Laineilla

Tällainen pikainen hehkutus vain näin sunnuntai-illan ratoksi. Minäpä olin tänään purjehtimassa!

Tarina alkaa itse asiassa jo siltä parin viikon takaiselta brunssilta. Satuin puhumaan yhden perheen tuttavan kanssa, ja ihastelin ääneen järvellä brunssimme ohi purjehtivia veneitä.

Mitä, et ole koskaan purjehtinut?!

Ilme oli aika priceless, ja niinpä sitä sitten sovittiinkin, että kun herra palaa työmatkaltaan, liityn hänen miehistöönsä. Koska eilen ilma oli mitä oli, päädyimme vesille nyt sunnuntaina.

Hippasen verran yhdeksän jälkeen aamulla nappasin pyörän alleni, ja pyöräilin hiljakseen Geneveen, mistä vuokrasimme veneen. Herran oma vene kun oli kokenut vähän epäonnisen kohtalon myrskyn aikana (samaisen myrskyn vuoksi ei muuten tältä alueelta tule viiniä mahdollisesti jopa kahteen vuoteen). Sanoin, että tämän purjehdusreissun voi jättää siihenkin, kun vene on taas korjattu, mutta minut saatiin vakuuteltua, että on oikeastaan vain ihan hauskaakin kokeilla välillä toista venettä.

Siellä se vene oottelee.

Ja hyvä niin, oli nimittäin aiiivan mahtava sää. Tuulta ei tosin välillä ollut nimeksikään (mikä on tietty aika olennainen osa purjehduskokemusta) mutta eipähän ainakaan ollut liian haastavaa hommaa.

Kuva-aineisto puuttuu tuota yhtä poikkeusta lukuunottamatta, istuin ilmeisesti niin täpinöissään sen kolmisen tuntia, minkä vesillä vietimme. Vitsi täällä mä vaan purjehdin. Paitsi ne pari minuuttia (tai ehkä paremminkin sekuntia), mitkä vietin hyytävän kylmässä vedessä. Ihan vapaaehtoisesti tosin hyppäsin sinne vilvoittelemaan. Eipä sitä kovin usein pääse uimaan keskellä Genevejärveä.

Purjehtiminen oli huikean hauskaa, odottelen jo innolla ensi kertaa! Nythän olen toki jo ammattilainen itsekin. Saatan silti haluta jatkossakin assistenteiksi kokenutta väkeä.

Italialainen pyörremyrsky

Keskiviikkoillasta saakka on ollut vähän toisenlaista meininkiä. Italian mummo nimittäin tuli kylään.

Mamma Mia, en muuta sano.

Vanhemmat lähtivät viikonlopuksi reissuun, joten mummo tuli hoitamaan tyttöä tänne sunnuntai-iltaan asti. Sitten minä astun taas päällikön puikkoihin. Mummo on todella todella kiva, mutta no, sanotaanko että todella stereotyyppinen italialainen vanhempi naishenkilö. Sellainen todellinen italialainen mamma. Kielitaitoa myöten.

Pienehköjä kommunikointikatkoksia on siis ollut, oma italian taitoni kun ei ole kovin vahvoissa kantimissa.

Muutenkin mummo tuntuu tietävän kaiken aina paremmin kuin minä. Vaikka höh, minähän itse asiassa tiedän tätä nykyä tytön päivärytmin paremmin kuin omat vanhempansa. (Jotka muuten konsultoivat minua toisinaan viikonloppuisin päiväunien ynnä muun ajankohdasta, hehe.)

Otetaanpa esimerkiksi vaikka eilispäivä. Tytön lounasaika läheni, ja menin lämmittämään hänen ruokaansa. Huikkasin mummolle mangiare, subito ja jostain syystä kuvittelin, että tyttö tulisi kohta syömään. Hetken aikaa siinä ajatuksissani sosetta sekoiteltuani tajusin, että talossa oli hämmentävän hiljaista. Ja kun katsoin ikkunasta ulos, niin siellä mummo työnsi tyttöä vaunuissa. Jaaha. Ei siis ollutkaan ilmeisesti lounaan, vaan vaunulenkin aika.

Kun lounaan aika sitten koitti, aloin syöttää tyttöä tavanomaiseen tapaan. Mummo istui vieressä, naksautti kieltään ja jupisi vähän jotain italiaksi, tempaisi lusikan kädestäni ja jatkoi itse syöttämistä. Tässä vaiheessa totesin taas parhaaksi siirtyä takavasemmalle. Vaikkapa puunaamaan hellaa.

Muitakin hauskoja sattumuksia on ollut. Aamupalan jälkiä siivotessani kuulin oman nimeni mainittavan italiankielisen puheen seassa, ja kun menin käymään huoneessani, siellä mummo oli tytön kanssa tutkimassa tavaroitani. Eipä minulla mitään salaisuuksia siellä ole, mutta niin, tässä huomaa vähän näitä kulttuurieroja.

Myös kauppareissu oli aika hauska. Enpä muista, millon olisi viimeksi oikeasti vähän hirvittänyt olla auton kyydissä, mutta niin... Mummon mielestä liikenteenjakajat tuntuvat olevat vain tiellä, vilkku on ihan turha kapistus eikä sitä jarruakaan oikeastaan tarvitse. Meinasin jo tarjoutua itse ajamaan paluumatkan (vaikken kovin varma kuski ole itsekään tällä hetkellä), mutta yllättäen en osannut esittää asiaani italiaksi. Tyydyin sitten vain istumaan sormet ja varpaat ristissä takapenkillä tytön kanssa.

Tänään lähden kyllä ihan hyvällä omallatunnolla viettämään vapaapäivää tuonne sateen sekaan, varmaankin Geneveen. Ehkä parempikin pysytellä vähän poissa tieltä, ja muutenkin kivempi, kun en kiristele hampaitani täällä todistaessani kuinka (vaivalla) hankittua päiväunirytmiä ei noudateta. Koen tuon ikävän yllätyksen mieluummin vasta maanantaina, kun koitan laittaa tyttöä nukkumaan totuttuihin aikoihin.

Katsotaan, hymyilyttääkö näin paljon vielä maanantaina.

Mummo on kyllä varsinainen tehopakkaus kaikin puolin (miksi muuten kaikki mummot tuntuu olevan?), se on pakko myöntää, ja tuonut hauskaa vaihtelua tähän perusarkeen. Eilen illalla myös lämmitti sydäntä aika paljon, kun huomasin yllättäen pyykkini nätisti viikattuina kylppärin pöydällä. Lähempi tarkastelu osoitti, että ne oli myös silitetty. Kaikki. Alusvaatteita myöten.

On myös kivaa, kun joku muukin talossa on vähintään yhtä addiktoitunut kahviin. Siinä vaiheessa kun itselle tulee mieleen, että voisipa keittää uudet kahvit, niin mummo on jo veivannut mutteripannuun uudet purut ja pistänyt tulille.


ps. Tuli vähän ikävä omaa tehomummia. Mutta elokuussa nähdään!

Midterm

Puolivälin ohi ollaan menty jo tämänkin seikkailun osalta, eli aika vähän evaluoida, että mitä sitä onkaan opittu. Tai havaittu, miten sen nyt ottaa.

* Lohduttoman itkun taustalla on yleensä jokin seuraavasta kolmesta syystä: nälkä, väsymys tai vaihtoa vaativa vaippa.

* Jos itku ei silti lopu, vaunulenkki on varma keino hiljentää muksu. Tai ainakin vähän virkistäytyä ja tuulettaa omaa päätä siinä itkun lomassa.

* Olet huomattavasti parempi lapsenvahti, kun muistat pitää myös oman verensokerisi tasaisena. Tämä tosin vaatii vielä kertausta.

* Hyvät yöunet ovat kultaakin kalliimmat. Tosin huonoja voi hetken aikaa paikata kahvilla. (mistä päästäänkin seuraavaan havaintoon...)

* Aamukahvi ei ole leikin asia, eikä tavasta kannata alkaa opetella pois ainakaan kiukutteluaamuna.

* Ranskan kieli onkin suhteellisen looginen. Subjunktiivissa on alkanut olla jopa jotain järkeä, kuten myös partisiipin preesensissä.

* Sveitsiläiset ovat pääasiassa ystävällistä, mutta vähän sisäänpäin kääntynyttä väkeä. Positiivista tosin, että ovat verrattaen kärsivällisiä, vaikka tekisitkin kaikki mahdolliset kielioppivirheet samassa lauseessa.

* Ja niin, et voi oppia kieltä tekemättä tyhmiä virheitä, joita muut korjaavat kerta toisensa jälkeen. Älä siis suotta ujostele.

* Geneven aupparipiirit ovat vielä klikkiintyneempiä mitä muualla. Kannattaa siis puhua saksaa tai espanjaa äidinkielenään, jos haluaa kavereita.

* Voit kärsiä huono äiti -syndroomasta, vaikket olisikaan kuin au pair. Tästä lisää joskus myöhemmin.

* Jos on tarkoitus muistaa jotain, kirjoita se ylös. Välittömästi. Tätä ei voi korostaa liikaa.

Meiän kauppalista.

* Yksi elämän parhaista jutuista on tuore rapeakuorinen leipä.

* Puoli vuotta ilman käsitöitä voi aiheuttaa akuutin ompelukoneen kaipuun. Siivous saa toimia hyvänä kompensaattorina vielä tämän viimeisen kuukauden.

* Ja niin, siivous kahdeksankuinen muksu kantoliinassa käy oikeasti urheilusta. Voisi olla lähes olympialaji.

* Liikunnasta on hyvä pitää välillä ihan täyslepopäiviä, mikä ei tarkoita parin tunnin kävelylenkkejä vaunujen kanssa tai ilman. Lepopäivien tehon näkee kyllä seuraavalla juoksulenkillä.

* Kun olet liikkeellä lapsen kanssa, kaikkeen ei vain voi valmistautua.

* Elämässä pärjää vallan hyvin ilman mikroaaltouunia. Ja televisiota, mutta senhän tiesinkin jo ennestään.

* Kotoa ei kannata ikinä ikinä ikinä poistua ilman sateenvarjoa. Tämä olisi pitänyt ottaa opiksi jo Brysselissä, mutta no, kertaus on opintojen äiti.

* Jossain vaiheessa tulee oikeasti tarve puhua ihan sitä omaa äidinkieltään. Ja ääneen. Ja mieluiten jollekin, joka ymmärtää sitä.

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä havaintona:

* Hiljaisuutta ei kannata pitää itsestäänselvyytenä.

Yksi päivän parhaista hetkistä.

ps. No vielä yksi lisähavainto. Kylmä kahvi ei kaunista, vaan viittaa epäoptimaalisesti ajoittuneiden tapahtumien ketjuun, joka on todennäköisesti harmaannuttanut puoli päätäsi ja piirtänyt otsaasi ryppyjä. Ja kaikki tämä ennen kuin olet ehtinyt edes miettiä kupin nappaamista käteesi. Siinä ei varsinaisesti sitten se kylmä ja seisonut kahvi nostata mielialaa. Todenmukaisempi versio olisi siis vaikkapa kylmä kahvi aiheuttaa mielipahaa ja ryppyjä.

Aina voit kuitenkin juoda kahvin kauniista kupista, kauniita asioita ei ole elämässä koskaan liikaa.

Jännitysmomentteja

Täälläpä tapahtuikin torstaina jotain aika jännää. Oli oikea myrsky!

Torstai-iltapäivät tyttö viettää yleensä lastentarhassa, ja minä sitten siivoilin lisätienesti mielessä siinä iltapäivällä. Yhtäkkiä koko taivas pimeni, ja alkoi tihkuttaa vettä. Ja sitten sitä alkoikin tulla kuin saavista kaatamalla (vähän hienostuneempi ilmaus kuin se Esteriin viittaava). Katsoin ulos, ja puut olivat taipuneet tuulesta lähes kaksinkerroin. Enkä edes liioittele kovin paljoa.

Sade muuttui yhtäkkiä raekuuroksi, joka tuli sellaisella voimalla ikkunoihin, että pelkäsin niiden oikeasti särkyvän. Päätin yrittää sulkea ulkopuolella olevat ikkunaluukut suojaksi, mutta ikkunan avattuani totesin sen huonoksi ideaksi - sisään tulevat rakeet tekivät hommasta mahdotonta, ja lisäksi jo muutaman sekunnin raepommituksen seurauksena rystyseni olivat verillä.

Eipä siinä sitten muuta kuin istuttu haltioituneena ikkunan ääressä ja esitetty samalla pumpulinpehmeitä ajatuksia jonnekin korkeammille voimille, ettei mitään pahempaa sattuisi.

Myrsky ei kovin kauaa kestänyt, onneksi, sillä ranskan kurssille aioin kuitenkin mennä pyörällä. Sadekin oli miltei kokonaan jo lakannut siihen mennessä, joten senkun vaan nappasin uljaan ratsun alleni ja lähdin polkemaan. Oli myös ihan hauska katsella myrskyn tuhoja.

Tuolla oli kiva pyöräillä.

Jotain en kuitenkaan tullut ajatelleeksi. Nimittäin sadetta tuli sen verran paljon kerralla, että tiet tulvivat. Kengät olivat litimärät jo parin kilometrin jälkeen, kun vettä oli polkiessa paikoittain lähes puoleen sääreen. Autotkaan eivät paljon liikkuneet mihinkään. Lisäksi tielle kaatuneet puut toivat oman haasteensa, kuten myös muut tielle lennelleet asiat.

Tehtävä: Etsi kuvasta pyörätie.

Hauskaa oli kuitenkin, uskokaa tai älkää! Muistelinkin siinä että miten kiva pienempänä oli ajella järvessä polkupyörällä, tässä oli vähän samat fiilikset.

Perjantaina vanhempien tultua kotiin oli kyllä niin laiska olo, ettei mitään järkeä. Päätin kuitenkin mennä pienelle lenkille, ja vielä mitä! Siitä tuli ehkä paras juoksu täällä tähän mennessä. 12 kilsaa meni liitäen, ja koko matkan oli niin hyvä fiilis että olisi tehnyt mieli heittää high fivet kaikkien vastaantulijoiden kanssa. (Itse asiassa yritinkin yhden kohdalla, mutta ei se oikeen tuntunut tajuavan ideaa. Juoksi vaan menemään.)

Illalla olin jo menossa nukkumaan, kunnes jouduin pomppaamaan vielä kertaalleen sängystä ylös. Ne hiton juhannuskukat! Meinasi kokonaan unohtua, täällä kun juhannusta ei vietetä mitenkään. Kuinka tylsää. 

Siellä ulkona kyykkiessäni muistin yhden merkittävän seikan, miksi sen kimpun kerääminen olikaan Suomessa paljon kivempaa. No, ei tarvitse taskulamppua. (Helpottava seikka, aikaakin tuhrautuu silloin koko touhuun yleensä vähän vähemmän kuin tunti.)

Jo kolmas vuosi kun hiippailen ulkosalla pilkkopimeässä taskulampun kera. Ja taitaapa olla viides vuosi putkeen ilman juhannuksen viettämistä. Ehkä minäkin vielä pääsen joskus viettämään kavereiden kanssa sitä ihan oikeaa mökkijuhannusta.

Siihen asti tyydyn tähän kukkaperinteeseen. Kyllä elämässä pitää olla jotain pysyvää.

ps. Nyt varmaan odotatte raportointia tulevasta sulhosta? Pöh, en muista milloin olisin viimeksi nukkunut noin huonosti. En muista juurikaan mitään unia. Mutta ei se mitään, onhan minulla sulhaspankissa jo parisenkymmentä muuta kandidaattia aiemmilta vuosilta. Kiire sitä tuleekin mennä jo niidenkin kanssa naimisiin.

Kitsastelua

Saanko esitellä teille uuden harrastukseni: säästämisen.

Kuten eräässä aiemmassa postauksessa kirjoittelinkin, tulin tänne Sveitsiin ensisijaisesti töihin, kun en saanut Suomesta töitä kesäksi. Saavuin tänne siis päässäni villi idea tienata edes jotain, eikä niinkään pitää hauskaa. Tietysti pelkkää plussaa, että tähän asti olen myös viihtynyt, ja olen löytänyt viikonlopuiksi mielekästä tekemistä kivojen ihmisten kanssa.

THE little green book of economy.

Kevään kestäneen kulutusjuhlan päätteeksi tämä säästeliäisyys onkin ollut kivaa vaihtelua, ja itse asiassa koen syvää tyytyväisyyttä kun laskeskelen, kuinka paljon olenkaan tienannut suhteessa kulutukseen.

Olen pitänyt tarkkaa kulukirjaa kaikista menoista. (Joo, voisin ehkä hankkia elämän, mutta en juuri nyt ehdi kun olen liian kiireinen tämän säästämisen kanssa.) Minut paremmin tuntevat ihmiset ehkä tietävätkin mieltymykseni numeroihin ja erilaisiin tilastoihin... sentään en ole vielä päätynyt piirtelemään Excelillä mitään kaavioita, mutta kiitos itselleni ideasta.

Värityskirjan puutteessa voi kehitellä värikoodeja
mielensä mukaisesti vähän elävöittämään listoja.

No, kaikesta huolimatta, kyllähän siitä tulee ihan hyvä mieli, kun voi laskea keskivertobudjetiksi päivää kohden viisi euroa ja risat. Sisältäen ihan kaiken. Eli muun muassa isoimpana osana ranskan kurssikirjat, mutta lisäksi joka ikisen junalipun, jäätelön, vanupuikon ja postimerkin minkä olen ostanut täällä ollessani. Tuon ulkopuolella minulla ei ole ollut täällä mitään kuluja. Ei asumiseen tai muuhunkaan liittyen. Aika hurjaa.

Pariisissa ollessa kun pohjahinnaksi tuli jo parikymppiä päivää kohden pelkistä asumiskuluista. Plus ruoka. Plus metrokortti. Plus kaikki muut huvitukset, joita siellä kyllä riitti. Tervetullutta vaihtelua siis.

Mutta ei huolta, eiköhän tuhlaajatyttö jossain vaiheessa kyllästy tähän ja palaa vanhoihin tapoihinsa, kun uutuudenviehätys karisee. Harmi vaan, että siinä vaiheessa pitänee tulla toimeen taas lähinnä opintotuen voimin.

Paras iltasatu mitä voitte kuvitella.

Hassua sinänsä, en edes koe luopuneeni mistään, vaikken olekaan paljon käyttänyt rahaa. Jotain positiivista siis siinäkin, ettei tästä kylästä löydy mitään normaalia kauppaa - heräteostostelu kun on toisinaan tämän tytön kuninkuuslaji.


ps. Myönnetään, sen verran olen huijannut, etten ole sisällyttänyt paluulentoani budjetointiin. (Milanon junalipun kylläkin, enää 37 päivää siihen, jee!)

pps. Ai että onko minulla liikaa aikaa? Ehkä. (Varsinkin nyt kun muistin, että aioin opiskella kesän aikana itsekseni pahamaineisen tietokantojen kurssin. Että SQL vai värikynät, kas siinä pulma.)

Vähän toisenlainen aamu

Tänään aamulla ovelta kuului napakka koputus jo vähän seitsemän jälkeen, ja hyppäsin saman tien silmät ristissä ylös. Kuvittelin nukkuneeni vähän turhan kauan ja heränneeni saman tien töihin. Olettamukseni osoittautui vääräksi, ja hetken ajan mielessäni kävikin ajatus, että oliko minut nyt sitten ihan pakko herättää. En kuitenkaan arvannut vielä silloin, miten hieno aamu oli tulossa.

Eli hyvä kun herättivät. Mentiin nimittäin vesihiihtämään. 

Vanhemmat ovat yhden sortin aamuihmisiä, varsinkin nyt, kun vauvakin herää jo tavallista aiemmin. Aamuisinkin siis ehtii ennen töitä tehdä kaikkea tällaista hauskaa.

Myönnetään, itse jätin kokeilun väliin tällä kertaa, mutta oli aika mukavaa ihan vain istua veneessäkin pitkästä aikaa aamuauringon paistaessa. Ja katsella, kun muut dippailevat itseään (hyiseen) veteen.

Lisää jalkoja.

Ensi kerralla kuulemma minutkin pistetään suksille. Jaiks, challenge accepted.

Hiihtelyn jälkeen lähdettiin perheen isän kanssa hakemaan Genevestä vauvan ensimmäistä ikiomaa passia, ja jäätiin tytön kanssa kaksin kiertelemään kaupungille sen jälkeen. Aikaa vietettiin lähinnä leikkipuistossa (erityisesti hiekkalaatikko oli tänään suosiossa), mutta tytön väsähdettyä päiväunille kävin vähän tutkailemassa kauppoja. Ihan vähän vain. Pian olikin sitten jo aika lähteä junalla kotiin päin, ja tiputtaa tyttö matkalla lastentarhaan iltapäiväksi.

Kotiin päästyä kirjoitin raivolla ranskan aineen valmiiksi ja suuntasin kielikurssille. Oli hieman tukahduttava matka, ulkona oli lämpöasteita se reippaasti päälle kolmekymmentä ja aurinko paistoi oikein mukavasti pyöräillessä. Ja sitä paistetta riitti molempiin suuntiin matkatessa. Kuten ötököitäkin.

Vähän kuin se haaste, jossa pitää syödä munkki nuolematta huuliaan.
Paitsi että tällä kertaa et oikeasti edes halua nuolaista.

Ilta on mennyt ärsyyntyessä alituiseen pätkivän netin kanssa, mutta nyt se näyttää taas toimivan (vaihtelevalla menestyksellä, ja äkkiä koputtamaan puuta). Mutta onneksi on muitakin viihdykkeitä. Aloin pitkästä aikaa jopa lukemaan ihan oikeaa kirjaa, Memoirs of a Geisha.

(Samalla myös syy, miksi en pääse enää koskaan ajoissa nukkumaan. Koukuttava kirja, vielä huomattavasti parempi mitä elokuvaversio, mutta niin kai ne yleensä tuppaa olemaankin. Vaikka mitäpä mä elokuvista noin ylipäätään tietäisinkään.)

ps. Nyt joku viisas voisi valaista, että kummalla puolella pyöräilijät oikein ajaa pyörätiellä? Ja mielellään jos on spesifimpiä tietoa Sveitsin osalta, niin otan ilolla vastaan. Tuolla ajellessa ensin rinkutellaan että siirry oikeaan laitaan, ja seuraava pyöräilijä ei sitten suostukaan menemään ohi, ennen kuin olet heivannut ruhosi vasemmalle. Koittaisivat päättää. Jos kaikki kerta joka tapauksessa pahoittavat mielensä, niin alan ajamaan keskellä tietä. Onpahan itsellä ainakin kivaa.

Se kääntöpuoli

Vaikka onkin niin ihanaa, että täälläkin on alkanut oikea kesä, niin näyttää siihen liittyvän niitä huonojakin puolia. Koko ajan ylös kipuavat lämpöasteet kun ovat onnistuneet muuttamaan tämän meidän pikku prinsessan monsterinnaksi, joka ei oikein tunnu syövän eikä nukkuvan päiväaikaan. Kaikki muu on ihan tyhmää paitsi kiukuttelu.

Normaalisti tämä olisi minulle ihan ok, mutta valitettavasti hellelukemilla on ollut samanlainen vaikutus tähän auppariinkin. Eli päiväaikaan tästä talosta löytyy kaksi kiukuttelijaa. Toinen tosin itkee ihan avoimesti, mutta toinen tyytyy vain mutisemaan hiljaa mielessään ja näyttämään lastenlaulujen lomassa vähän hapanta naamaa. Siinäpä voittekin sitten arvata keskenänne, kumpi on kumpi.

Jos normaalisti (tai no, neljän viikon kokemuksella normaalisti) neiti nukkui näpsäkästi aamukahdeksaan, aamulla parin tunnin päikkärit ja iltapäivällä vähän lyhemmät (ja illemmalla ehkä vielä kolmannet mitaltaan alle tunnin), niin nyt herätys koittaa jo kuuden tienoilla ja päiväaikaan unta tulee yhteensä se pari tuntia. Jos ollaan onnekkaita. Ei siis ihme, jos on vähän väsähtänyt olo ja itkettää. Ja kun se ruokakaan ei sitten maistu helteiden vuoksi.

Tämän myötä olen havainnut, kuinka pyhä minulle on päivittäinen kahvihetki. Tykkään nauttia kupposen (tai itse asiassa ainakin kaksi) kaikessa rauhassa ja mielellään myös hiljaisuudessa fiilistellen. Tästä johtuen minun tulisi samantien sännätä keittämään kahvit, kun pistän tytön nukkumaan. Yleensä muistan tämän himpun verran liian myöhään (mikä lisää omaa ärsytystä myös kofeiinin puutteen vuoksi). Vaikka kahvi olisi mitaltaan espresso, on se silti kiva juoda ihan omaan tahtiin eikä itkun säestämänä hörpäten.

Mutta kuten kaikissa päivissä, on tänäänkin ollut jo valonpilkahduksia havaittavissa, muutenkin kuin auringon osalta. Tänään parasta tähän mennessä on ollut pinaattikeitto, jonka kaikista ennakko-olettamuksista huolimatta pääsin nauttimaan alusta loppuun hiljaisuuden vallitessa.

Eihän siitä nyt esteettistä kuvaa saa millään, vaikka yrittäisi.

Ihan hyvä korvike tämän päivän kahvihetkelle.

ps. Jos kuitenkin saan esittää vaatimattoman toiveen, niin nämä hellesäät voisi näyttäytyä lähinnä viikonloppuisin.

EDIT: pps. Joku varmaan ihmettelee, että mitenkäs minä tämän postauksen sitten kirjoitin päivän aikana, jos meillä kerta asuu yhden sortin vauvazilla. Vastaus: vaunulenkillä. Oli varsin hidasta puuhaa, never again.

Viikonlopun parhauksia

Mikä mahtava viikonloppu takana tähän mennessä! Ja vielä on tämä päivä melkein kokonaan jäljellä, huikeaa.

Eilen aamulla menin avustamaan perhettä heidän järjestämälleen brunssille tuohon isovanhempien luokse. Asuvat ihan kivenheiton päässä (jopa meikäläinen pystyisi kyseiseen urheilusuoritukseen), nätissä paikassa järven rannalla. Aamupäivä meni siis kannellessa tuoleja, asetellessa croissanteja kulhoihin ja tietysti ihastellessa ohi purjehtivia veneitä - eilen kun sattui olemaan myös tuossa järvellä vuosittainen purjehdustapahtuma. 

Onko se nyt sitten regatta, miksi tätä kutsutaan? Purjehdustermistö kun ei ole meikäläisen vahvinta osa-aluetta, vaikka olenkin luonnollisesti lähes joka alan asiantuntija.

Joka tapauksessa, huikean sään olivat ainakin onnistuneet tilaamaan, olisipa kelvannut olla itsekin mukana! Perheestä oli myös osallistujia mukana, perheen isän isä ja sisko. Purjehtivat siis tuon järven ympäri, nopeimmat selvittävät matkan ilmeisesti noin 6-8 tunnissa, mutta pienemmillä veneillä siihen menee helposti 24 tuntia.

Päivän vietin siis syömisen parissa. Brunssille tuli kolmisenkymmentä perheen tuttavaa, ja kaikki toivat mukanaan jotain tarjottavaa. Pöydistä löytyi perus patisserien lisäksi erilaisia piiraita, suklaakakkua, salaatteja, hedelmiä, ja tietysti myös mittava valikoima erilaisia juustoja, leikkeleitä ja viiniä. Mukavastihan se päivä siinä meni kaikkea maistellessa ja suosikkeja tankkaillessa, lasten leikkejä seuratessa ja välillä johonkin keskusteluun sniikaten. (Vaikka hieman vaikeaksi sen minulle tekivätkin, kun halusivat puhua vaan ranskaansa lähes koko ajan.)

Note to self: Ensi kerralla kuvaa pöydät ENNEN ruokailun aloittamista, eikä sen päätteeksi.

Iltapäivästä pyörähdin pikaisesti kotona hakemassa keksipaketin ja bikinit, ja siirryin muutaman kymmenen metriä lähemmäs keskustaa. Eli tuohon Coppetin uimarannalle, sillä siellä järjestettiin au pairien nyyttäripiknik. Rentoa hengailua noin kolmenkymmenen muun tytön ja parin pojan voimin, ja tulipa sitä käytyä uimassakin. Ja ihan siis uimassa-uimassa, ei pelkästään kastautumassa. Olihan se jäätävää, ei voi kieltää. Mutta uimakausi korkattu, ja vieläpä järvessä! Tästä se lähtee. Voin vain kuvitella kuinka kivaa tuonne olisi pulahtaa lenkin päätteeksi.

(Kuva omistettu Kaisalle, joka toivoi lisää jalkakuvia blogiin. Saamasi pitää.)

Piknikillä tuli hengailtua ihan iltaan asti, ja sen jälkeen ramaisikin sen verran antaumuksella, että päätin viettää villin lauantai-illan menemällä aikaisin nukkumaan. Eli ennen puoltayötä.

Tänään sunnuntaina heräilin itsekseni kahdeksan maissa, ja siihen aikaan aamusta oli vaikea keksiä parempaa tekemistä kuin aamulenkki. Ilma näytti mitä parhaimmalta, ja jalatkin kulkivat yllättävän kepoisesti. (Saattaa toki johtua siitä, että eilen tuli vietettyä ihan puhtaasti lepopäivä pitkästä aikaa, ei siis kovin paljon mitään turhanpäiväistä kävelyäkään.)

Lenkkeilin ihan hiljakseen fiilistellen, matkaa kertyi varmaan suunnilleen 12 kilsaa. Pitäisi varmaan pyrkiä treenaamaan vähän nousujohteisemmin tässä jossain vaiheessa, mutta juuri tärkeintä lienee totutella juoksemaan näissä parinkympin paremmalla puolella keikkuvissa lämpöasteissa.

Mitäs muuta tänään ohjelmassa? Ajattelin mennä rannalle lukemaan. Sinne varjon puolelle tosin, en edelleenkään ole kovin mielissäni tästä tummuvasta ihonväristä. Myöhemmin ehkä treffaan parin muun tytön kanssa tai menen Divonneen. Kivaa sunnuntaita! 

(Olisin lisännyt tähän kohtaan päivän biisini, mutta YouTube sanoo, ettei sitä saa toistaa tietyissä ympäristöissä. Eikä just nyt huvita laittaa pelkkää linkkiä, eli pärjätkää siis ilman.)

ps. Tajusin muuten vasta tänään, että NRJ-kanavan slogan hit music only taipuu Ranskan kanavalla muotoon 'it music only. Ei varmaan kenenkään muun mielestä kovin hauska juttu, mutta pääasia että itseä nauratti.

pps. Löytyipä toinenkin juttu, mikä vähän hymyilytti tuossa hetki sitten. Miten olisi tällainen kesänviettomahdollisuus?

Kyllä. Sauvakävelykurssi Geneven keskustassa. Harmi vaan että näyttää menneen jo, olisin kyllä luonnollisesti osallistunut muuten.

Tikusta asiaa

Käsky kävi, että pitää kuulemma päivittää blogia. Selvä homma, rakas siskoseni, mutta valitettavasti tässä ei nyt ole tapahtunut kovinkaan merkittäviä juttuja. Ja muut blogia pitävät tietävätkin, että mitä pidemmäksi tauko venyy, sen vaikeaksi kirjoittaminen muuttuu. Ei sillä, että tässä olisi kovinkaan pitkää taukoa vielä tullut, mutta katkaistaan se nyt heti alkuun, kun vauvakin on aamu-unillaan (nyt sormet ristiin, että myös pysyy unessa siihen asti, että ehdin keksiä jotain kirjoitettavaa).

Mistäs sitä sitten kirjoittaisi, kun päivän jännitysmomentteja ovat lähinnä valinta omena- ja päärynäsoseen välillä, päiväunien oikea ajoitus, tai että ehtiikö nälkäkiukku iskeä kesken kaiken, jos käydäänkin vielä vähän pidemmällä kävelyllä? Vaikea sanoa. Tätä se kotiäitiys varmaan on, että aivot menevät offline-tilaan silloin, kun olisi sitä niin sanottua omaa aikaa.

No, sää on aina varma puheenaihe. Kuulin, että Suomessa on tällä hetkellä jo vähän viilennyt. Se aurinko ilmeisesti muutti sitten tänne! Loppuviikoksi luvattu lähemmäs kolmeakymppiäkin, huh huh. Vähempikin riittäisi. (On nimittäin haastavaa opetella taas kesälenkkeilyä sopivine nesteytyksineen. Mielummin sitten pysyttelen sisätiloissa.)

Ja toinen juttu, mistä en tykkää sitten yhtään, on rusketusrajat. Päivetys on ihan ok sinänsä, vaikka mielummin pysyttelisin kuitenkin kalmankalpeana, mutta jos se vain voisi tulla kauttaaltaan myös vaatteiden alle. Ei nimittäin ihan kauheasti herätä ainakaan tässä likassa onnentunteita nämä tämän näköiset jalat ja olkapäät...

No ehkä nilkassa olevat sukanrajat olisi vielä pahempi vaihtoehto.

Ja joo, tiedetään, eihän noi vielä kovin pahat ole. Mutta kun tiedän, että ei se tähän jää. (Host-äiti ihasteli, että minulla on varmaan oikein kaunis väri pinnassa siinä vaiheessa kun lähtö koittaa. Valitettavasti omaan makuuni paras väri taisi kuitenkin olla jo saapuessa.)

Se siitä valitusosiosta taas tähän väliin. On minulla jotain iloisiakin uutisia. 

Sain vihdoin tehtyä vaihtoraportin ihan valmiiksi asti! (Oikeasti sen tekemiseen ei mennyt kuin tunteroinen, kun vain sai aloitettua.) Ja päivitettyä myös opintosuunnitelmani kandin tutkintoa varten! Joka meni jopa sellaisenaan läpi, superjee. Siihenkään ei mennyt kuin yksi ilta, mutta onneksi olin taas lykännyt sen tekemistä viime syksystä asti. Ja kieriskellyt monta kertaa tuskissani, että on se vaa nii vaikia tehä, ennen kuin olin edes aloittanut. Päivystä se tulee vielä vaatimaan myöhemmässäkin vaiheessa, mutta tällä hetkellä se on jotakuinkin ajantasainen, mikä helpottaa myöhemmin.

Ilmoittauduinpa myös jo yhdelle syksyiselle kirjoituskurssille, jotta saisin kandin tutkintoon vaadittavat äidinkielen opinnot viimein pois alta. Kurssin ajankohta on tosin hieman ongelmallinen, koska elokuussa minulla ei ole vielä asuntoa Jyväskylässä, mutta eiköhän asiat järjesty jotenkin! Tällä hetkellä en kyllä edes tiedä, pääsenkö kurssille - ilmoittautuneita kun on lähes nelinkertainen määrä paikkoihin nähden. (Tässä vaiheessa on kuitenkin jo aika paljon etua siitä, että on opiskellut näinkin kauan - paikat nimittäin menevät  rekisterissä olevien opintopisteiden määrän mukaan. Vihdoinkin alan itse olla niitä opiskelijoita, joita syvästi inhosin fuksivuonna, kun kiilasivat aina eteen kursseilla.)

Tytön kanssa on myös vietettyä pääasiassa kivoja päiviä, ulkoilukin on viime päivinä ollut vallan helppoa, kun ei ole tarvinnut varustautua etukäteen mahdolliseen sateeseen. Leikkipuistossa on vietetty aikaa, vaikkei siellä tuolle meidän mimmille olekaan kovin paljon mielekästä tekemistä. Kiikkuminen tuntuu kuitenkin olevan aika pop.

Ja viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä, mitäs tapahtuikaan tuossa muutama päivä sitten... No, annetaan kuvan puhua puolestaan.

Pääsin kakkossijalle Sanajahdissa! Eli elämäni on jotakuinkin complete. Paitsi vielä jos sen kirkkaimman kruunun saisi itselleen.

(Ja joo joo tiedän, ei ollut kovin paljoa pelaajia, mutta silti!)

ps. Kohtasinpa eilen myös ensimmäisen oudon hyypiön täällä Coppetissa. Olisi kauhean kovasti ja vakavamielisesti halunnut viedä tämän yksinhuoltajaäidin tyttärineen jonnekin. Edes tyypin nimi Rafiki Leijonakuningas-mielleyhtymineen ei nyt valitettavasti johtanut kyseiseen lopputulokseen. (Jos nimi olisi ollut Simba tai Mufasa, olisin ehkä joutunut harkitsemaan kaksi kertaa. Harvemmin sitä kuitenkaan pääsee kahvittelemaan itse Simban kanssa.)

pps. Uskomatonta, siellä se nukkua posottaa menemään vieläkin. Ehtisköhän tässä keittää vielä kahvitkin?

Katkera hopeamitalisti täällä terve

Tänään lauantaina oli kisapäivä Genevessä. Aupparien omat olympialaiset.

Käytännössä siis tarkoittaa, että jaettiin itsemme noin kahdeksan hengen joukkueisiin, joissa kisattiin. Itse edustin joukkiota, joka kantoi nimeä Rainbow Warriors. Olin se vihreä osa sateenkaarta.

Tiimimme logo. Takana trophy, joka sitten kuitenkin hävittiin.

Rataamme kuului (omien laskujeni mukaan) kahdeksan erilaista etappia, joita suoritettiin joko koko joukkueen voimin tai pareittain. Ensin juostiin toinen jalka toiseen tiimiläiseen sidottuna, kannettiin kananmunia lusikassa, syötiin lusikallinen nutellaa mahdollisimman nopeasti (jossa allekirjoittanut kunnostautui, ja ihan siis vaan joukkueen puolesta, tiedättehän). Lisäksi jouduttiin muun muassa ratkomaan arvoituksia ranskalaisiin ja sveitsiläisiin liittyen, tuhrimaan toisten tiimiläisten kasvoja, sekä  pelaamaan baseballia omenoilla ja lopuksi myös flip-cuppia.

Joku toinen joukkue in action.

Tiimimme klaarasi radan hitusen reiluun neljään minuuttiin, mikä riitti kakkossijaan. Kovin montaa sekuntia ei hävitty ensimmäisille, ja kolmansiin olikin sitten useampi minuutti väliä. Mutta mainittakoon, että ekaksi selvinnyt joukkue teki suorituksensa kahteen kertaan. Saivat siis tavallaan harjoitella, mikä vähentää mielestäni kullan kiiltoa. (Eli oikeasti me voitettiin, terveisin huono häviäjä.)

(Kateudesta) vihreät oli myös sukat.

Kaiken kaikkiaan oikein mukava lauantai takana lähes viidenkymmenen muun aupparin voimin. Tai oli, kunnes alkoi yllättäen sataa vettä. Saa luvan olla ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun poistun kotoa ilman sateenvarjoa. Olisi pitänyt jotain ottaa jo opiksi siellä Brysselissä, eli älä ikinä luota säätiedotuksiin. Tai ainakaan silloin, jos ne lupaa pelkkää poutaa. Peruspessimismi on siis hyvä säilyttää.

Kasvomaalaus sitten esittää klovnia, jos ette huomaa.

Kaiken kaikkiaan, onpa mukava että joku jaksaa järjestää tällaisia juttuja. Ja vielä kivempaa, että löytyy sankoin joukoin innokkaita osallistujia!

ps. Jouduin vähän avittamaan erästä Ruotsin neitokaista juomarastilla. Mutta mitäpä sitä ei rakkaan naapurin vuoksi tekisi (ainakaan jos pääsee kaiken lisäksi vähän näpäyttämään, hehe).

Tältä näyttää arki

Elämä (tai siis arki) täällä on lähtenyt rullaamaan!

Kaikeksi onneksi myös tytön stressi on ilmeisesti vähentynyt, sen verran hyvin maittavat päiväunet entiseen verrattuna. Jos aiemmin unet saattoivat kestää vähimmillään sen vartin, niin nyt nukutaan pari-kolme kertaa päivässä tunnista kahteen.

Tätä harrastetaan jos itkusta ei meinaa tulla loppua. Ja joskus ihan huvikseen.

Tosiaan, perheessä oli aika monta muutosta käynnissä samaan aikaan, niin ei ihme jos vaikutti unen laatuun. Au pairit vaihtuivat, piti aloittaa tarhassa käyminen, ja siihen kaiken hyvän päälle alkoi vielä pukata hampaitakin. Huhheijaa.

Nyt ollaan tytön kanssa kuitenkin jo kavereita. Ja osaan jopa tulkita koko ajan vain paremmin, että mistä milloinkin kiikastaa, kun vähän itkettää. Tai mitä mä ketään tässä huijaan, yhtä arvailuahan se on vieläkin.

Erinäiset lettikampaukset on havaittu aika käteviksi,
jos haluaa säilyttää maksimaalisen määrän hiuksia päässään.

Päivät kuluvat aika leppoisasti. Syödään-nukutaan-ulkoillaan-syödään-nukutaan-leikitään-syödään ja niin edespäin. Kaksi iltapäivää tyttönen viettää tarhassa muiden lasten kanssa, mikä mahdollistaa minun kielikurssilla käymisen. Ollut hyvä kurssi tähän mennessä, hyppäsin tosiaan mukaan vasta näin sopivasti puolivälissä kurssia, mutta ihan kohtalaisesti olen kärryillä edelleen. Enää pari viikkoa jäljellä sitäkään.

Täällä voi käydä katselemassa kauheen jänniä ankkoja.

Tännekin on viimein saapuneet ne helteet, mistä olen saanut Facebookista lueskella jo pitemmän aikaa. Tai no helteet ja helteet, 25 astetta tainnut olla enimmillään. Sekin oli kuitenkin ihan riittävästi, kun kävin eilen juoksulenkillä iltapäivästä. Oli tarkoitus juoksennella sellainen kepoinen puolikas tunti, mutta juoksu kulkikin niin mukavasti, että menihän siinä taas reipas tunti loppujen lopuksi. Ja mikäs oli lopputulos? Nestehukka ja mitä ilmeisimmin myös auringonpistos. (Sen verran pitkä sylki nimittäin lensi kielikurssin jälkeen, ettei tainnut ihan pelkästä subjunktiivista johtua. Ja kyllä, tiedän että halusitte tietää tämän.)

Tänään vointi on kuitenkin jo ollut parempi, vähän päänsärkyä edelleen, mutta voi johtua painostavasta ilmastakin. Huomenna matka johtaa taas Geneveen, siellä on yksi aupparitapahtuma, eli lisää uusia tuttavuuksia! Mitään sydänystäviä täällä en ole vielä näiden parin viikon aikana saanut, mutta toisaalta, työmentaliteetilla tänne tulinkin. Ja rentoutumaan.

Tänään töiden jälkeen oli vielä aivan mahtava ilma, joten nappasin pyörän alle ja poljin Ranskan puolelle Divonneen (ostamaan suihkusaippuaa ja jäätelöä, huomattavasti halvempaa siellä, heh). Takaisin päin tullessa pysähdyin sitten jätskille, ja hetken aikaa oli todella levollinen olo. Tiedättekö sen tunteen, kun yhtäkkiä kaikki vaan loksahtaa kohdalleen, eikä päässä liiku mitään muuta kuin että tämän täydellisemmäksi ei varmaan elämä tule? Sellainen hetki oli tänään. This is life.

Eli toisin sanoen Sveitsi, olen kotiutunut. 

Pidän kyllä silti Suomeen paluun countdown-päivyrin puhelimessa. (54 päivää tänään, btw.)

ps. Oli muuten hauskaa tänään vaunulenkillä, kun meidän edellä kävellyt poika riisui yhtäkkiä paitansa. Ja mikäs oli tämän meidän pikkumimmin reaktio? Alkoi hihkumaan riemusta. Taisinpa löytää sielunkumppanini.

pps. Olen myös positiivisesti yllättynyt, jos minulla on enää yhtään niskahiuksia jäljellä heinäkuun lopussa. Niihin kun on näemmä kauhean mukava tarttua silloin kun pääsee syliin. Ja tiukasti tartutaankin, auts.

Vapaus

Tänään koitti vapaus. Se näyttää tältä:

Ja sen nimi on näköjään kivi.

Ei ehkä se kedon kaunein kukkanen, mutta onneksi niin ihmisillä kuin pyörilläkin voi olla muita avuja.

Kuva saattaisi olla parempi, jos olisi malttanut pysähtyä.

Tämän päivän perusteella erittäin varteenotettavaa bestismateriaalia. Eli varo vaan läppäri, sait kilpailijan. Joka tapauksessa hurraa, vihdoinkin pääsee helposti myös kävelyetäisyyden ulkopuolelle! (Mikä on sinänsä kyllä suhteellinen käsite, jalathan aika monen onnekkaan tapauksessa kuljettavat kuinka kauas vain. Mutta siihen kuluva aika onkin sitten eri juttu.)

Ja tältä näyttää naama reilun viidentoista kilsan vapauden jälkeen:

Tätä lisää. Koko kesä, kiitos, nyt kun se on viimein saapunut tännekin!

ps. Kesästä puheenollen, tänään oli tosiaan lämpöasteita reilut parikymmentä täälläkin, ja mitä tämä tyttö tekee? Hilluu mopin varressa koko iltapäivän ennen kielikurssia. Olihan siihen tietty ihan hyvä motivaattorikin,  eli halu kartuttaa matkakassaa, on nimittäin useampi kohde jo mielessä. Ihan äidin ja isän iloksi. 

pps. Mielissään olisin täällä kyllä siivonnut ihan ilmatteeksikin, mutta ei kerrota sitä näille.

ppps. Tytöttelin näemmä itseäni, eli sisäisen feministini kuuluisi nyt varmaan kiehua raivosta.

Haahuilua Genevessä

Jaa että mistähän sitä tässä tänään aloittaisi? Viimeksi olin vakavissa aikeissa kirjoittaa enemmän Genevestä, ja eilen itse asiassa vierailinkin siellä toistamiseen. Kuitenkaan minulla ei ole niin kovin hyvää käsitystä koko kaupungista, että osaisin kirjoittaa paljon muuta kun menin ja oli kivaa. Yritetään kuitenkin.

Mutta tosiaan, viime viikon reissulla oli vähän käynnistymisvaikeuksia, mutta kun niistä päästiin eteenpäin, kaupunki alkoi näyttää miellyttävämpää puoltaan. Senkin vuoksi oli eilen ihan kiva mennä takaisin.

Ja niin... olen varsin tietoinen Suomessa vallitsevasta säästä, ei tarvitse muistuttaa. Itse kun lähdin eilen matkaan tässä varustuksessa.

Ei niinku kiinnosta ne teidän helteenne.

Olenkohan koskaan aiemmin joutunut käyttämään kesäkuussa talvitakkia? Meikäläinen lähti Pariisista muutenkin vähän turhan optimistisena, kun unohdin jätin kevättakin kämppiksen hellään huomaan. (Mistä tulikin mieleen, että en ole vieläkään laittanut osoitetta, mihin se pitäisi lähettää... Ehkä pidän tämän hyväksi havaitun optimistisen linjan, ja pyydän lähettämään suoraan Suomeen.)

Mutta no, talvitakki tai ei, mielummin pukeudun vaikka vähän turhan lämpimästi. (Silloin voi syödä myös jätskiä ilman jäätymispelkoa.)

Takana Jet d'eau eli suihkulähde, joka syöksee vettä 140 metrin korkeuteen.
Järkeä vai ei, päättäkää itse.

Ensimmäisellä viikolla lähinnä haahuilin ympäriinsä, koska se on omasta mielestäni hauskin tapa tutustua uusiin kaupunkeihin. Kävin tietysti katsomassa joitakin must see-juttuja (joita on täällä hämmentävän vähän). Satoi vettä, mikä vähän latisti tunnelmaa. Viime kesän jälkeen olen tosin vain positiivisella mielellä, ettei vesisade ole se ihan jokapäiväinen säätila (eli että välillä on vain pelkästään kylmä). Nimimerkillä kolme viikkoa Brysselissä ennen kuin tuli ensimmäinen päivä ilman sadetta.

Vaihtarikiloille sopivasti mitoitettu tuoli.

Onnistuin myös löytämään uskomattoman hyvän jätskipaikan. Ja sinnehän matka sitten johtikin eilen uusintakierrokselle.

Arvatkaapa lempparein jätskimakuni tuolta? Chèvre. Vuohenjuusto. Uskokaa tai älkää. Aiemmin kun olin tunnettu miss vuohenjuustonvihaajana, nyt taas voisin kuorruttaa sillä kaikki ruokani. Mutta toisaalta, muistanpa myös ajan kun inhosin sinihomejuustoa, punaviiniä ja oliiveja. Nyt nuo kaikki yhdessä muodostaisivat jotakuinkin täydellisen koti-illan.

Gelatomaniassa on muutenkin perusmakujen lisäksi kaikkia hauskoja twistejä, jotka ilmeisesti vaihtuvat aika ajoin, kuten vaikkapa ananas-basilika.

Ei ehkä ihan must see, mutta tulipahan nähtyä.

Koska eilinen sää oli mitä oli ja olen onnistunut löytämään itsestäni museoihmisen, päädyin tutkailemaan paria museota lähemmin. Paikoiksi valikoituivat Maison Tavel ja Musee d'Art et d'Histoire. Ensimmäisen kiersin kokonaan, jälkimmäisessä vain maalaukset ja sitten iski väsy, joten päätin jättää loput ensi kertaan. Varmaan joku sadepäivä osuu vielä kohdalle seuraavan parin kuukauden aikana.

Kyllä tuo taulun nainen taisi voittaa tän poseerauskilpailun.

Oli hieman hämmentävää vain kävellä suoraan sisään museoon jonottamatta, ja Maison Tavelissa sain kävellä kaikessa rauhassa näkemättä juuri ketään koko paikassa. Välillä mietinkin, olenko ainoa vierailija. Kerrosten välillä käytettävä hissi ei kuitenkaan ollut aina samassa kerroksessa, mihin sen olin jättänyt, eli oli siellä ilmeisesti joku muukin. Ainakin kummitus. Tai elektroninen häiriö.

Näkymä Maison Tavelin ikkunasta.

Tänään olisi tarkoitus mennä Nyoniin joidenkin muiden au pairien kanssa. Uusia tuttavuuksia siis tiedossa, jännää!


ps. Bongasinpas tällaisen erään leipomon tiskistä. Finlandais au Brie (eli suomalainen brie-juustolla, toisin sanoen jotain tummaa leipää, joka ei ole kyllä ruisleipää nähnytkään).

Ja hintaakin vain 4,50.