Siinäpä jotain, mikä olla tällä hetkellä kuvaavampi nimi tälle blogille. Eli mitäs tänne, lapsi nukkuu vaunuissa tuossa vieressä ja minä ihailen edessä näkyvää järvimaisemaa. Idyllistä? Ehkä tällä hetkellä, mutta eipä ollut vielä vähän aiemmin.
Kyllä alkaa väkisinkin ymmärtää, millaisen pyörityksen keskellä pienten lasten kotiäidit on. Ruokailun jäljiltä meikäläiseltä löytyi persikkasosetta hiuksista, silmästä ja korvasta, lapsonen kun sattui aivastamaan juuri, kun olin ujuttamassa lusikkaa suuhun. Kun pienokainen sitten viimein saatiin päiväunille, teki mieli vain lykätä kahvit tulille ja istua alas huokaisemaan hetkeksi, ennemmin kuin alkaa välittömästi siistiä omaa ulkomuotoa. Ja kauanko ne päikkärit sitten kesti? Vartin. Ja sitten takaisin karuselliin. Eli myös rauhassa nautittu kahvikupponen jäi haaveeksi, mutta ehkä ensi kerralla.
Lapsi on kyllä harvinaisen helppo tapaus, mutta tietysti tämä sopeutumisvaihe on vähän tällaista tapailua. En lisäksi oikein tiedä, paljonko saan tehdä omia juttuja ns. työaikana. Toisaalta ei ehkä pidä opettaa lasta siihen, että joku on koko ajan leikittämässä, mutta toisaalta myös tuntuu tyhmältä myöskään surffailla netissä. Liian korkea työmoraali, tämä suomalaisuuden kirous.
Joka tapauksessa, lyhennetty työviikko taitaa olla jotakuinkin pulkassa, huomenna Geneveen, jee! (Sataa ilmeisesti vettä kaatamalla, mutta ihan sama.)
ps. Ja ei, emme toki istu missään satamassa enää tähän aikaan. Tyypilliseen kotiäititapaan en tietenkään saanut koko tekstiä kirjoitettua kerralla, vaikkei tätä nyt ole mitenkään pituudella pilattu.
pps. Kuvituksena pari otosta tämänpäiväiseltä vaunulenkiltä. Ihan au naturel, en jaksanut edes avata niitä kuvanmuokkausohjelmassa rajaamista tai muita höpötyksiä varten. Tämä varamutsi menee nimittäin nukkumaan ihan just nyt.
ppps. Ja joo, no worries, kyllä ne soseet tuli siistittyä naamasta kuitenkin ennen sinne vaunulenkille menoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti