sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Haahuilua Genevessä

Jaa että mistähän sitä tässä tänään aloittaisi? Viimeksi olin vakavissa aikeissa kirjoittaa enemmän Genevestä, ja eilen itse asiassa vierailinkin siellä toistamiseen. Kuitenkaan minulla ei ole niin kovin hyvää käsitystä koko kaupungista, että osaisin kirjoittaa paljon muuta kun menin ja oli kivaa. Yritetään kuitenkin.

Mutta tosiaan, viime viikon reissulla oli vähän käynnistymisvaikeuksia, mutta kun niistä päästiin eteenpäin, kaupunki alkoi näyttää miellyttävämpää puoltaan. Senkin vuoksi oli eilen ihan kiva mennä takaisin.

Ja niin... olen varsin tietoinen Suomessa vallitsevasta säästä, ei tarvitse muistuttaa. Itse kun lähdin eilen matkaan tässä varustuksessa.


Ei niinku kiinnosta ne teidän helteenne.

Olenkohan koskaan aiemmin joutunut käyttämään kesäkuussa talvitakkia? Meikäläinen lähti Pariisista muutenkin vähän turhan optimistisena, kun unohdin jätin kevättakin kämppiksen hellään huomaan. (Mistä tulikin mieleen, että en ole vieläkään laittanut osoitetta, mihin se pitäisi lähettää... Ehkä pidän tämän hyväksi havaitun optimistisen linjan, ja pyydän lähettämään suoraan Suomeen.)


Mutta no, talvitakki tai ei, mielummin pukeudun vaikka vähän turhan lämpimästi. (Silloin voi syödä myös jätskiä ilman jäätymispelkoa.)

Takana Jet d'eau eli suihkulähde, joka syöksee vettä 140 metrin korkeuteen.
Järkeä vai ei, päättäkää itse.

Ensimmäisellä viikolla lähinnä haahuilin ympäriinsä, koska se on omasta mielestäni hauskin tapa tutustua uusiin kaupunkeihin. Kävin tietysti katsomassa joitakin must see-juttuja (joita on täällä hämmentävän vähän). Satoi vettä, mikä vähän latisti tunnelmaa. Viime kesän jälkeen olen tosin vain positiivisella mielellä, ettei vesisade ole se ihan jokapäiväinen säätila (eli että välillä on vain pelkästään kylmä). Nimimerkillä kolme viikkoa Brysselissä ennen kuin tuli ensimmäinen päivä ilman sadetta.




Vaihtarikiloille sopivasti mitoitettu tuoli.

Onnistuin myös löytämään uskomattoman hyvän jätskipaikan. Ja sinnehän matka sitten johtikin eilen uusintakierrokselle.


Arvatkaapa lempparein jätskimakuni tuolta? Chèvre. Vuohenjuusto. Uskokaa tai älkää. Aiemmin kun olin tunnettu miss vuohenjuustonvihaajana, nyt taas voisin kuorruttaa sillä kaikki ruokani. Mutta toisaalta, muistanpa myös ajan kun inhosin sinihomejuustoa, punaviiniä ja oliiveja. Nyt nuo kaikki yhdessä muodostaisivat jotakuinkin täydellisen koti-illan.

Gelatomaniassa on muutenkin perusmakujen lisäksi kaikkia hauskoja twistejä, jotka ilmeisesti vaihtuvat aika ajoin, kuten vaikkapa ananas-basilika.

Ei ehkä ihan must see, mutta tulipahan nähtyä.

Koska eilinen sää oli mitä oli ja olen onnistunut löytämään itsestäni museoihmisen, päädyin tutkailemaan paria museota lähemmin. Paikoiksi valikoituivat Maison Tavel ja Musee d'Art et d'Histoire. Ensimmäisen kiersin kokonaan, jälkimmäisessä vain maalaukset ja sitten iski väsy, joten päätin jättää loput ensi kertaan. Varmaan joku sadepäivä osuu vielä kohdalle seuraavan parin kuukauden aikana.

Kyllä tuo taulun nainen taisi voittaa tän poseerauskilpailun.
Oli hieman hämmentävää vain kävellä suoraan sisään museoon jonottamatta, ja Maison Tavelissa sain kävellä kaikessa rauhassa näkemättä juuri ketään koko paikassa. Välillä mietinkin, olenko ainoa vierailija. Kerrosten välillä käytettävä hissi ei kuitenkaan ollut aina samassa kerroksessa, mihin sen olin jättänyt, eli oli siellä ilmeisesti joku muukin. Ainakin kummitus. Tai elektroninen häiriö.

Näkymä Maison Tavelin ikkunasta.

Tänään olisi tarkoitus mennä Nyoniin joidenkin muiden au pairien kanssa. Uusia tuttavuuksia siis tiedossa, jännää!


ps. Bongasinpas tällaisen erään leipomon tiskistä. Finlandais au Brie (eli suomalainen brie-juustolla, toisin sanoen jotain tummaa leipää, joka ei ole kyllä ruisleipää nähnytkään).

Ja hintaakin vain 4,50.

2 kommenttia:

  1. Moi, voisin lahjoittaa näistä 32:sta lämpöasteesta muutaman sinnekin... No, jospa se sielläkin pikkuhiljaa lämpiää.
    Onko se sinun majailupaikka kaukana Bernistä? Itse olen käynyt kerran Sveitsissä, mutta vain juuri mainitsemassani kaupungissa. Ota rentoilun kannalta se rauhallinen maalaisidylli, mitä siis "kotiäitiydeltä" pystyt...
    Terveisin Päivi-täti
    Ps. Tuo Pipo-versio on kyllä aika hauska :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tännekin näyttäisi pikkuhiljaa rantautuvan sopivan maltilliset kesäkelit, ainakin tämän suomalaisen makuun passelit. :) Berniin on ilmeisesti noin 150 kilsaa matkaa. Onko käymisen arvoinen paikka? Olisi kiva matkustella täällä Sveitsissäkin vähän ympäriinsä, mutta toisaalta tässä ihan lähistölläkin on varmaan näiksi pariksi kuukaudeksi tekemistä. Varsinkin kun arki on lähtenyt rullaamaan ja tämäkin paikka alkanut näyttää parhaita puoliaan!

      Se on jännä millaisiksi versioiksi suomalaiset nimet taipuu, jännityksellä saa aina odotella että mikähän kirjoitusasu tällä kertaa. :)

      Poista