanssa kaupungilla "shoppailemassa" (ts. hypistelemässä tavaroita tsiljoonassa liikkeessä ja huokailemassa kun ei ole rahaa) ja syömässä. Ranskalainen sipulikeitto oli erittäin hyvää.

Sunnuntaina oli tarkoitus viettää lusmuilupäivää (ja tyhjentää vihdoin matkalaukku), mutta koska ajatus alkoi kyllästyttää jo ennen puoltapäivää, päädyinkin lähtemään kahden muun suomalaisen tytön kanssa katsastamaan Centre Pompidoun eli nykytaidemuseon. Alle 26-vuotiaat pääsevät perusnäyttelyyn ilmaiseksi, mutta erikoisnäyttelyistä (kuten Dalista) joutuu maksamaan. Käytiin pari tuntia tuijottelemassa kaikkia mystisiä juttuja, käväistiin syömässä ja kierreltiin vähän kaupungilla. Siinäpä sunnuntai pähkinänkuoressa.

Maanantaina sitten alkoikin ihan oikea opiskelu heti aamusta kevyellä starttauksella, eli ranskan tasokokeella. Kirjallinen osio meni mielestäni ihan hyvin (tai ainakin omantasoisesti), mutta puheosio ei yhtään niin hyvin, kuin mitä normaalisti osaisin. Tilanne oli aika stressaava, kun kaksi opettajaa haastatteli kaikkien muiden opiskelijoiden edessä, ja yhden kysymyksen kohdalla jäädyin ihan totaalisesti. Harmittaa vähän, enkä edelleenkään tiedä, mihin ranskan ryhmään minut on kokeen perusteella sijoitettu. Mutta se selvinnee ainakin toivottavasti ennen perjantaita, sillä osa kielikursseista alkaa silloin (tiedotuksesta taas lisäpisteitä tälle yliopistolle). Illalla käytiin vielä muiden vaihtareiden kanssa yksillä, ja oli kyllä mukavaa! Olin iltapäivästä jotenkin aivan poikki ja ajattelin vain pistäytyä nopeasti alkuillasta moikkaamassa, mutta kyllähän siellä puolilleöin meni kuitenkin.

Lumisade yllätti ranskalaiset. Ainakin pariksi tunniksi.

Tänään kävin yhden toisen suomalaisen tytön kanssa syömässä yliopistoruokalassa. Noita opiskelijaruokaloita on Pariisin alueella joku 15 yhteensä, mutta meidän kampuksen lähellä ei valitettavasti yhtään, joten kesken päivän sinne ei ainakaan tule lähdettyä. Osa ruokaloista on tosin auki myös pari tuntia iltaisin ja viikonloppuisin. Tämän päivän kokemuksen perusteella menisin kyllä vaikka joka päivä, jos vain ehtisin! Perusannos maksaa siellä 3,10€, ja sillä saa 6 "pistettä" käytettäväkseen. Nuo kuusi pistettä voi sitten jaotella miten haluaa, useat pääruoka-annokset ovat neljän pisteen arvoisia, ja sitten on esim. salaatti- tai keittoannoksia yhdellä pisteellä tai eri jälkiruoka-annoksia (kuten mustikkapiirakkaa, vanukasta, jogurttia, juustoja), jotka ovat 1-2 pistettä. Oma annokseni koostui tänään kanapaellasta (eli äyriäispaellaa ja kanankoipi) ja pala päärynäpiirakkaa. Erittäin hyvä. Tykkäsin tuolla ruokalassa erityisesti siitä, että annoksen voi koostaa juuri omanlaisekseen. Periaatteessahan sitä voisi syödä vaikka vain jälkiruokia, jos sattuu tekemään mieli. Eli jatkossa varmaan vaan kolme palaa kakkua meikäläiselle.

Kyllä siihen lasiinkin löytyi täytettä pienoisen etsimisen jälkeen.

Huomenna olisi sitten luvassa lisää aloitusluentoja (jipii...), samoin torstaina, ja siinäpä tämän viikon viralliset ohjelmat. Harmittaa, kun näin alkuun on näinkin paljon vapaa-aikaa, kun ei vielä osaa hyödyntää sitä kunnolla! Veikkaan että parin kuukauden päästä tietäisin tasan tarkkaan, mitä haluan tehdä vapaapäivinä (eli varmaankin nukkua).

ps. Päätin antaa suunnitelmalliselle lenkkeilylle toisen mahdollisuuden, ja se menikin loistavasti! (Lähinnä siitä syystä, että löysin sattumalta Sonia Rykielin outletin. Siellä ei tosin ollut oikeastaan mitään huippukivaa, ja budjetin kannalta parempi niin.)

pps. Olen onnistunut jo kehittelemään monta uutta lempiruokaa täällä. Ja ihan itse. Enkä edes viipaloinut tai polttanut sormiani missään vaiheessa, mikä on saavutus sinänsä.

ppps. Arvatkaa miksi ajelen nykyään metrolla pysäkkien ohi? Koska latasin värityskirjasovelluksen, ja vietän metromatkat nykyään väritellen autoja ja possuja ja muita juttuja. Hullun hauskaa, kokeilkaa vaikka. (Ennen ajelin pysäkkien ohi vahingossa, mutta nyt on sentään jokin syy.)

Vastaus rukouksiin

Jos viime kesän Pariisin reissujen jälkeen olisi pitänyt nimetä jokin kaupungin huono puoli, se olisi ehdottomasti ollut kahvi. Sinänsä hassua, koska käsittääkseni aika monilla mielikuvaan Ranskasta maana liittyy olennaisesti myös kahvilakulttuuri (tai ainakin minulle liittyi, ja koska olen aina oikeassa, myös muut ajattelevat luonnollisesti samoin tai ovat väärässä). Hyvän kahvin löytäminen oli kuitenkin kiven alla, ja silloinen suosikkini cappuccino valmistettiin usein jollain mystisellä tavalla niin, että siihen sisältyi KAAKAOTA. Jos haluaisin sotkea kahviini suklaan makua tai kaipaan ylipäätään makeutta, tilaisin sellaisen kahvin, mutta aamukahvistani en halua löytää mitään yllätyksiä. Loppuloma meni siis turvallisesti espressoa tilaillen (mikä oli sekin yllättävän pahaa monissa paikoissa). Olin siis henkisesti valmistautunut viettämään keväästäni pari-kolme päivää joko potien päänsärkyä, kun vierottaudun päivittäisestä kofeiiniannoksesta, tai vaihtoehtoisesti opetellut mukauttamaan kahvimieltymykseni ranskalaiseen tyyliin sopivaksi. Tai ainakin opetellut olemaan inhoamatta paikallista kahvia.

Mutta sitten kohtasinkin mutteripannun. Täällä ihan omassa keittiössä. Ja meistä tuli heti parhaita kavereita.

Rakas joulupukki.. (tai pääsiäispupu. Tai mitä näitä nyt onkaan.)

Kohtaamisemme jälkeiset aamut ovatkin alkaneet laatuajalla mutteripannun (ja syvästi rakastamani kaasuhellan) kanssa. Tänä aamuna kaveriksi tuli myös viereisestä leipomosta (yöpuvussa) haettu croissant, joka oli sattumoisin yksi parhaista koskaan syömistäni. Ihan melkein harmittaa, kun löytyi hyvää noinkin läheltä, eikä tarvinnut nähdä enempää vaivaa.

Toisin sanoen: tervetuloa kaikki kiireettömät lauantaiaamut. Rakastan teitä jo etukäteen. 

ps. Ehdoton miinus tuossa leipomossa on se, että sunnuntaisin ollaan kiinni. Toisaalta, elämä olisi siinä vaiheessa saattanutkin käydä jo liian ihanaksi (ja farkut kiristää jossain vaiheessa).

pps. Elämän iso ongelma eli mitä kahvia tilata täällä kahviloissa on ja pysyy edelleen. Espresso kun ei ole paras mahdollinen juoma kahvilahengailuun.

Eka kerta trikoot jalassa

Suomessa tykkäsin liikkua aika aktiivisestikin (tai sellainen mielikuva ainakin minulla oli itsestäni, en sitten tiedä kuinka kaukana oli totuudesta). Ennemmin tai myöhemmin oli siis aloitettava jonkinlainen liikunta täälläkin ihan jo oman mielenterveyden vuoksi, ja sen aika oli tänä aamuna. Kävin siis lenkillä.

Valmistauduin lenkkeilyyn huolella, ja voinkin tässä jakaa parhaat neronleimaukseni kaikkien muidenkin iloksi. Eli tässä kaikille muillekin eksymiseen taipuvaisille suuntavaistottomille idiooteille vinkkejä:

1. Suunnittele reitti etukäteen kartan avulla. Itse mittailin Google Mapsin kanssa sopivan mittaisen lenkin ja tein siitä mahdollisimman yksinkertaisen - piti selvitä kympin lenkistä kolmella käännöksellä.

2. Kirjoita lenkin pääkohdat ylös, lähinnä siis katujen nimet (ja siis niiden kaikkien, myös jos kadun nimi vaihtuu kesken kaiken). Huomattavasti helpompaa, kuin ottaa kartta mukaan ja tihrustaa siitä.

Mun taidonnäyte.

3. Ota metrokortti mukaan. Jos eksyt, etsi vain lähin metropysäkki ja ajele lähemmäs kotia.

4. Valmistaudu henkisesti sekä huvittuneisiin että ärsyyntyneisiin katseisiin. Kaikki työmatkalaiset eivät välttämättä ole huikean innoissaan lenkkeilystäsi.

Kuvittelin olevani oikein nerokas ja selviäväni näillä lenkkeilystä ilman ongelmia. Mikä olikaan sitten todellisuus?

EKSYIN KOLME KERTAA. (Optimistisesti arvioituna lenkkeilin eksymisten johdosta ainakin kolmisen kilsaa ylimääräistä, mutta tänään en harrasta optimismia.) Mutta toisaalta, olisi varmaan ollut mahdollista eksyä useamminkin. Ja täällä on onneksi ripoteltu karttoja myös sinne tänne katujen varsille, vaikkei niitä tietenkään löydykään koskaan silloin kun tarvitsisi.

Mitä aion tehdä ensi kerralla toisin?

En aio suunnitella YHTIKÄS MITÄÄN, koska se ei näköjään kuitenkaan takaa mitään omalla kohdallani. Ja lisäksi liiallinen suunnitelmallisuus vei kaiken hauskuuden lenkkeilystä (sikäli kun juokseminen ylipäätään mitenkään kauhean hauskaa on). Ensi kerralla juoksen siis vaan päämäärättömästi sopivan mittaisen matkan ja sitten käännyn tai ajelen metrolla takaisin. Tai sitten menen suosiolla johonkin puistoon lenkkeilemään, jottei myöskään tarvitse ehdoin tahdoin ärsyttää ketään viattomia kulkijoita.

ps. Kannatti kuitenkin käydä, nyt tiedän paaaaaljon lisää leipomoita tästä läheltä!

Orientoitumassa

Tänään olikin sitten ensimmäinen suuri päivä, eli yliopiston orientaatio. Käytännössä tarkoitti, että liuta ihmisiä kävi esittäytymässä ja kertomassa että ovat täällä vaan meikäläisiä varten, ja sitten vierailtiin kaikki eri kampukset läpi. Mitäkö jäi päivästä mieleen? Ööh, suoraan sanoen ei kovin paljon mitään. Muutama nimi ehkä tarttui päähän, ja nyt periaatteessa tiedän eri toimipisteiden sijainnit, vaikken enää osaisikaan suunnistaa millekään niistä. Muistia pääsee testaamaan sitten maanantaina, kun aletaan tositoimiin tuon opiskelun kanssa.

Hämmentävää täällä on se, että kaikesta informoidaan ERITTÄIN myöhään. Ainakin näin suomalaiseen makuun. Esimerkiksi tämän päivän orientaatiosta saatiin aikataulu sähköpostiin eilen iltapäivällä, sitä ennen ei ollut mitään tietoa, että missä se on ja mihin aikaan päivästä, ja orientaatio siis alkoi aamusta 8.45, mikä on verrattaen aikaisin ainakin tämän joululomalaisen mielestä. Muutenkin yleisin vastaus kysymyksiin on ollut "we'll send you e-mail about it", kuten esimerkiksi tänään, kun kysyin ranskan lähtötasotestin ajankohdasta (joka on ilmeisesti maanantaina aamulla - eräs toinen vaihtari oli ollut onnekkaampi kysymystensä kanssa ja onnistunut kiskomaan tuon infon irti).

Vaihtareita tänään oli mukana parisenkymmentä, ja ilmeisesti meitä ei kovin paljon enempää olekaan ainakaan nyt keväällä aloittamassa. Kaikki, joiden kanssa juttelin, vaikuttivat tosi mukavilta. Huomenna on illalla ilmeisesti jonkinlaista iltaohjelmaa tiedossa yliopiston (tai koulun, en tiedä oikein kummaksi sitä pitäisi täällä kutsua) opiskelijajärjestön puolesta meille vaihtareille. Ihan mukavaa päästä näkemään vielä muita ennen viikonloppua ja vähän vapaammissa merkeissä. Sen kummempaa tietoa ei vielä ole tästäkään, mutta no worries, sähköpostia on kuulemma tulossa. Suomeen verrattuna täällä vaikuttaisi ainakin äkkiseltään olevan vähemmän aktiviteetteja, jotka olisi verrattavissa meidän ainejärjestötoimintaan. Tästä propsit ainakin Dumpille, eli Suomi - Ranska 1-0.

Orientaation jälkeen olenkin sitten ollut kämpillä, ostanut vihdoin kylpypyyhkeen (ei hätää, olen kyllä käynyt suihkussa vaikka pyyhettä en omistanutkaan aiemmin) ja laittanut ensimmäistä kertaa jotain lämmintä ruokaa kämpillä (eli käytännössä keittänyt spagettia ja avannut tomaattikastiketölkin, mutta tämä laskettakoon kokkaamiseksi). Tänään oli siis ensimmäistä kertaa jotain suhteellisen oikeaa lämmintä ruokaa tänne saapumisen jälkeen, aiemmin lähimmäksi on päästy galetten eli käytännössä suolaisen täytetyn lämpimän letun kanssa (oli muuten hyvää, vaikka se mitä todennäköisimmin ei kuvasta välitykään). Ei kyllä ole ollut nälkäkään samalla tavalla kuin Suomessa, johtunee siitä että kaikki liikuntaharrastukset ovat olleet kävelyä lukuunottamatta enemmän tai vähemmän katkolla kohta viikon. Tekee varmaan hyvää asua täällä patonkien keskellä ja lopettaa kaikki liikunta kuin seinään...

Dear galette.

Ensi viikon kurssien aloitusta ajatellen en kyllä tiedä yhtään mitä odottaa. Saatiin tänään orientaatiossa myös koulun "säännöt", jotka pitää vielä allekirjoittaa tässä kunhan ehtii. Samalla lapulla myös tiedusteltiin kaikenlaisia tietoja veriryhmästä alkaen. Koulun sääntöjen mukaan esimerkiksi ainoa sallittu päähine kampuksella on koulun baseball cap (mikäli tulkitsin oikein). Mutta ei huolta, jos se on samaa sarjaa kuin tänään saadut t-paidat, niin en kyllä muuta päähäni pistäisikään:

Otin ällöpinkin, ihan vaan että mätsäis blogiin paremmin. Ja siinä sitten lukee Pôle ESG jos ette muka huomaa.

(Note to self: siivoa huone ennen kuvan ottamista, niin ei tarvitse rajata niin rankalla kädellä. Tai petaa edes sänky, vaikka et sitä olisi tehnyt noin kahteen vuoteen Suomessakaan.)

Seuraavaksi olisi haasteena saada matkalaukut purettua. Tähän mennessä olen siis ottanut sieltä tavaroita lähinnä sitä mukaa mitä olen tarvinnut, tai sitten jättänyt ottamatta jos on tuntunut liian haasteelliselta. Joululomamoodi selkeästi vielä vähän päällä. Paitsi sitä ennen taidan käväistä ihan pikapikaa vielä ulkona katselemassa paikkoja vaikka sataakin vettä (eli toisin sanoen matkalaukkujen purkaminen jääköön esim. huomiselle. Onhan tässä koko kevät aikaa vielä. Ja itse asiassa jos niitä ei pura ollenkaan, niin on helpompi lähteä sitten takaisin kun kaikki on jo pakattuna.).

ps. Uskokaa tai älkää, melkein neljä päivää Ranskaa takana ja syötyjen croissantien counter on edelleen nollilla. Olen tosin kompensoinut tätä patongeilla, niitä on mennyt päivässä vähintään puolikas. Terveelliset elämäntavat ja silleen, mutta se on aika lailla halvinta ruokaa täällä (ja tässä vaiheessa niissä on vielä jotain viehätystäkin).

pps. Parasta päivässä: no toi mun uus t-paita tietysti, mitä oikein kuvittelitte?

Äiti, pääsin perille! Toissapäivänä.

(Terkkuja myös iskälle, jos sille tuli paha mieli.)

Kolmatta päivää Pariisissa, ja tähän mennessä  kaikki on sujunut suhteellisen hyvin (paitsi  juuri tällä hetkellä kun ilmeisesti särin intternetin.. olen yhtä lahjakas täällä mitä Suomessakin). Matka meni hyvin (vaikka  lentäminen on tyhmää ja onnistuin edellisenä  yönä taikomaan itselleni mustan silmän), kämppä löyty hyvin (vaikka unohdinkin ottaa kartan lentokentältä ja suunnistin metroaseman kartasta otetun valokuvan perusteella, mihin ei ollut merkitty ollenkaan tätä katua), kämppis on kiva, olen jo tavannut yhden toisen vaihtarin ja kevään opinnot on kasattu lukujärjestykseksi (joka kyllä tulee muuttumaan mahdollisesti vielä  aika radikaalistikin, saa nähdä). Matkakorttikin on hankittu, niin pääsee ajelemaan metrolla vaikka aamusta iltaan. Ainoa mikä on vähän syvältä niin täällä on (*tähän miljoona  nielaistua voimasanaa*) KALLISTA. Budjetti tulee paukkumaan yli jo varmasti tässä kuussa, jos ei tällä viikolla tai jo huomenna. Mutta olen  luottavainen, ehkä opin elämään säästeliäämmin jossain vaiheessa kunhan arki rutinoituu. Sikäli kun rutiinien muodostuminen on mahdollista KUN ASUU PARIISISSA (en ehkä vieläkään pääse yli siitä, kuinka siistiä tämä on).

Karttani mun... hyvin löyty perille.

Tähän mennessä on tullut vähän kierreltyä eri paikoissa, mm. Montmartre, Champs Elysees ja muutama muu mesta on käyty katsastamassa pitkästä aikaa. Sää on huomattavasti mukavampi mitä Suomessa, mutta kuitenkin sen verran kylmä, ettei ulkona oikein pitkään viihdy. Täällä tuo koleus ottaa ihan eri tavalla luihin ja ytimiin, kun ilma on niin kostea. Talvitakki oli siis kuitenkin tarpeen, vaikka optimistisena mietin lähtiessä sen olevan liioittelua. Jos en olisi palannut järkiini, niin nämä pari ensimmäistä kuukautta olisi varmaan kulunut aika pitkälti  sisätiloissa.

Asuinalue on aika kiva, vähän hiljaisempi kuin turistispotteja lähempänä olevat alueet, mutta ihan hyvä niin. Ei tämäkään tosiaankaan mikään  kuollut paikka ole, mutta ulkopuolella pahimmasta hälystä. Asun siis 15. alueella, metropysäkille on lyhyt matka ja niitä kulkee pitkin päivää ihan muutaman minuutin välein. Ainoa miinuspuoli on, että kampukselle on pitkähkö matka, mutta siihenkin varmasti tottuu nopeasti. Ehkä jopa jossain vaiheessa kevättä opin hyödyntämään metromatkat vaikka opiskelussa (melkein jopa uskon tämän itsekin).

Kampusalue vaikutti aika tylsältä suoraan sanoen. Alue oli aika kolkko, ja lisäksi eri toimipisteet on hajautettu laajemmalle alueelle  - yliopiston läsnäolosta ei kerro juurikaan mikään muu kuin kyltti "ESG" aina jonkin talon seinässä. Eri kampusten välillä matkaa on sen verran, että luentojen välissä olevat 15 minuuttia eivät todennäköisesti tule aina riittämään. Pitää siis myös treenata vähän pikajuoksua, koska läsnäolopakko on ja pysyy, eikä myöskään myöhästelyä sallita, vaan siitäkin tulee ilmeisesti poissaolo.

Pariisi noin muuten on... IHANA. Oletettavasti tätä mielipidettä ei tarvitse perustella mitenkään. Mietityttää vain, että oppiiko täällä koskaan liikkumaan ihan täysin ilman karttaa. Tuskin ainakaan kevään aikana. Toisaalta myös meinaa vähän ahdistaa, kun täällä tapahtuu koko ajan niin paljon kaikkea että pelottaa, etten  osaa ottaa ihan kaikkea irti tästä keväästä. Näitä elämän isoja ongelmia (eli onneksi tuo opiskelu tulee sotkemaan kuvioita, niin ei ihan kaiken päivää tarvitse vaan miettiä, että meniskö sitä nyt Eiffelille vai Notre Damelle vai olisko sittenkin Moulin Rouge tänään pop).

Lisää päivitystä luvassa varmaan taas sitten, kunhan teen jotain hienoa tai tylsyys iskee. Ja ennen kaikkea KUNHAN NETTI TOIMII TAAS (terveisin mäkkibloggaaja, vaikka Starbucksissa  olisikin ilmeisesti nopeampi netti).

Loppukevennyksenä kuva tästä läheltä, minun huudeilla lähtee halvalla. (Ja ei, vaikka muut täällä olisivatkin chic, niin minun huumorintajussa ei ilmeisesti tapahdu kuitenkaan mitään edistystä.)

ps. Yksi parhaista asioista päivässä: omistan jälleen hiusharjan lähes puolen vuoden tauon jälkeen. Jee.