Viimeinen rutistus

Näissä merkeissä kului eilinen aamupäivä.

Starbucksin soijacappuccino oli oikein onnistunut valinta motivoimaan eteenpäin viime hetken opiskelussa. Mitäs muuten tykkäätte tämänkertaisesta nimestä? Myönnetään, että se Shérie oli enemmän omaan mieleeni. (Paitsi jos tuo uuden uutukainen nimi oikeuttaa vierailemaan siellä suklaatehtaalla, missä Johnny Depp on töissä. Esitän tosin etukäteistoivomuksen, että voisi pukeutua mielummin Jack Sparrow'ksi eikä pitää sitä tyhmää polkkatukkaa.)

Harmittavaa, että tajusin taas vasta siellä kahvilassa päntätessäni, että kyseessähän on vallan mielenkiintoinen kurssi. Näin on käynyt opiskelu-urallani harmillisen usein.

Tentti starttasi 16.30. Kello 17.40 koitti vapaus. Kotiin matkattiin hymy jotakuinkin tarakassa asti. Kävin ostamassa päivälliseksi jätskiä ja kuuntelin hyvän mielen soittolistaa.

Vielä kotonakin jaksoi hymyilyttää.

Kuinka saada pariisilaiset hämmentyneiksi? Hymyile.

Sitten tajusin. 

Tässä se nyt sitten oli.

Tämä taisi olla se viimeinen etappi vaihtojaksoani ajatellen. (Ellei tyhmien paperilappusten täyttelyä ja muuta sellaista lasketa, mikä on luvassa vielä myöhemmin tällä viikolla tai ensi viikon alussa.)

Samaan aikaan tuntuu vapauttavalta ja ahdistavalta olla vapaa kaikista opiskeluun liittyvistä velvotteista tuonne syyskuulle asti. Ja vähän harmilliselta, koska opiskelumotivaationi ei ole ollut näin korkealla ehkä sitten ekaluokan. (Valitettavasti luulen, että syyskuun alkuun mennessä ehdin muuttaa mieltäni.)

Kun tähän hyvän mielen saippuakuplia-ja-vaahtokarkkeja -postaukseen tuli muutenkin jo harmaansävyjä, niin sama jatkaa vähän vakavamielisemmällä analyysilla opiskeluihin liittyen.

Vaihto-opiskelu on ollut mahtava kokemus, jo pelkästään siitä syystä, että on avannut ainakin meikäläisen silmiä opiskelun suhteen. Tällä hetkellä nimittäin tiedän olevani ihan helkkarin onnekas opiskellessani Suomessa. Minulla on hyvä opiskelupaikka, joka tarjoaa haastetta mutta antaa myös vapauksia, ja on vielä kaiken hyvän päälle ilmainen. Lisäksi valtio tukee opiskeluani kuukausittain ihan rahallisesti. Ja tarkemmin ajalteltuna aika sievoisella summalla, kun miettii, ettei kovinkaan moni muu maailmassa saa minkäänlaista "ilmaista rahaa". Kaikki kun eivät saa edes opintolainaa.

Kurssikirjoja ei ole pakko ostaa, koska meillä on toimivat kirjastopalvelut. Joita saa myös käyttää ihan ilmatteeksi, jos ei ole laiskimus vaan palauttaa kirjansa ajoissa. Meiltä löytyy myös sellainen luksus kuin kohtuuhintainen opiskelijalounas jokaiselta kampukselta.

Meillä on akateeminen vapaus, jonka ansiosta voimme joustaa ja suorittaa myös kursseja, jotka ovat päällekäin. Kurssien vetäjät kohtelevat meitä pääasiassa tasa-arvoisesti, ja ovat helposti lähestyttäviä. Apua olen saanut aina sitä tarvitessani, jos olen vain pyytänyt. Saman tentin saa käydä tekemässä kolmeen kertaan, ja jos ei sillä läpäise, niin seurauksena on vain saman kurssin käyminen uudestaan myöhemmin järjestettävänä ajankohtana.

Meitä jopa kannustetaan ja tuetaan rahallisesti kansainvälistymisessä silläkin uhalla, että opinnot vähän viivästyisivät.

Toivotaan, että syyskuussa opintojaan Jyväskylässä jatkaa ihminen, joka muistaa vielä nämä kaikki mahtavat asiat. Ollaan me kyllä hiton onnekkaita.


Parasta on myös huikean mahtavat opiskelijakaverit, jotka tekevät opiskelusta (ja toisinaan myös sen välttelystä) entistä mukavampaa.

Lemmenlaiva 2012

Kiitos Dumppi ja Jyväskylän yliopisto.