Uutisia

Jossain vaiheessa kevättä se epätoivo iski - ei taaskaan kesätöitä. Vaikka aktiivisesti niitä hainkin, niin tunnun olevan vielä väliinputoaja. Oman alan töihin alikoulutettu, kun hakijoita on niin paljon, ja moniin muihin sitten puuttuu kokemus. Ja sitten on taas paljon työpaikkoja, joihin palkataan mielummin vähemmän koulutettuja.

Vaikka sainkin positiivisia vastauksia, ilman haastattelua on vaikea tulla palkatuksi. Eikä skype-haastattelut valitettavasti tunnu kuuluvan vielä monenkaan yrityksen valikoimaan.

Ihan typerää kaikki.

Aikani masisteltuani otin aikalisän ja totesin, että nyt surkuttelu saa luvan loppua. Tarkemmin ajateltunahan tässä kesässä on potentiaalia vaikka mihin! Olen vapaa aika lailla kaikista velvoitteista, kuten asunnosta, syyskuun alkuun asti. Ei yhtään niin toivoton tilanne sittenkään?

Vaihtojakso on kuitenkin haukannut budjettiini sellaisen loven, ettei ihan täyttä rokulikesää matkustellen ole mahdollista viettää. Hyvin käytetyt rahat, ei sillä, parempaa sijoituskohdetta en ihan äkkiseltään keksi. Piti siis alkaa miettiä muita vaihtoehtoja.

Pariisiin jääminen olisi ollut mukavaa, mutta koska lähes kaikki kaverini ovat jo lähteneet, tänne yksin jääminen olisi ollut ehkä liian rankkaa henkisesti. Liian iso muutos aiempaan. Vaikka kyseessä onkin paras kaupunki, tänne on ehkä helpompi palata joskus myöhemmin, ja aloittaa elämä silloin puhtaalta pöydältä.

Ja tämän ajatusketjun tuloksena minusta tulee taas au pair.

"Jenni your head is not in the picture, go down"

Suomalaisille epätyypilliseen tapaan aion nyt vähän kehua itseäni. Jos tavallisilla työmarkkinoilla olenkin väliinputoaja, niin au pair-markkinoilla olen aika kovaa valuuttaa. Kokemusta kahdesta perheestä, joista molemmista tarvittaessa suositukset. Lisäksi olen jo suhteellisen kypsään ikään ehtinyt ja asunut ulkomailla useamman kerran, eli oletettavasti minun on helppo sopeutua uusiin ympäristöihin. Ja kun tiedän, mitä au pairina oleminen on, tiedän mihin olen ryhtymässä. Myös skandinaavius on aikamoinen valtti, sillä meikäläisiä pidetään yleisesti ottaen luotettavina ja tunnollisina ihmisinä.

Välillä vähän isomman lapsen vahtina.

Perheen löytäminen kävi helposti, pari Skypen välityksellä käytyä keskustelua Marseillen matkan aikana molempien vanhempien kanssa, ja Lyoniin saapuessa sain jo viestiä, että tervetuloa.

Reilu viikko siis vielä, ja nappaan junan Geneven suuntaan. Vielä hetki aikaa ottaa viimeiset ilot irti Pariisin menosta ja meiningistä tähän väliin. (Pitää alkaa vihdoin ja viimein lyhentää TO DO-listaa.)

Oli sitä vapaa-aikaakin ihan riittämiin.

Suomi joutuu nyt odottelemaan vielä hetken, todennäköisesti paluu koittaa heinäkuun lopulla tai elokuun alussa. Olen onneksi tähän ikään mennessä jo havainnut, ettei ruisleipä ole ihan paikalla loppumassa maailmasta. Todennäköisesti se vain maistuu entistä paremmalta sitten parin kuukauden lisäodottelun jälkeen.

Onni on myös kannustavat vanhemmat, jotka sanoivat vaan että hieno juttu. (Vaikka rivien välistä ainakin kuvittelin vähän kuulevani, että olisi ollut kivaa, jos olisin tullut jo käymään kotonakin.)


Vähän nyt tietysti harmittaa se fakta, ettei säästöjä tule taas tältäkään kesältä, mutta olen havainnut, että aika usein tässä elämässä kaikki menee kuitenkin just niin kuin kuuluukin.


ps. Kuvat siis viime kesän Brysselin keikalta, jos jotakuta kiinnostaa.

pps. Pienehkö budjetti ensi vuodelle ei ehkä muutenkaan ole suuren suuri ongelma, tällä hetkellä kun haaveilen lähinnä ruispuurosta ja pinaattikeitosta. Ja veriletuista.