Olipa kerran pääsiäinen

Pääsiäissunnuntai. Kello 9.53. Aamulenkki luvassa. Ulkona näyttää olevan juuri täydellinen juoksukeli, vähän viileää, mutta pienehkö auringonpaiste. Fiilistelen jo etukäteen tyhjiä, kuolemanhiljaisia katuja. Kerrankin saan juosta ihan rauhassa väistelemättä ketään.

Astun ulos. Ja mitä näenkään.

Miten olisi uusi hattu noin pääsiäisen kunniaksi?

Täällähän on täydet bileet meneillään.

Mitä hittoa Ranska? Nyt on pääsiäissunnuntai. Ei se ole mikään markkinapäivä.

Olen koko ajan pitänyt Ranskaa vähän vanhoillisena maana, joten kuvittelin pääsiäisen olevan pyhitetty ihan kaikelle hiljaisuudelle, ja odotin maan ylösnousemusta takaisin elävien kirjoihin tapahtuvaksi vasta tiistaina. Mutta ei, sama meininki kuin joka sunnuntai. Jos ei jopa vähän vilkkaampikin.

Onko tylsää? Osta dvd. Ihan vaikka vaan siksi kun voit, vaikka on pyhäpäivä.

Jardin du Luxembourgissakin oli vilinää. Hyvät kirittäjät tosin puuttuivat, ja jo perinteeksi muodostunut vakiomatkani taipui ihan samaan tahtiin mitä yleensäkin. Kehitystä ei siis ole tapahtunut, mutta näillä elämäntavoilla en nyt sitä odotakaan. Tämä 1-3 lenkkeilykertaa viikossa ei juuri riitä muuhun kuin kunnon ylläpitämiseen, varsinkaan kun kuntosaliharjoittelu ei ole mukana kuvioissa. En kuitenkaan jaksa stressata, en aio pilata enää yhtään ainutta kevättä tavoitteellisella (eli minun tapauksessani päättömällä) treenaamisella.

Jos suklaamunista ei tullut vielä tarpeeksi huono olo, niin pari kierrosta
karusellissä korjaa kyllä tämän epäkohdan.

(Muut lenkkeilijät olivat tosiaan ilmeisesti jääneet koteihinsa ahtamaan napaansa suklaamunia periranskalaiseen tapaan, eli toisin sanoen hörppimään sysimustaa kitkerää kahviaan ja väliin sitten polttelemaan savukkeita. Miten muuten ne muka pysyisivät niin hoikkina ja pahantuulisina? Se on raskasta olla nälässä koko ajan.)

Joko kyseessä on hyvä leipomo, tai sitten on vaan kivempi jonottaa porukalla.

Ilmeisesti pääsiäismaanantainkaan kohdalla ei ole oikein yksimielisyyttä, että onko kyseessä normipäivä vai ei. Kouluista on vapaata, mutta ilmeisesti kaupat saavat päättää ihan itsekseen, miten menettelevät.

Olitpa auki tai kiinni, olet kuitenkin poikkeus.

Ei se mitään. Minä ainakin tykkään tällaisesta pääsiäisestä. Ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa, kun ei ole kotona rukoilemassa tai henkistymässä noin muuten. Se kun ei meikäläisen kohdalla oikein onnistu ilman sammiollista mämmiä.

Hävyttömän suuri pala suklaakakkua on kuitenkin suhteellisen hyvä korvike, kun ei suklaamuniakaan nyt ole tälle päivälle.

ps. Blogin ulkoasun viimeistely jää nyt sitten toiseen kertaan, kun pääsiäisenä onkin näköjään elämää. Ei se mitään, kohta alkaa loppukokeisiin luku, joten silloin on ainakin aikaa hioa kaikki viimeisen päälle. Juuri sopivasti ennen kuin koko bloggaaminen tulee tiensä päähän.

Tässä teille tätä arkea

Äiti oli oikeassa, näköjään mennyt taas viikko ilman päivityksiä. Ups. Hengissä ollaan kuitenkin! Viikonloppuna ei ehtinyt oikeen kirjoitella, kun ei oikein hyvin kerennyt nukkumaankaan. Perjantaina juhlistettiin synttäreitä ja lauantaina elämää yleensä, mistä johtuen viikonloppuna nukutut tunnit mahtuivat kirkkaasti kahden käden sormiin. Eikä maanantain syvästi rakastettu kahdeksan aamu paljon antanut mahdollisuuksia tasoittaa tuota univelkaa. Mutta nyt ollaan taas fyysisesti jotakuinkin elävien kirjoissa, joten ehkä tekstiäkin syntyy jonkin verran.

Kuvituksena random-otoksia kuluneelta viikolta.

Jardin du Luxembourg. Ihan ok lenkkeilypaikka.

Viikonloppu meni tosiaan taas kavereiden kanssa ollessa, ja kivaa oli! Älkää muuten käsittäkö väärin, juhliminen ei tarkoita aina supisuomalaiseen tyyliin överien vetämistä. Lauantaina olin itse liikenteessä pelkän kivennäisveden voimin, mutta silti oli aivan yhtä hauskaa kuin aiemminkin. Sunnuntaina oli tarkoitus käväistä virpomassa, mutta se ei sitten toteutunutkaan. Ainakaan vielä. Täällä kun on onneksi vähän vapaus soveltaa näitä suomitraditioita, kun suurimmalla osalla ei kuitenkaan ole parempaa tietämystä aiheesta.

Sama mesta.

Maanantaina oli viimeiset ranskan tunnit. Mihin tämä aika on oikein mennyt?! Loppukokeet on toki vielä luvassa, ja muut kurssit jatkuvat vielä viikon tai pari, mutta näemmä tämä kevät alkaa olla pikkuhiljaa paketissa meikäläisen osalta. Hurjaa.

Ja vieläkin. Olkaa nyt edes vähän kateellisia.

Maanantain toiselle ranskan tunnille oli toivottu, että oppilaat toisivat mukanaan jotain omasta kotimaastaan, ruokaa, musiikkia tai vaikkapa jonkun videonpätkän. Aika monet tuntuivat unohtaneen (lue: ignooranneen) kyseisen toiveen, mutta minäpä pelastin (tai pilasin, miten sen nyt ottaa) suomalaisten maineen ottamalla mukaan turkinpippureita. Aina yhtä hauskaa syöttää niitä ulkomaalaisille, tälläkin kertaa oli aika messeviä ilmeitä. Youtube-materiaalia suorastaan.

No okei, on siellä vähän karuakin.

Tiistaina oli vapaapäivä, jota juhlistin aamulenkillä. Tuli ilmeisesti juostua vähän turhan kovalla sykkeellä tai nesteytys oli huono, kun iltapäivä menikin sitten päänsärkyä potien. Illaksi raahauduin kuitenkin brittiläiseen keittiöön.

Brittiruokaa. Cottage pie ja parsakaalia.

Ruoka oli to-del-la hyvää, ja enpä kyllä ainakaan tämän perusteella ole ihan samaa mieltä Jamie Oliverin kanssa, että brittiläinen ruoka olisi ala-arvoista ja epäterveellistä. Vähän raskasta, myönnetään, mutta mikään, mikä sisältää cheddar-juustoa, ei voi olla kovin pahaa. Pelkästään vähän syntistä, mutta elämä olisikin aika tylsää ilman. Anekaupan paluuta odotellessa...

Keskiviikkona käväistiin pizzalla jo tutuksi tulleessa punaisten lyhtyjen pizzeriassa. (Uteliaille tiedoksi, kadulla olevat "erikoistarjoilut" maksavat kuulemma 60€.) Hyvää oli taas, quattro formaggi ei petä koskaan. Eikä seurakaan.

Ei ihan quattro formaggi, mutta close enough. Vapaapäivän hemmottelulounas.

Tämä päivä on mennyt enemmän tai vähemmän väsähtäneissä merkeissä. Jotenkin vähän tuppaa ahdistamaan se fakta, että kaikki tämä on jo niin pian ohi. Ja kesäsuunnitelmat vielä ihan totaalisen auki. Onko muuten kuinka reilua, että en ole koskaan ennen elämässäni saanut näin monta kutsua työhaastatteluun kesätöiden osalta? Jostain kumman syystä en kuitenkaan ole kyennyt lähtemään parin päivän varoajalla, joten kaikki työmahdollisuudet ovat menneet sivu suun.

Mähän juon vain design-colaa.

Varmasti lisää tilitystä vielä luvassa kunhan lähtö tulee vieläkin ajankohtaisemmaksi. Nyt en jaksa negistellä julkisesti tämän enempää, enkä myöskään teeskennellä positiivista kun ei siltä tunnu. Palataan.

ps. Nauttikaa vapaapäivästänne, pitkäperjantai on täällä ihan normipäivä. Ihme katolisia sanon minä.

Taisi tulla eka hylsy

Niin se vaan koulunkäynti oli sujunut täällä suhteellisen kivuttomasti tähän aamuun asti. Melkeinpä liiankin, joten oli aikakin tulla muutos. Tunnetaan myös nimellä välikoe. Laskentatoimesta. RANSKAKSI.

Aihe simppeliäkin simppelimpi. Englanniksi klaaraisin koko homman aika helposti. Suomeksi voisin varmaan olla opettamassa kyseistä kurssia (ihan vaan vähän liioitellen). Mutta ranskaksi? No eihän se termistö ollut itsestään päähän uponnut, kumma juttu.

Eilisen jälkeen seinää kun koristaakin (kuvitteellinen) rasti, ja menin elokuviin. Oli yllättävän mukavaa, vaikka niska tuli vähän kipeäksi. Penkit oli selvästi mitoitettu pygmeille keskivertoranskalaisille sopiviksi. Tai sitten minua vaan jännitti liikaa. Pari tuntia meni kuitenkin aika kivuttomasti. (Melkein jo odottelen ensi kertaa. Ainakin, jos pääosan esittäjällä on lähellekään yhtä makeet silmät.)

Mutta takaisin välikokeeseen. Jostain kumman syystä kuvittelin, että kokeessa olisi enemmän päivänselviä kysymyksiä. Huonosti kuviteltu. Yksi tehtävä neljästä meni silmät kiinni päällä seisoen, muut sitten käsittelikin arvonlisäveroa ja noh, osoittautuivat hieman hankaliksi, kun en osannut lajitella yrityksen myyntejä ja ostoja, kun puolet sanoista oli tuntemattomia. Olin etukäteen ajatellut kysäistä opettajalta, josko saisin käyttää sanakirjaa kokeessa apuna, mutta muutinkin mieleni. Ei siitä luvasta olisi kovin paljon hyötyä ollut, kun sanakirja oli jäänyt nököttämään kotiin työpöydän kulmalle.

Arpomalla siis meni. (EDIT: Niin, olisin toki voinut luntata niin kuin vieressä istunut ruotsalainenkin kanssaopiskelija, joka vieläpä kysyi lähtiessään, tarvitsenko apua... Näemmä siitä pitää sitten jokin hinta maksaa, kun haluaakin olla ihan rehellinen.) Olisipa hauska nähdä opettajan ilme, kun tarkistaa minun paperia.

Välikokeen jälkeen sanoin kyllä että oli hieman hankalaa, kun en nyt kovin natiivi ranskan puhuja (vielä) ole. Kysyin myös, saanko tehdä lisää harjoituksia. Opettajan mielipiteestä nyt ei kovinkaan hyvin taas ottanut selvää, mutta sain suklaapatukan. Taisin siis näyttää hyvinkin säälittävältä.

Mä kun kuvittelin että yleensä oppilaat on niitä jotka lahjoo opettajaa.

Seuraavalla tunnilla olikin sitten vähän enemmän actionia, kun kesken luennon eräs tyttö pyörtyi, eikä enää noussutkaan. Ambulanssi kehiin ja meikäläiset ulos luokasta (pelaamaan logoquizzia käytävälle). Oli kyllä aika hurjaa, kun ei vielä puolisen tuntia myöhemmin sairaalaan viedessäkään ollut tullut tajuihinsa. Toivottavasti on kuitenkin kunnossa!

Ahkeraa opiskelua.

Ilta on mennyt esitelmää tehdessä. Viimeistä viedään. Tämän viikon perjantaina ne on sitten kaikki lusittu, jiihaa!

ps. Ehkä parasta päivässä (sen opettajalta saadun suklaapatukan jälkeen): iltapalana mannapuuroa. Vaikka olikin vähän klimppistä.

Jos äiti vaan lähettää parin kuukauden välein uuden satsin
mannasuurimoita, en tuu koskaan takas.

Pikamoi

Hmm.. Pitäisi tehdä powerpoint-dioja perjantain esitystä varten. Sekä opiskella huomiseen midtermiin. Mutta hei, sen sijaan voisinkin keksiä vähän tikusta asiaa, ja tulla päivittämään blogia. Kuulostaa suunnitelmalta.

On minulla oikeasti vähän raportoitavaakin. Eilen oli nimittäin ehkä aika huikea maanantai. Ai miksikö?

Oli kaksi esitelmää. Ranskaksi. 

"Mitäs kivaa siinä sitten on?", varmaan kysytte nyt.

No, ennen kaikkea se että ne on nyt ohi. Menivät miten menivät. Mutta katsokaas tätä:

Kollega ja kirjallinen raportti esitelmästä.

"No joku paperilappu? Onpa kiva."

Hölmöt, zoomatkaa vähän tonne oikeaan yläkulmaan. Tai antakaas kun autan.

Siellä se on ja pysyy.

Plussa nyt jäi vielä uupumaan kirjaimen perästä, mutta kyllä tälläkin arvosanalla saa jo hymyillä vielä vähän leveämmin mitä viime kerralla. Jyväskylän mimmit teki aika hyvää työtä. (Pidettiin tosiaan tuo esitelmä yhdessä toisen suomalaisen vaihtarin kanssa.)

Piti tulla päivittämään heti eilen tästä, mutta unohtui. Mutta ei se mitään, vielä jaksaa tänäänkin hymyilyttää.

"No onnea."

Kiitos.

Olisinpa jo Suomessa tajunnut, miten kivalta tuntuu saada hyviä arvosanoja. Saattaisi opintosuoritusote näyttää vähän erilaiselta.

ps. Tänään saattaa sitten tulla vihdoin se rasti seinään. Melkeenpä kaikki kaverit on menossa elokuviin, kun tänään on joku erikoishintapäivä eli kaikki leffat 3,50. Missä tahansa. Kova sisäinen taisto midtermiin opiskelu vs. elokuviin meno siis alkakoon. (En oikein osaa päättää, kumpi on pahempaa kidutusta.)

Vähän erilainen perjantai

Minun piti elää näinkin vanhaksi kuin 24-vuotiaaksi... (Edelleen muuten vähän hirvittää tuo luku, mutta kai siihen tottuu jossain vaiheessa. Ja sitten mittari pyörähtääkin jo lukemaan 25.) Ja sitten vasta hoksasin, etten olekaan ihan huono luistelija. Olin itse asiassa melkoisen hyvä.

Vähän meinaa jänskätä pitkästä aikaa.

No, parempi löytää sisäinen taitoluistelija myöhään kuin ei silloinkaan.

Eilen oli yliopistomme opiskelijajärjestön järjestämä tapahtuma, eli mentiin siis illalla yhdessä luistelemaan jäähalliin Bercyyn. Osallistuminen oli ilmaista, normaalisti kun tuosta lystistä joutuisi pulittamaan huikeat kolme euroa, sisältäen lainaluistimet. Saatanpa mennä siis käymään uudestaankin.

(En muuten voi liikaa ylistää Dumppia, mitä tulee tapahtumien järjestämiseen. Vaikka välillä jotkut jutut menisivätkin vähän niin tai näin, se harvemmin näkyy ulkopuolelle, ja aikatauluista pidetään kuitenkin kiinni. Ranskalaiseen tapaan nimittäin piti tavata 20h30 läheisessä pubissa snäksien parissa ja luistelemaan oli tarkoitus lähteä 21h30, mutta ensimmäiset järjestön ihmiset ilmaantuivat paikalle kymmenen jälkeen... No, maassa maan tavalla. Minulle kehittyy täällä varmaan kevään aikana sen verran pitkä pinna, että Dalai Lamakin voisi ottaa oppia.)

Tässäkin tarvitaan malttia. Jäänhuoltotauko. Huoh.

Joskus puoli yhdentoista jälkeen päästiin vihdoin halliin asti, ja pian oltiinkin jo jäällä. Oli muuten tungosta! Lainaluistimet olivat vähän epämukavat, mutta muuten kyllä liidin jäällä sulokkaasti kuin ..jääprinsessa. Ainakin omissa mielikuvissani, totuus oli varmasti ihan toinen.

Kaatumisia? Pyöreä nolla. Varmaan ensimmäistä kertaa ikinä. Kuinka monelle aiheutin kaatumisen? Se onkin jo ihan toinen tarina. (Oikeasti sekosin laskuissa, ja siksi en voi sanoa mitään eksaktia lukemaa.)

Jäähallissa oli hyvä tunnelma, vähän erilaista kuin mitä on Suomessa tottunut. Musiikki soi, valot välkkyivät, screenillä pyöri musiikkivideoita ja kaikilla oli tietysti ihan huippukivaa. Tämä oli vähän niinkuin hohtokeilauksen luisteluversio.

Joskus puolen yön jälkeen lähdimme kotia kohti, kun paikka suljettiin. Olisin kyllä voinut jäädä vielä pitemmäksikin aikaa.

Ai oliko meillä kivaa? Ihan sairaan.

Oli muuten yksi parhaista perjantai-illoista täällä tähän mennessä.

ps. Arvatkaapa milloin luistelin viimeksi ennen tätä? Neljä vuotta sitten. Luxemburgissa. Suomessa luistelu olisi selkeästi jotenkin liian itsestäänselvää ja helppoa. (Oikeasti johtunee siitä että Suomessa olen niitä huonoja luistelijoita. Ulkomailla pystyy vähän boostaamaan egoaan edes sillä, että luistelee ilman, että tökkii kärkipiikeillä vauhtia.)

Safkaamassa saksalaiseen tapaan

Pienoinen tauko ollut näissä meidän kansainvälisissä kokkailuissa kevätloman ja muiden typerien juttujen takia, mutta nyt keskiviikkona päästiin taas homman makuun. Ja hyvältä maistuikin olla vieraana saksalaisessa ruokapöydässä.

Ruokalistalla oli perunamuusia, lihapullia ja jonkinlaista punakaalihöystöä, ja alkupaloina ja juomana illan emännän kotikaupungin erikoisuuksia, eli eräänlaista juustoa, jota tarjoiltiin sipulin ja viinietikan kanssa, sekä Apfelweinia. (Maistui minun mielestäni aika lailla ei-niin-makealle omenamehulle, johon on sekoitettu kivennäisvettä. Mutta ei siis huono ollenkaan.)

Kuvaustaitoni eivät taaskaan oikein tuo oikeutta illan tarjoiluille. (Onneksi minulla on kuitenkin muita kykyjä, vaikken olekaan löytänyt niitä vielä.)

Vai mitäs sanotte näistä? Kaksi lähes samanlaista kuvaa, joista molemmat tärähtäneitä. Go girl.

Itse lähdin kotiin ihan hyvissä ajoin, sillä torstaina koitti taas opiskelut ihan normaaliin tapaan. Olikin muuten hauska luento! Tällä hetkellä kurssilla on käsitelty ulkomailla työskentelyyn ja työkomennuksiin liittyviä asioita, ja eri maiden erityispiirteitä. Nyt eilisellä luennolla saatiin sitten ihan laskea tilastojen ja omien vastausten perusteella täsmällisiä lukuja, että mihin maihin soveltuisimme parhaiten työskentelemään. Itse sain Suomen osalta pisteet 44, mikä meinaa että minulla oli tuon verran "eroavaisuuspisteitä" maan keskivertovastausten kanssa. Alle 15 oli raja, jolla sopeutuu erityisen hyvin maan työkulttuuriin. Tulevaisuudessa olin ajatellut hakeutuvani töihin tänne Ranskaan, mutta pisteet 66 eivät näytä kovinkaan lupaavilta... Pikaisten laskelmien puolesta lähinnä Yhdysvallat ja Kanada olisivat minulle sopivia työympäristöjä. Ei sillä, että niissäkään tosin mitään vikaa olisi, mutta ehkä en pohjaa tulevaisuudensuunnitelmiani suoraan näihin tilastoihin.

Taas reilun viikon tauko lenkkeilyssä alkoi tuntua jo pääkopassa, ja kun iltapäivällä oli ihana auringonpaiste, niin päätin lähteä ihan vain pikaiselle ja lyhyelle ja ennen kaikkea rennolle juoksulenkille. Nilkka kun ei ole vieläkään kunnossa (teippasin sen tosin aika hyvin etukäteen). Lopputuloksen voineekin jokainen arvata. Perinteinen about 12 kilometriä taipui vähän hitaampaan aikaan, mitä normaalisti, vaikka aika hurjilla sykkeillä tulikin koko lenkki vedettyä (saattoi tosin johtua myös hurjasta vastatuulesta, kuutisen metriä sekunnissa). Nilkassa ei tuntunut sinä aikana juurikaan mitään poikkeavaa, mutta lenkin jälkeen kuitenkin juili aika mukavasti. (Koutsi on varmaan nyt ylpeä.) Pitänee siis pistäytyä apteekissa hakemassa vähän lisää teippiä.

Ensi viikolla luvassa kolme presentaatiota, eli alan nyt työstää niistä edes jotain ennen kuin lähden brändäyskurssille. Kivaa perjantaita vaan kaikille muillekin.

ps. Kuinka hauskaa, minulla piti olla eräs midterm keskiviikkona mutta se olikin PERUTTU. Ilmeisesti niiden extreme-sääolosuhteiden vuoksi... Suomalaisilla ei kovinkaan paljon opinnot edistyisi vuoden mittaan, jos säikähdettäisiin jokaikistä lumihiutaletta.

Eipä paljon naurata

Pariisi tänään:

Minun mielipiteeni asiasta:

Talvitakki taisi lentää Suomeen himpun verran liian aikaseen.

Ihan tyhmää. Viikonloppuna oli niin superhieno ilma, aurinko paistoi ja lämmintä oli reippaasti +15 astetta. Synttäreitä päästiin siis juhlistamaan suhteellisen hyvässä säässä.

Lauantaina illalla mentiin yhden kaverin luokse lähiöön unkarilaisiin kotibileisiin. Oli kyllä hauska ilta, vaikka etukäteen heitettiinkin vitsiä, että jaksaako niin kauas mennä. (Täällä lähiöt, eli Boulevard Périphériquen ulkopuolinen maailma vastannee jotakuinkin Suomen kehä kolmosta. Toisin sanoen täältä sisäpuolelta ei tarvitse poistua, ei siellä ole elämää kuitenkaan.) Puoliltaöin sain jopa koko porukan voimin lauletun synttäriserenadin pianosäestyksellä, synttärisuklaapatukan ja kynttilän puhallettavaksi. (Taisivat pelata varman päälle ottamalla vain yhden kynttilän, että saan kaikki varmasti kerralla sammuksiin. Olisi saattanut tulla paha mieli, jos en olisi saanut toivomusta.)

Sain myös lahjaksi hienoimman hammasharjan ikinä. Tähän tosin liittyy hauska juttu Rooman reissulta, joten ulkopuolisille lahjan syvempi merkitys ei ehkä aukea ihan yhtä hyvin. Bongattiin reissulla Disney-kaupassa hammasharjoja, jotka vilkkuvat kahden minuutin ajan. Ilmeisesti jotta lapset tietäisivät, kuinka kauan hampaita tulee harjata. Ihan sopiva kapistus 24-vuotiaallekin. Parin minuutin ilta- ja aamudiskot siis luvassa tästedes! (Ehkä otan kuvan vielä myöhemmin, olen niin ylpeä lahjastani. Tai videon.)

Sunnuntai eli se ihan oikea synttäripäivä meni aika rennoissa merkeissä, juurikaan ei tullut mitään tehtyä. Käytiin sushilla kaverin kanssa sellaisessa hauskassa paikassa, missä erilaisia sushiasetelmia kulkee liukuhihnalla, ja sieltä sitten napsitaan itselle mieleiset. Oli hyvää, nutellamakit jäi vielä kokeilematta, mutta pitääpä jotain olla ensi kerrallekin.

Maanantaina yksi juttu ylitse muiden oli ranskan midtermien palautukset. Toisesta 14,5/20 mikä oli ihan siedettävä lopputulos, mutta siitä järkyttävästä esseekokeesta B+. En olekaan ihan surkimus. (Tosin opettaja oli ensin kirjoittanut A- ja sen jälkeen ilmeisesti muuttanut mieltään.. olisi nyt voinut synttäreiden kunniaksi vähän antaa ekstraa.) Illalla käytiin vielä kaikkien kynnelle kyenneiden vaihtareiden kanssa istumassa iltaa, mikä oli sekin mukavaa.

Tänään sitten onkin satanut lunta mikä on edelleen aika tyhmää. Mutta on päivään mahtunut ihan hyviäkin juttuja. Ja ehtii mahtua vielä lisääkin, varsinkin jos ignooraan huomisen midtermin, ja teen jotain kivempaa.

Parasta tässä päivässä: pala porkkanakakkua hyvässä seurassa. Kahvilassa kun ei sentään satanut lunta.

Ai mitäkö kuuluu..?

Huomaamatta tullut viikon tauko kirjoittelussa. Johtuu ihan täysin siitä faktasta, että tällä hetkellä koti on ollut paikka, jossa käydään vain nukkumassa. Ja isoimpana osana öistä vieläpä aivan liian vähän. Silmäpussit tuplaantuu joka yö, mutta eivät vielä peitä täysin koko näkökenttää, joten samalla kaavalla voidaan jatkaa ainakin hetki.

Kiireinen viikko tosiaan takana. Kovin syvääluotaavaa analyysia en taida alkaa kirjoittelemaan joka päivästä, mutta mennään lyhyesti koko viikon sisältö läpi, koska kaikkia kuitenkin kiinnostaa.

(Erittäin loogisesti voisin aloittaa kertomalla viime viikon sunnuntaista, kun kävimme kavereiden kanssa Notre Damen huipulla katselemassa maailmaa, mutta aloitankin maanantaista. Miksikö? En ottanut Notre Damen reissulta kuvia, joten harkitsen vielä niiden pyytämistä joltakulta muulta ja huijaan teitä myöhemmin käynnin ajankohdasta tekemällä valereaaliaikaisen postauksen reissusta. Ihan vaan koska I got the power.)

Maanantaina koitti rankka paluu koulun penkille kevätloman jäljiltä. Meikäläisellä tosin kolmisen tuntia myöhemmin mitä oli tarkoitus, sillä sunnuntaina pyydystetty flunssa yltyi sen verran pahaksi, että jouduin skippaamaan ensimmäiset tunnit. Myöhemmin oli kuitenkin pakko raahautua ihan paikan päälle, koska vuorossa oli toisen ranskan kurssin midterm. (Rakastan sitä opettajaa entistä enemmän jo pelkästään tästäkin syystä, että laittaa kokeen heti loman jälkeiselle viikolle... ei sillä, että se olisi kuitenkaan vaikuttanut omaan loman viettooni, haha.) Midterm oli aika työläs, piti kirjoittaa kaksi esseetä ranskaksi. Ja sellaselle pieniruutuiselle paperille. Ja sillä opettajalla oli jotkin minimimitat kummallekin esseelle. Huoh. Unohdin varmaan ainakin puolet kaikista aksenttimerkeistä ja sanan taivutuksista ja muutenkin koko homma oli ihan syvältä, mutta tulipahan tehtyä ja vieläpä selvittyä.

Tiistaina olikin sitten onnenpäivä, sain vieraita koto-Suomesta. Eli äippä ja iskä tuli visiitille! Tiistai sattui olemaan omalta osaltani myös vapaa päivä opiskelujen puolesta, joten oli kivaa kun päästiin heti näkemään vähän enemmän.

Puikot ojossa valmiina iskuun.

Reissu ei alkanut kovin ruusuisesti, gluteenitonta ruokaa tarjoavan raflan löytäminen osoittautui nimittäin aika haastavaksi rastiksi. Tiistaina lounaaksi päädyttiin sitten sushipaikkaan. Todella ranskalaista, mutta vanhemmilleni kuitenkin uusi kokemus. Ja ilmeisesti ei aivan järkyttävä sellainen, onneksi, puhutaan nimittäin meikäläisen lempiruuasta.

Sushilounaalta lähdettiinkin sitten Eiffelille, aikomuksena mennä ylös. Ja kyllähän me sinne loppujen lopuksi päästiinkin, vaikka odotusaikaa olikin se pari tuntia.

Huipulla tuulee. Tervetuloa.

Oli sieltä ihan kivat näköalat. Ehkä vähän paremmat mitä omasta ikkunasta.

Keskiviikkona käytiin kahvittelemassa täysin gluteenittomassa leipomossa. 

Toiset syö lounaaksi suolaista, herkkupeput menee suklaakakulla.

Ja reippailtiin pieni lenkki Sacre Coeurilla ja Moulin Rougella.

Oli se siellä edelleen, piti käydä varmistamassa.

..ja sain yhden kurssin midtermin takaisin. Mainitsemisen arvoinen juttu, koska olin ihan paras. Tuleva innovaatiojohtaja täällä terve.

90/100 oikeuttaa idioottihymyyn.

Torstaina vierailtiin Galerie Lafayettella. Oli hauska nähdä, millaisia reaktioita luksusmerkkien hinnat aiheuttivat... (Kyllä isä, puhelin voi maksaa 13000€, jos merkkinä on Vertu. Se ei ole painovirhe.)

Macaroneja valitsemassa. Vaikeeta hommaa.

Ilta meni osittain esitelmää valmistellessa, mutta päädyimme käymään kavereiden kanssa "yhdellä". Juomien määrä jäikin yhteen omalta osaltani, mutta kotiin suuntasin vasta kahden tienoilla. Pieni onnettomuus sattui kotimatkalla ja nilkka pyörähti aika ikävästi. (Eli ei juoksua vähään aikaan, typerää.) Kovin kauaa en kuitenkaan ehtinyt harmitella asiaa, sillä kotiin saapuessa huomasin, että minulle oli tullut PAKETTI! Kiitos ihanaa Jyväskylän tytöt!

Kiitos vielä Annika, Janni ja Riina!

Perjantaina oli esitelmöintipäivä. Tyylistähän ei tingitä, vaikka nilkka ei olisikaan iskussa. Opettaja jotakuinkin rakasti meidän esitelmäämme. Niin tosin kuuluikin, koska se oli aika huikea. (Saatiin ehkä myös säälipisteitä korkkarit+nilkka paketissa -yhdistelmästä.)

Herätti hilpeyttä myös metrossa. Olen niin chic.

Illalla treffasin vielä porukoiden kanssa, mutta aika pikaisesti. Ja vielä sitä myöhemmin treffailtiin kavereiden kanssa ei-niin-pikaisesti, ja nyt väsyttää. Mutta no, nukun sitten ensi viikolla, nyt viikonloppunakaan ei vielä oikein ehdi. 

Tai joskus sitten vanhana. (Eli milloin tahansa tulevan sunnuntain jälkeen, hui.)

Pizzaa, pastaa ja Paavi

..Ja tietysti gelatoa, mutta se ei rimmannut kovin hyvin. (Tällä reissulla seitsemän makua testissä. Empiirisen tutkimuksen tulos: biscotti paras, suklaa hyvä kakkonen.)

Rooman reissu oli aika kiva, en voi muuta kuin suositella. Tavallaan kaupunki oli tosi erilainen verrattuna Pariisiin, mutta saattoi johtua ihan vain siitäkin, että aivot tuli vaihdettua loma-asetuksille jo koneeseen noustessa.

Taidan tällä hetkellä luottaa enemmän kuvien tehoon kuin pastan pehmentämien aivojeni tuottamaan tekstiin, joten täältä pesee. Ja vieläpä epäjärjestelmällisessä järjestyksessä. Fb-kaverit saattavat joutua saman kollaasin uhriksi vielä muussakin ympäristössä, jos aktivoidun. (Vieläpä samoilla kuvateksteillä, kuka tietää,  sillä valitettavasti minullakin on vain rajallinen vitsivarasto.)

Tästä lähdettiin. No okei, menossa jo kolmas metro ennen bussille pääsyä.

Ja tältä siellä sitten näytti. Ekoja kuvia, kun päästiin ulos asunnolta.

Kirppis-kahvila-mikälie, joka myi myös hienoja magneetteja.
(Joihin palataan myöhemmin.)

No ähäkutti, enhän mä nyt malta ihan hiljaa tässä olla. Rantauduttiin Roomaan maanantaina puoliltaöin, joten päätettiin yllättäen aloittaa kaupungin tutkailu vasta aamusta.

Kuuluisa vesiputous, josta en ollut kuullut aiemmin. Ei siis tarpeeksi kuuluisa.

Matkalla tajunnanräjäyttävälle jäätelölle.

Vaihdettiin neniä. Eli jatkossa ei passaa valehdella.

Kolmen päivän aikana käytiin tietysti Colosseumilla ja muutamassa muussakin kohteessa, vietettiin aika paljon aikaa Vatikaanissa ja kierreltiin kaupunkia. Kovin paljon ei tullut nähtävyyksiä katseltua, mutta henkilökohtaisesti en olekaan niiden perään. Niitä voi katsella Googlen kuvahaustakin (varmaan lähes sama laatu), kaupungin tunnelmaa ei voi kokea kuin olemalla paikan päällä.

Löydettiin sattumalta tällanen jätskipaikka.

Moderni Manneken-Pis.

Tässä vaiheessa ei vielä tarkalleen tiedetty, mitä varten nuo kaikki penkit oli.

Yksi reissun ehdottomista kohokohdista oli keskiviikkoaamu, kun Paavi piti viimeisen julkisen esiintymisensä. Viime kirjoituksessa heittämäni vitsi Paavin moikkaamisesta kävikin siis toteen... Keskiviikkona heräiltiin aamulla jo kuuden pintaan, ja seitsemän jälkeen lähdettiin taivaltamaan kohti Vatikaania eväät mukana. Asunto oli onneksi ihan lähellä. Ihmismassat nähtyämme pelättiin jo pahinta, että lähdettiin sittenkin liian myöhään, mutta päästiin kuitenkin sisään. Ja itse asiassa vieläpä helkkarin hyville paikoille! Tämä oli kuitenkin vasta alkua, sillä edessä oli vielä useamman tunnin odotus. Puhe oli aikataulutettu alkamaan 10.25, mutta italialaiset aikataulut... Noo, kovin tylsää ei kuitenkaan ehtinyt tulla, sillä meininkiä riitti. Ja sää suosi (kuten muutenkin koko matkan ajan, oltiin aika onnekkaita!).

Sieltä tulee.

Ja siinä menee.

Ei ole tarkoitus nyt heittäytyä tunteelliseksi (pois se minusta, hyi), mutta oli kuitenkin aika koskettavaa nähdä Paavi ihan ilmielävänä muutaman metrin päästä. Lähinnä ehkä myös siitä syystä, että tiesi kuinka tärkeää se monille muille paikallaolijoille oli. Ja no, olihan se myös tosi siistiä. Harvemmin sitä näkee Paavia, joka on jäämässä eläkkeelle.

Päästiin takaisin vasta pitkälti puolen päivän jälkeen, mutta hyvä reissu. Kannatti käydä. Menisin uudestaankin, jos en olisi jo nähnyt tapahtumaa.

No kukapa ei?

Vaikka syötiin joka päivä ulkona, tuntui että rahaa meni aika lailla saman verran mitä Pariisissa ihan tavallisena arkena. Mitään muuta en kyllä tosin oikeastaan ostanutkaan, jollei paria postikorttia lasketa (jotka tosin unohdin lähettää, sori äiti ja isä ja mummo ja ukki) ja magneettia, jota koristaa Paavin kuva. (Herätti hilpeyttä kanssamatkustajissa. Ihmettelen kyllä että miksi.)

Hiukan söpö takeaway-espresso.

Ruoka oli hyvää ja hinnat halpoja ainakin Pariisin hintatasoon tottuneelle. Täytyy silti sanoa, että parhaat pizza- ja gelato-kokemukset eivät löydy Roomasta vaan yllättäen Belgiasta. Pasta oli aika huonoa myös monissa paikoissa, mutta onneksi viimeisenä iltana tuli vastaan sentään hyvä kokemus, niin en pidä Italiaa enää ihan toivottomana pastan suhteen!

Kotikadulta.

Eipä kai muuta reissuun liittyen. Kivaa oli, menisin uudestaankin, ja aion kyllä mennäkin!

Kotiin tullessa mietin että onpa kiva asua paikassa, mihin on lomaltakin tosi kiva palata takaisin. Normaali lomamatkan päättymisahdistus jäi siis tällä kertaa kokematta, kiitos Pariisi.


ps. Oli myös hauska huomata, että jo parin päivän pizza-pasta -kuuri aiheutti todella voimakkaan salaatin ja hedelmien kaipuun. Ja mielettömän hingun lenkkipolulle, vaikka Roomassakin tuli käveltyä. Ehkä sittenkin tykkään siitä juoksemisesta ainakin vähän, oli nimittäin ekoja juttuja mitä tein Pariisiin päästyäni.