Tikusta asiaa

Käsky kävi, että pitää kuulemma päivittää blogia. Selvä homma, rakas siskoseni, mutta valitettavasti tässä ei nyt ole tapahtunut kovinkaan merkittäviä juttuja. Ja muut blogia pitävät tietävätkin, että mitä pidemmäksi tauko venyy, sen vaikeaksi kirjoittaminen muuttuu. Ei sillä, että tässä olisi kovinkaan pitkää taukoa vielä tullut, mutta katkaistaan se nyt heti alkuun, kun vauvakin on aamu-unillaan (nyt sormet ristiin, että myös pysyy unessa siihen asti, että ehdin keksiä jotain kirjoitettavaa).

Mistäs sitä sitten kirjoittaisi, kun päivän jännitysmomentteja ovat lähinnä valinta omena- ja päärynäsoseen välillä, päiväunien oikea ajoitus, tai että ehtiikö nälkäkiukku iskeä kesken kaiken, jos käydäänkin vielä vähän pidemmällä kävelyllä? Vaikea sanoa. Tätä se kotiäitiys varmaan on, että aivot menevät offline-tilaan silloin, kun olisi sitä niin sanottua omaa aikaa.

No, sää on aina varma puheenaihe. Kuulin, että Suomessa on tällä hetkellä jo vähän viilennyt. Se aurinko ilmeisesti muutti sitten tänne! Loppuviikoksi luvattu lähemmäs kolmeakymppiäkin, huh huh. Vähempikin riittäisi. (On nimittäin haastavaa opetella taas kesälenkkeilyä sopivine nesteytyksineen. Mielummin sitten pysyttelen sisätiloissa.)

Ja toinen juttu, mistä en tykkää sitten yhtään, on rusketusrajat. Päivetys on ihan ok sinänsä, vaikka mielummin pysyttelisin kuitenkin kalmankalpeana, mutta jos se vain voisi tulla kauttaaltaan myös vaatteiden alle. Ei nimittäin ihan kauheasti herätä ainakaan tässä likassa onnentunteita nämä tämän näköiset jalat ja olkapäät...

No ehkä nilkassa olevat sukanrajat olisi vielä pahempi vaihtoehto.

Ja joo, tiedetään, eihän noi vielä kovin pahat ole. Mutta kun tiedän, että ei se tähän jää. (Host-äiti ihasteli, että minulla on varmaan oikein kaunis väri pinnassa siinä vaiheessa kun lähtö koittaa. Valitettavasti omaan makuuni paras väri taisi kuitenkin olla jo saapuessa.)

Se siitä valitusosiosta taas tähän väliin. On minulla jotain iloisiakin uutisia. 

Sain vihdoin tehtyä vaihtoraportin ihan valmiiksi asti! (Oikeasti sen tekemiseen ei mennyt kuin tunteroinen, kun vain sai aloitettua.) Ja päivitettyä myös opintosuunnitelmani kandin tutkintoa varten! Joka meni jopa sellaisenaan läpi, superjee. Siihenkään ei mennyt kuin yksi ilta, mutta onneksi olin taas lykännyt sen tekemistä viime syksystä asti. Ja kieriskellyt monta kertaa tuskissani, että on se vaa nii vaikia tehä, ennen kuin olin edes aloittanut. Päivystä se tulee vielä vaatimaan myöhemmässäkin vaiheessa, mutta tällä hetkellä se on jotakuinkin ajantasainen, mikä helpottaa myöhemmin.

Ilmoittauduinpa myös jo yhdelle syksyiselle kirjoituskurssille, jotta saisin kandin tutkintoon vaadittavat äidinkielen opinnot viimein pois alta. Kurssin ajankohta on tosin hieman ongelmallinen, koska elokuussa minulla ei ole vielä asuntoa Jyväskylässä, mutta eiköhän asiat järjesty jotenkin! Tällä hetkellä en kyllä edes tiedä, pääsenkö kurssille - ilmoittautuneita kun on lähes nelinkertainen määrä paikkoihin nähden. (Tässä vaiheessa on kuitenkin jo aika paljon etua siitä, että on opiskellut näinkin kauan - paikat nimittäin menevät  rekisterissä olevien opintopisteiden määrän mukaan. Vihdoinkin alan itse olla niitä opiskelijoita, joita syvästi inhosin fuksivuonna, kun kiilasivat aina eteen kursseilla.)

Tytön kanssa on myös vietettyä pääasiassa kivoja päiviä, ulkoilukin on viime päivinä ollut vallan helppoa, kun ei ole tarvinnut varustautua etukäteen mahdolliseen sateeseen. Leikkipuistossa on vietetty aikaa, vaikkei siellä tuolle meidän mimmille olekaan kovin paljon mielekästä tekemistä. Kiikkuminen tuntuu kuitenkin olevan aika pop.

Ja viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä, mitäs tapahtuikaan tuossa muutama päivä sitten... No, annetaan kuvan puhua puolestaan.

Pääsin kakkossijalle Sanajahdissa! Eli elämäni on jotakuinkin complete. Paitsi vielä jos sen kirkkaimman kruunun saisi itselleen.

(Ja joo joo tiedän, ei ollut kovin paljoa pelaajia, mutta silti!)

ps. Kohtasinpa eilen myös ensimmäisen oudon hyypiön täällä Coppetissa. Olisi kauhean kovasti ja vakavamielisesti halunnut viedä tämän yksinhuoltajaäidin tyttärineen jonnekin. Edes tyypin nimi Rafiki Leijonakuningas-mielleyhtymineen ei nyt valitettavasti johtanut kyseiseen lopputulokseen. (Jos nimi olisi ollut Simba tai Mufasa, olisin ehkä joutunut harkitsemaan kaksi kertaa. Harvemmin sitä kuitenkaan pääsee kahvittelemaan itse Simban kanssa.)

pps. Uskomatonta, siellä se nukkua posottaa menemään vieläkin. Ehtisköhän tässä keittää vielä kahvitkin?