Hyvää ja huonoa

Tänään harrastin vähän itseni motivoimista. Eli positiivista ajattelua.

Menin Geneveen. Satoi kaatamalla vettä. Kävelin ympäriinsä välinpitämättömänä tuhahdellen ja nyrpistellen nenääni. Aika tyhmä koko kaupunki. Niin kuin koko maa. Pyh, pah ja niin edespäin.

Sitten hymähdin ja totesin, että eihän tästä kesästä tällä menolla tule yhtikäs mitään. Annoin itselleni pari minuuttia aikaa vuodattaa ulos kaikki negatiiviset ajatukset, mitä minulla on tästä paikasta, ja siihen saisi sitten loppua.

Sveitsin lippu on ihan tyhmä. Ihan kuin joku ensiapupakkaus.

Nämä puhuu ihan vääränlaista ranskaa.

Onko typerämpiä rahoja kuin Sveitsin frangit? (Paitsi Ruotsin kruunut.) Kaikki kolikot näyttää samalta.

Koitappa noista nyt sanoa et millä saat kahvin ja millä ehkä hyvässä lykyssä sekoitustikun kupposeesi.

Ja siinä kaikki. En sitten parempaan pystynyt, vaikka ihan luvan kanssa sain valittaa?

Kylläpä alkoi hymyilyttää oma typeryys, kun myönsin itselleni, mistä tässä kaikessa nyt oikeasti oli kyse:

Tämä ei ole Pariisi.

No ei tietenkään ole. Luonnollisesti mikään muu paikka maan päällä ei ole Pariisi kuin Pariisi itse, ja pilaan aika lailla loppuelämäni, jos aion elää sen vain vertaillen kaikkia muita paikkoja kyseiseen kaupunkiin.

Eli sitten olikin aika alkaa ajatella positiivisesti, tai yrittää ainakin.

Itse asiassa ensiapupakettihan on varsin hyödyllinen kapistus. Kyllä lippuun voisi tyhmemmänkin kuvan painaa.

Myönnetään, septante, huitante ja nonante on tavallaan kuitenkin loogisempia sanoja kuin soixante-dix, quatre-vingts ja quatre-vingt-dix. Tai ainakin helpompia.

Ne kolikot on joo aika tylsiä, mutta entäs sitten nämä näiden setelit? Voi pojat mitä värejä. Ihan kuin pääsisi pelaamaan Monopolia aina kauppareissulla.

Erottaja kiitos. Tai ainakin Mikonkatu.

Itse asiassa on myös mukavaa, että täällä saa kadulla kävellessä moikkailla kaikkia. Tai että se jopa ihan kuuluu asiaan. Kivaa vaihtelua Pariisin välinpitämättömyyden jälkeen.

Nuo vuoret on edelleen aika sieviä.

Kotitalo on ihan melkeinpä järven rannalla, eli pääsen vihdoin uimaan säännöllisesti niin halutessani. Ja ihan ilmatteeksi vieläpä.

Puhumattakaan ollenkaan nyt siitä, miten kivaan perheeseen olen oikein päätynyt. Tosi rennot vanhemmat ja mukava tyttö vahdittavana.

Sitä myös asustellaan suklaan luvatussa maassa. Voisi olla huonomminkin..?

Kaiken lisäksi alkoi vielä paistaa aurinkokin, joten meikäläisenkin kasvoille levisi ihan aito hymy, joka saatiin vieläpä ikuistettua kameralle.

Ihan itse otettu.

On tämä ihan kiva paikka. Ihan tosi kiva.

(Genevestä ehkä lisää seuraavassa numerossa. Huippu paikka, maltan tuskin odottaa, että pääsen uudestaan!)