Loppuviikon menoja

(Kylläpä tulikin keksittyä naseva otsikko. Varmasti motivoi lukijaakin.)

Hiljaiselosta voinee päätellä, että pääosa kursseista on vihdoin saatettu enemmän tai vähemmän kunnialla loppuun. Vapaus koitti viime viikon torstaina (tarkalleen sanottuna kello 14.56), ja siitä onkin otettu aika lailla kaikki irti. (Nukkuminenkin on tuntunut taas ihan yliarvostetulta aktiviteetilta. Sitä ehtii harrastaa sitten vähän myöhemminkin. Eli sitten kun kaikki läksärit ja muut humputtelut on humputeltu.)

Nyt kuitenkin luvassa pieni päivitys, että mitä viime päivät sitten ovatkaan pitäneet sisällään. Pääasiassa kuvien muodossa, olkaas hyvät.

-.- -.- -.- 

KESKIVIIKKO

Kanadalainen päivällinen. Kraft Dinner, eli käytännössä mac and cheese valmistettuna sellaisesta valmiista pahvipaketista tyylillä "lisää vain vesi" (ja noin kilo voita ja vähän maitoa).

Erilaista, mutta hyvää. Ja tuhtia tavaraa. Päivällisen jälkeen vyöryminen pienehkö reippailu kanaalin varteen nauttimaan auringosta oli ihan paikallaan. Opettelin ottamaan panoraamakuviakin, kuin siistiä.

-.- -.- -.- 

TORSTAI

Aamulla tekemään viimeinen tentti ja sen jälkeen nelisen tuntia aherrusta Parikan parissa. Ei muuten yhtään harmittanut, että kulutin varmaan kauneimman päivän tähän mennessä sisätiloissa nenä kiinni ruudussa.. Mutta lopputulos oli hieno, voisin järjestää siitä ihan näytöksen sitten Suomeen tullessa. (Odottakaa siis kutsua ensi-iltaan.)

Illalla kanaalin varteen taas kera viinin ja snäksien, pitihän sitä juhlistaa että koulu alkaa olla paketissa!

Pullopostiakin tuli lähetettyä.

Sinne meni deitti-ilmotus.

Lopulta päädyttiin mielipiteet jakavaan MixClubiin tanssaamaan. Hauska ilta.

 -.- -.- -.-

PERJANTAI

Aamulla kävin vihdoin katsastamassa tuon meidän lähipuiston. 

Iltaa vietettiin taas vaihtariporukalla, tällä kertaa grillaillen.

Banaaneja ja nutellaa.

-.- -.- -.-

LAUANTAI

Päivällä tuli harrastettua vähän kulttuuria, kun käytiin tutustumassa nykytaiteen museoon Kristan kanssa. Ajatuksia herättäviä töitä, kuten aina.

No koitappa siinä nyt ottaa mitään kuvaa kun peilit vaan heiluu.

Illalla vaihtariporukalla taas, tällä kertaa vakkaripaikassamme Kanadassa. Viimeistä kertaa. (Myös lanseeraamani vélib of shame Bastillesta kotiin tuli koettua. Luultavasti viimeistä kertaa.)

No sehän on tietysti kanadalainen surffilauta.

-.- -.- -.-

SUNNUNTAI

Päiväkahvit lähikuppilassa. Ehkä ensimmäisiä kertoja, kun sai hyvää ja hauskaakin palvelua ranskalaisilta.

Illalla Eiffelin tornille vaihtariporukalla. Saattoi olla jo viimeinen kerta, kun nähtiin Kanadan poikia tämän vaihdon aikana.

Hienot valoshow't ja kaikkea. Ei kuvia, pahoittelut.

 -.- -.- -.- 

Ja mitäkö sitten tänään luvassa? Montparnassen torni ja riemukaari! Vihdoin ja viimein. Ja illallistamista yhdessä niiden kavereiden kanssa, jotka ovat vielä maisemissa. 

Itkettää vähän jo valmiiksi.

Päivän vitsi

Tältä näyttää hylsy à la Jenni:

Huomaa myös hienostunut manikyyri.

Baristan sijaan minusta taitaakin tulla veroasiantuntija. Ranskaan.

Olisinpa ollut Suomessa, tuona päivänä olisi pitänyt selkeästi laittaa lotto vetämään. (Ai niin, olisihan sen voinut tehdä toki netissäkin, voi tätä tietoyhteiskuntaa.)

Eilen ilmeni myös toinen oikein mukava vaihtoehtoinen tapa paeta opiskelua. Lambruscoa ja jäätelöä kanaalin varrella, missä voi samalla ihastella esim. kelluvia kuolleita rottia. Ja patongin paloja. Ja mysteeriasioita, joista voi kehitellä hauskan arvausleikin. (Ja kaikki häviää voittaa, koska kukaan tuskin haluaa sukeltaa tarkastamaan, mikä oikeasti oli kyseessä.)

Jätskithän tietysti ostettiin vaan siksi, että saatiin mukit.
Kuka nyt viiniä suoraan pullosta joisi.

Tänään myöhemmin illalla luvassa viimeinen kansainvälinen illallinen kanadalaiseen tapaan. Saatiin kuin saatiinkin vietyä kaikki ainakin tähän asti kunnialla läpi, vaikka välillä mietitytti, että loppuuko aika kesken. Osa meikäläisistä kun lähtee jo tällä viikolla lätkimään.

Lupasin itselleni opiskella ahkerasti siihen illalliseen asti, eli vielä kolmisen tuntia. Aika pistää lupaus ilmeisesti täytäntöön. (Tai sitten voisin vaikkapa lakata kynnet, hmm..)

Ahkeruus kunniaan

Voihan sitä toki valmistautua loppukokeisiin näinkin:

Pitäähän ne kaikki Paintin eri siveltimet joskus testailla.
Miksei sitten tänään.

Väliin sitten keitellään motivaatiokahveja. Ja maitovaahdolla ihan vaan siksi, että sen valmistus vie enemmän aikaa opiskelulta.

Ehkä minusta tuleekin barista. Ja siinä tapauksessa
näihin tentteihin lukeminen on ihan turhaa.

(Termi "pannullinen kahvia", jota olen käyttänyt opiskelutehokkuuden mittaamiseen, on muuten saanut ihan uuden merkityksen tuon pienehkön mutteripannun myötä.)

Ja sitten välillä voikin esim. päivittää blogia.

No joo joo, menen takaisin lukemaan. Ylihuomenna tähän aikaan tämä tuska on jo jotakuinkin ohi. Sen jälkeen enää Parikka-projekti pitää saattaa loppuun (perjantaihin mennessä, jaiks) ja sitten yksi tentti toukokuun puolivälissä. Sitten kaikki on paketissa, matkatavarat kasaan ja Suomeen paluu koittaa. Mihin tämä kevät oikeasti katosi?

Ei auta itkeä, nyt kirja nenän alle. Näemmä tenttiin lukeminen ei muutu maagisesti yhtään helpommaksi, oli missä tahansa.

ps. Ranskan loppukokeista muuten A-, molemmista. Hyvä tyttö.

Kolmen päivän vuohenjuustosalaattikuuri

Kuten viime postauksesta kävikin ilmi, tiistaina aamulla napattiin tyttöjen kanssa TGV kohti etelää, siellä kun oli kuulemma hyvät biitsikelit. Ja kun meillä nyt oli vapaa viikko meneillään. (Tai no, ei tosin minulla. Myönnetään että reissun takia jäi yksi luento väliin. Hyi minua.) Neljä päivää Nizzan auringon alla teki ihan hyvää joka tapauksessa.

Perille saavuttiin tiistaina ihan hyvissä ajoin, joten aikaa kaupungin eksplooraamiseen oli jo silloin. Meininki oli aika letkeää verrattuna Pariisin kiireiseen elämään, ja ihmiset olivat myös huomattavasti ystävällisempiä ja avuliaampia. Näköjään Ranskassakin on paikkoja, joissa tunnetaan termi asiakaspalvelu. 

Tuli kierreltyä vanhaa kaupunkia, käväistyä rannalla, ajeltua ympäriinsä paikallisilla vélibeillä (eli vélobleu, siinäpä vasta typerä nimi) ja nautittua elämästä. Eilen olin kuitenkin jo ihan valmis palaamaan Pariisiin. En olisi ehkä jaksanut elää yhtään kauempaa tuollaisessa hidastetussa elokuvassa. Toisin sanoen, odotin Nizzalta kuitenkin vähän enemmän... eloa, tai jotain. Valitettavasti kaupunki ei ollut omasta mielestäni oikeastaan millään tavalla kiinnostava, mutta tiesinkin jo etukäteen olevani enemmän kaupunki- kuin rantalomailijatyyppiä.

Vélobleut in action.

Yksi reissun huippuhetkistä oli kyllä päiväreissu Monacoon. Huikea maa, jossa kaikki on niin niin viimeisen päälle prikulleen viilailtu. Tekee vaan mieli osoitella ja nauraa että ootteko ihan tosissanne tämän kaiken kanssa.

Ihan kun ois meidän kotipihan parkkis.

Monacossa vierailtiin palatsissa, valitettavasti kuvaaminen oli kielletty, niin ette pääse osalliseksi siitä ihanuudesta. Mutta jos ikinä eksytte kyseiseen maahan, menkää sinne palatsiin. Ihan. Aikuisten. Oikeasti.

Monacon palatsi. Lievät Aladdin-vibat.

Tästä ehkä vielä enemmän.

Päiväreissu oli riittävä, vaikka kyllähän siellä olisi viihtynyt pidempäänkin. Ainakin casinolla. (Nyt kun kaikkia kiinnostaa, niin joo, käytiin sielläkin. Veni, vidi ja sitten menoksi. Pelit jäi siis odottelemaan seuraavaa kertaa.)

Viimeisenä päivänä käytiin toisen tytön kanssa harrastamassa kulttuuria, kohteena Matissen museo. Oli ihan käymisen arvoinen paikka, vaikkei ehkä edustakaan minulle mieluisinta taidesuuntaa. Sen jälkeen pyörittiin keskustassa. (Shoppailemassa, myönnetään. Mutta siihen oli ainakin omalla kohdallani perusteltu syy. Jotain nimittäin Nizzassa on mitä Pariisissa ei, eli Pull&Bear hyvin istuvine ja opiskelijabudjettiin sopivine farkkuineen.)

Rennon pirteä turistipose kaipaa vielä treenausta.

Paluumatka viivästyi typerien TGV-ongelmien vuoksi. Terkkuja siis Suomeen, ei se VR ole ainoa joka vähän munailee välillä. Mutta ei se mitään, kyllähän sitä mielellään istuu junassa vaikka parikin ekstratuntia. Suljetussa tilassa koulukirjojen kanssa, ilman internetin houkutuksia, ah kuinka ihanaa. (Pah, oikeasti kirjoittelen tätä postausta valmiiksi muistikirjaan. Kiitos rakas sovellus Evernote kun teit opiskeluni mahdottomaksi.)

Nizzan Notre Dame. Yhtä vaikea mahduttaa kuvaan mitä isosiskonsakin.

Suuri osa vaihtarikavereistani starttailee maanantaina viimeistä Pariisin viikkoaan, voi siis olla ettei loppukokeisiin opiskella ihan niin ahkerasti kuin pitäisi. Tai saa nähdä. Ehkä arvotan elämäni uusiksi vielä viikonlopun aikana ja alankin arvostaa opintomenestystä enemmän kuin ihmissuhteita.

Ps. Bussimatka Monacoon ja takaisin oli muuten euron suuntaansa. Ei huono diili.

Pps. Ai mistäkö otsikko tulee? Minun päivälliset reissun ajalta. (Onnistuin kehittämään fiksaation vuohenjuustosalaattiin, ja mikään muu ei sitten listalta kelvannutkaan, oli ravintola mikä hyvänsä.) Kahdesta otin kuvat, kolmas unohtui, olin ilmeisesti liian nälkäinen.

Luulitteko oikeasti selviävänne matkakertomuksesta ilman ruokakuvia?

Tämä salaatti korjasi potin tällä kertaa.

Täällä ollaan elämä

Terkkuja Nizzasta.

Ihan huvikseen ei siis tänään noustu epäinhimilliseen aikaan, mutta mitäpä sitä ei loman vuoksi tekisi.

Ehkä tentteihin lukeminenkin sujuu näissä maisemissa paremmin. (Tuskin, mutta aina voi yrittää. Tässä tapauksessa kun ei voi kuin yllättyä.)

Nyt unten maille, että jaksaa huomenna taas laiskotella.

(EDIT: Pitihän tätä käydä vähän muokkailemassa, puhelimella kun ei saa sijoitettua kuvia tekstin sekaan, vaan ne tulee putkeen kirjoituksen loppuun. Typerää. Ensi kerralla sitten laitan pelkästään kuvia.)

Vihdoinkin!

Paras paikka maan päällä:

Eli Jardin du Luxembourg.

Kaikesta päätellen muutama muukin oli samaa mieltä viime sunnuntaina.

Sinne vaan etsimään omaa vapaata ruoholänttiä.
Saattaa löytyä, jos olet kokoa postimerkki.

Onneksi en ollut edes kuvitellut meneväni lenkille, olisi ollut aika turhauttavaa.

Sunnuntaina koitti vihdoin ja viimein kauan odotetut kevätilmat tännekin. Tai no, suomalaiseen makuun tuota olisi voinut kutsua hyvällä omallatunnolla jo kesäksikin. Eka päivä ilman takkia, sukkiksia ja muita tyhmiä vaatteita. Ah.

Jalat vaatii taas totuttelua ballerinoihin, kantapäät sanoi vähän auts koko päivän kävelyn jälkeen. Eipä silti hymy hyydy tuollaisen päivän jälkeen.

Tänään oli taas paluu arkeen, vietin jotakuinkin koko päivän yliopistolla vääntäen yhtä presentaatiota. Brändäyskurssin lopputyönä on yksin tehtävä diaesitys, jota ei tosin esitetä. Se ulkoasu on tärkein. Ja sen vuoksi joudunkin tekemään sen yliopistolla, oma vähän vanhanaikaisempi powerpointtini ei taivu ihan kaikkiin vaadittaviin huippusuorituksiin.

Nyt nukkumaan, aamulla aikainen herätys. Vaikka onkin vapaaviikko.

ps. Oman esitykseni aiheena on Minna Parikka. Ei yhtään edes haitannut viettää koko päivää kuolaten googlaten niitä kenkiä. Ja laukkuja. Ja lompakoita. Ja mitä näitä nyt onkaan.

Lisää ekoja kertoja

Tiistaina oli eka kerta, kun:

1. ostin täällä lihaa

ja

2. valmistin siitä ruokaa

3. käyttämällä meidän uunia.

Oli siis oma vuoroni kestitä kansainvälistä joukkiotamme, suomalaiseen tapaan. Menu oli aika simppeli, alkupaloiksi oli ruissipsejä tuorejuustolla, pääruoaksi makaronilaatikkoa ja jälkkäriksi pannukakkua lakkahillolla. Yllättävän hyvin upposi, vaikka joukosta löytyy muutama vähän skeptisempikin kulinaristi.

Ranska koitti tietysti sabotoida tämänkin menun, vai mitäs sanotte näistä makaroneista:

Jenni does not approve.

Joo. Tuollaisia ihmeellisiä pitkiä suikuloita. Ja keittämisen jälkeen ne vasta olikin sellaisia lötköjä, vaikka varmasti en kiehutellut yhtään yliaikaa. Enpä kyllä olisi uskonut, miten vaikea on löytää ihan sitä maailman tylsintä perusmakaronia, neljä kauppaa kävin läpi ja tuon lähemmäs en päässyt.

Ei huolta, oli mulla toinenkin vuoallinen.

Pannukakku tehtiin Ahvenanmaan tapaan, eli pohjana mannapuuroa ja mausteena kardemummaa. Ai miksikö? Se nyt vaan on parempaa. (Ja todennäköisempi onnistumaan meikäläisenkin tekaisemana kuin normaali pannari. Onneksi löytyi myös suomalainen apukokki!)

Suhteellisen vaikea ruoka saada kuvattua millään tavalla esteettisesti.

Oli muuten hiukan haasteellista kokata yhtäkkiä kymmenelle hengelle, kun useamman vuoden taas kokkaillut lähinnä yhden hengen tarpeisiin. Vaikea hahmottaa, mikä on liian vähän ja mikä taas liioittelua. Arviointi onnistui kuitenkin suhteellisen hyvin ilmeisesti, lähes kaikki meni, eikä kukaan tainnut kotimatkallakaan pyörtyä nälissään.

Piti ottaa kuvat ennen ruokailua siltä varalta,
ettei minulla olisi enää kavereita sen jälkeen.

Toisen haasteen iltaan toi kattaus. Meidän keittiöstä löytyy aika satunnainen kokoelma lautasia, joiden kokonaismäärä on muutenkin tietysti vain 9. Makaronilaatikon kanssa onneksi toimii kulhokin yhtä hyvin.

Ruokailun päätteeksi katsottiin vähän futista, oli kuulemma joku tärkeä peli. Omasta mielestäni lievästi ristiriidassa suomalaisen illan kanssa, mutta kerrankos sitä.

Suhteellisen onnistunut ilta ainakin minun mielestä.

Kokkailusta innostuneena leivottiin eilen vielä mokkapaloja perjantaiksi. Brändäyskurssi päättyy, ja sen kunniaksi viimeisellä kerralla pidetään nyyttärit. Kaikki siis tuovat mukanaan jotain, mieluiten omasta kotimaastaan. Mokkapalat nyt eivät taida olla ihan perisuomalainen juttu, mutta sen verran tyypillinen (ja helppo...ja halpa) leivottava, että tämä suomalais-unkarilainen fuusiokeittiö päätti ottaa reseptin työn alle. (Varsinkin kun Jiikookin sanoi, että pitäisi niiden ainakin pari päivää säilyä hyvinä.)

Käskin tehdä duckfacen. Hienosti onnistui.

Yllättävän hyvin onnistui, ainakin jos ottaa huomioon ettei meidän keittiöstä löydy edes desin mittaa, minkä voisi kuvitella olevan leivonnassa aika olennainen. Muutenkin mitat meni vähän niin ja näin, mutta katsotaan, jos aiheuttaa liikaa epäluuloisia katseita huomenna, niin ainahan tuota voi väittää unkarilaiseksi leivonnaiseksi.

Perjantaita odotellessa..

Jos jostain löytyy sokerikuorrutetta tai vastaavaa, niin piirakkapalojen päälle on vielä tarkoitus kuorruttaa kirjaimet JP, eli meidän opettajan nimikirjaimet. Sisäpiirin vitsi.

Tänään oli taas yhdeltä kurssilta viimeinen luento, vähiin käyvät ennen kuin loppuvat. Huomisen jälkeen minulla ei taidakaan olla enää kuin kaksi jäljellä, mutta ovat sitten sitäkin mukavampia luentoja, eli ranskan laskentatoimea. Välikokeesta ei ole vieläkään saatu tuloksia, mutta nooh, kaikki aikanaan.

Kevätkauden lähestyvän päättymisen johdosta oli tällaisia tarjolla.

Taidanpas lähteä etsimään sitä sokerikuorrutetta, eli palataan taas!

ps. Huijasinpas, olenhan sittenkin lämmittänyt tuon uunin ennenkin kertaalleen! Laitoin sinne pyykit kuivumaan kerran kun oli kiire.

Ihme päivä

On maanantaiaamuja, kun kaikki menee pieleen.

Ja sitten näköjään on myös maanantaiaamuja, kun heräät kuudelta lähes iloisena (eli ilman mielihalua nirhata joku), keittelet aamukahvit kaikessa rauhassa, menet kouluun kahdeksaksi ja teet putkeen kaksi ranskan loppukoetta, tulet kotiin, juokset elämäsi parhaan lenkin jonka päälle teet vielä vahingossa lempparipastastasi huippuhyvän version. Ihan tosta noin vaan.

Mutta palataanpa ensin ajassa vähän taaksepäin.

Virpomisen jälkeen loppuviikko vierähti välillä vähän enemmän ja vähemmän ruusuisissa merkeissä. Torstaina vietettiin ekaa suomalaista päivällistä, ruokalistalta löytyi riisipuuroa, marjakeittoa, ruisleipää, kylmäsavulohta ja kaikkea muuta herkkua. Allekirjoittanut apukokki oli ilmeisesti vähän liian innoissaan pöydän tarjonnasta, kun unohtui kokonaan ottaa kuvia.. Hups. No mutta, onneksi tämä ateria oli sellainen, jonka varmaan kaikki siellä päässä pystyy myös kuvittelemaan mielessään. (Tarvittaessa voin kuitenkin piirtää kuvan.)

Ilta jatkui varsin mukavissa merkeissä, toisen Kanadan vahvistuksen vanhemmatkin liittyivät mukaan istumaan iltaa joksikin aikaa.

Perjantaina vietettiin taas pizzaperjantaita punaisten lyhtyjen lähistöllä. Hyvää pizzaa, quattro formaggi ei pettänyt taaskaan, vaikka juustopitsani jakaakin mielipiteet aika tehokkaasti. "Mikä idea tilata pizzaa pelkällä juustolla, sitähän on siinä muutenkin?" Joo mutta ei neljää erilaista. Pizzan jälkeen sniikattiin vielä toisen tytön kanssa jäätelölle Amorinoon, ja voi pojat kun oli taas hyvää. Pakko myöntää, että italialaista jäätelöä on vaikea päihittää, vaikka niin mielelläni pitäisinkin suomalaisten puolta kaikessa. (Ja Ben&Jerry's on sitten hyvänä kakkosena. Sori vaan siniristilippu.)

Lauantaina käytiin vierailemassa aika mielenkiintoisessa museossa. En ollut kuullutkaan koko paikasta, mutta onneksi on kavereita, jotka valottavat tällaistenkin paikkojen olemassaolosta. Käytiin siis tutustumassa Ranskan viemäristön historiaan. Tuoksun voitte kuvitella. Tai tuskin voitte, päihitti lähes nimittäin suomalaisen jätevedenpuhdistamonkin, jossa vierailtiin muinoin bilsan ryhmän kanssa.

Parasta museossa oli ehdottomasti eräs virtauskohta, josta pystyi spottaamaan kaikkia hienoja juttuja mitä nyt viemärissä meneekin. Pojat olivat nähneet kuolleen rotan, olin aika pettynyt kun ei omalle kohdalle sattunut. Ehkä pitää siis mennä vielä uudestaan. Tai ehkä ei.

Lauantaina oli koulun järkkäämät pippalot eräässä yökerhossa. Muut eivät olleet kiinnostuneita lähtemään mukaan, mutta onneksi löytyi toinenkin innokas, ja päästiin katsastamaan joku uusikin paikka. Paikan päälle mentyä sitten kuultiinkin, ettei yökerhossa oltukaan tietoisia koko tapahtumasta. (Dumppia taas vähän ikävä..) Mentiin kuitenkin, ja oli kyllä hauska ilta! Mikään budjettipaikka ei ollut kyllä kyseessä, mutta täytyy sanoa että paikan päälle oli eksynyt ehkä koko Ranskan miessukupuolen edustavimmat yksilöt, musiikki oli hauskaa ja pystyi tanssimaankin. Yksi kivoimmista illoista joita on tullut vietettyä yökerhon puolella, mutta sekin johtui lähinnä seurasta. Ensi kerralla menisin ehkä silti jonnekin toisaalle. Kotiin tuli pyöräilytä pienoisen mutkan kautta, mutta no, otetaan vaikka treenin kannalta.

Ihan vaan halusin taas katsella maisemia. En eksynyt.
(Kuva tietysti Google Maps)

Sunnuntai vietettiin ahdistusta potiessa. Sitähän ne tenttejä edeltävät päivät yleensäkin on. Eli skipataan sen syvällisemmät kertomukset.

Sitten päästäänkin takaisin tähän päivään. Ranskan loppukokeet tuli tosiaan lusittua, tenttimenestyksestä en menisi takuuseen mutta ainakin ne on nyt ohi. Jee.

Ja tosiaan, takana elämäni paras lenkki, no kidding. Suorastaan lensin koko matkan, enkä olisi halunnut lopettaa ollenkaan. Mutta lopetinpa silti. (Jos jotain parantaisin, niin musiikki jatkuisi vielä myös ensimmäisen tunnin jälkeen, eikä loppuisi kesken. Mutta tänään silläkään ei ollut väliä.) Olisi ollut myös ensimmäistä kertaa oikeasti sortsikeli juosta, ja sovittelinkin niitä jo jalkaani kunnes muutin mieltäni. Siihen tosin oli hyvä syy, eli check this out:

Tässä lopputulos kun keksitte kavereiden kanssa (suomalaisen illallisen päätteeksi) aamuyöllä ottaa kilpa-ajot vélibeillä liikenneympyrässä. Ja saat itse vielä paremman idean ja menet istumaan pyöräkoriin. Joskus sitä ei oikein uskoisi itseään 24-vuotiaaksi.

Kuvat ei oikein tuo oikeutta, nuo mustelmat aiheuttavat nimittäin irvistyksen aina istuutuessa.

ps. Arvatkaa mikä vielä tekee päivästä entistäkin paremman? Ajattelin juuri mennä leipomoon, ostaa ison palan suklaakakkua ja syödä sen. Ihan tosta noin vaan.

EDIT: No kyllähän se maanantai vähän iski taas kapustallaan päähän kuitenkin, kesken kirjoittelun netti otti ja pätkäsi, ja oli kaksi tuntia poikki. Eli söin jo sen kakkupalankin.

Virvon varvon

Otsikko kertoneekin kaiken olennaisen kahden suomalaistytön pääsiäismaanantaista.

Eli kyllä, käytiin kuin käytiinkin virpomassa.

Ranskassa on tapana olla muutenkin aina myöhässä kaikessa, niin miksei sitten palmusunnuntaitakin voisi juhlistaa reilua viikkoa myöhemmin. Ja pitihän tämä jotakuinkin 12 vuotta kestänyt virpomistauko saattaa  vihdoin ja viimein päätökseen. (Sehän on kestänyt jo puolet meikäläisen elämästä, huh.)

Käytiin toivottamassa Kanadan pojille hyvää onnea, tai mikä nyt sen virpomislorun pointti ikinä onkaan. (Ja tervetuloa takaisin Pariisiin, pojat kun olivat taas reissaamassa koko pidennetyn viikonlopun.) Sanotaanko että ilmeet olivat aika priceless, kaikesta päätellen noidat oven takana maanantai-iltana klo 23h30 eivät ole ihan tyypillinen löydös.

Yllättävän hienot vitsat saatiin aikaan risuista, muovipusseista ja satunnaisista papereista. Ekstramausteena myös hieman foliota vanhasta suklaakääreestä. Kierrätys kunniaan, terveisin köyhät opiskelijat.

Suklaamunia ei ollut palkkioksi, mutta sen sijaan oltaisiin saatu suklaakakkua tai jogurttia, tai vaikkapa molempia. Jäivät nyt toiseen kertaan, jäätiin vaan hetkeksi istumaan iltaa.

Kerrankos sitä nyt pisamanaamana matkustaa Pariisin läpi. Tai vaikka kaksikin.

Vielä jaksoi kotonakin naurattaa. Hauska reissu, vaikka jossain vaiheessa vähän mietityttikin että mitähän sitä ollaan oikein tekemässä. (Puhumattakaan siitä, kauanko jahkailtiin oven takana ja treenattiin lorua. No, lopputulos on kuitenkin tärkein.)

ps. Hauskaa oli myös, ettei edes herätetty metrossa erityisempää huomiota. Täällä ollaan ilmeisesti suhteellisen totuttu kaiken maailman hörhöihin risujensa kanssa.