Italialainen pyörremyrsky

Keskiviikkoillasta saakka on ollut vähän toisenlaista meininkiä. Italian mummo nimittäin tuli kylään.

Mamma Mia, en muuta sano.

Vanhemmat lähtivät viikonlopuksi reissuun, joten mummo tuli hoitamaan tyttöä tänne sunnuntai-iltaan asti. Sitten minä astun taas päällikön puikkoihin. Mummo on todella todella kiva, mutta no, sanotaanko että todella stereotyyppinen italialainen vanhempi naishenkilö. Sellainen todellinen italialainen mamma. Kielitaitoa myöten.

Pienehköjä kommunikointikatkoksia on siis ollut, oma italian taitoni kun ei ole kovin vahvoissa kantimissa.

Muutenkin mummo tuntuu tietävän kaiken aina paremmin kuin minä. Vaikka höh, minähän itse asiassa tiedän tätä nykyä tytön päivärytmin paremmin kuin omat vanhempansa. (Jotka muuten konsultoivat minua toisinaan viikonloppuisin päiväunien ynnä muun ajankohdasta, hehe.)

Otetaanpa esimerkiksi vaikka eilispäivä. Tytön lounasaika läheni, ja menin lämmittämään hänen ruokaansa. Huikkasin mummolle mangiare, subito ja jostain syystä kuvittelin, että tyttö tulisi kohta syömään. Hetken aikaa siinä ajatuksissani sosetta sekoiteltuani tajusin, että talossa oli hämmentävän hiljaista. Ja kun katsoin ikkunasta ulos, niin siellä mummo työnsi tyttöä vaunuissa. Jaaha. Ei siis ollutkaan ilmeisesti lounaan, vaan vaunulenkin aika.

Kun lounaan aika sitten koitti, aloin syöttää tyttöä tavanomaiseen tapaan. Mummo istui vieressä, naksautti kieltään ja jupisi vähän jotain italiaksi, tempaisi lusikan kädestäni ja jatkoi itse syöttämistä. Tässä vaiheessa totesin taas parhaaksi siirtyä takavasemmalle. Vaikkapa puunaamaan hellaa.

Muitakin hauskoja sattumuksia on ollut. Aamupalan jälkiä siivotessani kuulin oman nimeni mainittavan italiankielisen puheen seassa, ja kun menin käymään huoneessani, siellä mummo oli tytön kanssa tutkimassa tavaroitani. Eipä minulla mitään salaisuuksia siellä ole, mutta niin, tässä huomaa vähän näitä kulttuurieroja.

Myös kauppareissu oli aika hauska. Enpä muista, millon olisi viimeksi oikeasti vähän hirvittänyt olla auton kyydissä, mutta niin... Mummon mielestä liikenteenjakajat tuntuvat olevat vain tiellä, vilkku on ihan turha kapistus eikä sitä jarruakaan oikeastaan tarvitse. Meinasin jo tarjoutua itse ajamaan paluumatkan (vaikken kovin varma kuski ole itsekään tällä hetkellä), mutta yllättäen en osannut esittää asiaani italiaksi. Tyydyin sitten vain istumaan sormet ja varpaat ristissä takapenkillä tytön kanssa.

Tänään lähden kyllä ihan hyvällä omallatunnolla viettämään vapaapäivää tuonne sateen sekaan, varmaankin Geneveen. Ehkä parempikin pysytellä vähän poissa tieltä, ja muutenkin kivempi, kun en kiristele hampaitani täällä todistaessani kuinka (vaivalla) hankittua päiväunirytmiä ei noudateta. Koen tuon ikävän yllätyksen mieluummin vasta maanantaina, kun koitan laittaa tyttöä nukkumaan totuttuihin aikoihin.

Katsotaan, hymyilyttääkö näin paljon vielä maanantaina.

Mummo on kyllä varsinainen tehopakkaus kaikin puolin (miksi muuten kaikki mummot tuntuu olevan?), se on pakko myöntää, ja tuonut hauskaa vaihtelua tähän perusarkeen. Eilen illalla myös lämmitti sydäntä aika paljon, kun huomasin yllättäen pyykkini nätisti viikattuina kylppärin pöydällä. Lähempi tarkastelu osoitti, että ne oli myös silitetty. Kaikki. Alusvaatteita myöten.

On myös kivaa, kun joku muukin talossa on vähintään yhtä addiktoitunut kahviin. Siinä vaiheessa kun itselle tulee mieleen, että voisipa keittää uudet kahvit, niin mummo on jo veivannut mutteripannuun uudet purut ja pistänyt tulille.


ps. Tuli vähän ikävä omaa tehomummia. Mutta elokuussa nähdään!