Taas yksi linna

Kävinpäs Versaillesissa.

Mietin jo moneen kertaan, että tuleeko lähdettyä tämän vaihdon aikana. Koko kevät meni odotellessa ensin vähän lämpimämpää säätä, ja viikonloppuisin taas ei huvittanut mennä vaikka olisikin ollut nättiä, kun tiesi, että siellä on silloin se puoli maailmaa jonottamassa.

Tänään sitten totesin, että jos ei nyt mennä, niin sitten ei koskaan ensi kerralla. Ja niin minä menin. (Alkoi jo etukäteen ahdistaa, että seuraavasta Pariisin-lomasta pitäisi uhrata päivä johonkin muuhun kuin kaupunkihengailuun.)

En oikeen tiedä, mitä pitäisi kirjoittaa. Todella hieno paikka. Tämän kevään aikana on kuitenkin tullut nähtyä jo niin paljon kaikkea, että väkisinkin iskee nähtävyysähky. Tiedän jo, että ihmisvoimin saa rakennettua vaikka ja mitä upeaa. Esimerkiksi kirkkoja on tullut nähtyä tämän kevään aikana kymmeniä. En tiedä, millainen yksilö pitäisi kiikuttaa eteen, että enää sykähdyttäisi. (Tiedänpäs sittenkin: sähköiskuilla varustettu.)

Jos minut olisi vuosi tai pari sitten heitetty Versaillesiin, olisin todennäköisesti napsinut muistikortin täyteen jo  linnan pihalla, ostanut kaiken mahdollisen Marie Antoinette-krääsän ja väsyttänyt kaikki ainakin seuraavan kuukauden ajan puhumalla jatkuvasti kyseisestä paikasta. (Nyt kuitenkin tuntui, että yksi parhaista nähtävyyksistä oli edelläni kävelleen pojan niska. Neljä luomea lähes symmetrisesti vinoneliön muodossa?! Sellaista ei ihan joka päivä näe. Yritin ottaa kuvaa kunnes totesin, että olen ehkä vähän pelottava friikki jos menen yhtään lähemmäksi.)

Älkää nyt käsittäkö väärin. Olihan se upea paikka. Nautin siellä kävelemisestä, ja varsinkin lämpimänä kesäpäivänä puutarha olisi vallan mainio paikka piknikille. Tai entäs sitten lammella soutelua? Kelpaisi sekin. (Varsinkin nyt noita kuvia katsellessa tuntuu aika hassulta, että menin ihan tosta noin vaan tänään kaiken tuon keskelle.)

Versaillesin jälkeen oli tarkoitus piipahtaa pikaisesti Musee d'Orsayssa uudemman kerran. Viime kerralla kun jäi alakerta pääosin kiertämättä, ja sieltä olisi löytynyt vielä Henri de Toulouse-Lautrecin töitä. Jostain syystä kyseinen taiteilija on sydäntäni lähellä, joten olisi mukava päästä tsekkaamaan vielä hänen töitään. Museon lipunmyynti oli kuitenkin jo suljettu, kun ehdin paikalle. Harmi, en nimittäin tiedä, ehdinkö mennä sinne enää toisena päivänä.

En tiedä huomasiko muut, mutta eihän noi kaikki pensaat nyt
ees ollu saman korkuisia. Kyllä pisti ärsyttämään.

Päädyin pienelle kävelylle suosikkipuistooni Jardin du Luxembourgiin. Olin jo todella väsynyt, mutta totesin, että saattaa olla tähän väliin viimeinen kerta, kun pääsen sinne enää auringon paistaessa. Seuraaviksi päiviksi kun on taas luvattu sadetta... Kuinka reilua, että Suomussalmellakin tuntuu olevan paremmat säät kun täällä? No, ovat kyllä keväänsä ansainneet, ei sillä.

Koska viime yönä unet jäivät aika vähille, tänään olisi taas kunnianhimoinen tavoite mennä nukkumaan ajoissa. Koitettiin ylipuhua juhlimaan tänään, mutta enpä taida mennä. Vanhuus tuo mukanaan mukavuudenhaluisuuden.

Ei vaan, oikeasti haluan vain mennä huomenna aamulenkille. Ja tehdä aktiivisesti oikeita juttuja. Olla yksi niistä ärsyttävistä tyypeistä, jotka ottavat aamumetron ja näyttävät siltä, että tekevät jotain tärkeää ja menestyvät elämässään, kun muilla on vielä meneillään walk of shame.

No okei, en ehkä ihan niin aikaisin ole kuitenkaan liikkeellä. Ainakaan metrolla.

ps. Joskus viisitoista vuotta sitten tuo Versaillesin puisto vasta olisikin ollut huikea paikka, piilosille nimittäin! Olisin varmaan vieläkin kyykyssä jossakin pensaassa.