Uusi alku vol 2

En oikein ole tullut mihinkään lopputulokseen, kun olen pohtinut tämän blogin kohtaloa. Vaihtobloginahan tämän aloitin. Ja nyt kun se vaihto otti ja loppui, luonteva seuraava askel olisi varmaankin myös blogin loppuminen?

Pah. Kyllä huvittas vielä kirjoitella, ainakin vähän, mut emmää kyl mittää auppariblogia ala pistää pystyyn. Jatketaan siis samaan osoitteeseen, täällä kun on jo valmiiksi lämpätty yleisökin. (Ja väsytetty, ainakin äänekkyydestä päätellen. Olis nyt ees joku voinut huutaa sen "we want more".) Sovitaan vaikka, että tämä vaihto-opiskelu meni nyt jatkoajalle. Niin kuin Suomi-Ruotsi -ottelu konsanaan, lopputuloskin on varmaan vähintään yhtä miellyttävä.

Saavuin siis tänne Sveitsiin toissailtana. Viimeinen päivä Pariisissa meni juostessa paikasta toiseen silmäpussien ja sumuisten ajatusten kanssa, yöllä kun sain nukuttua ruhtinaalliset kolme tuntia. Eikä ollut edes hernettä patjan alla. Kaikesta päätellen lähtö siis kuitenkin vähän stressasi, vaikka kuvittelin olevani henkisesti ihan valmistautunut.

Iltakuuteen mennessä olin jo väsyttänyt itseni aika totaalisesti, mutta vielä oli ihanin vaihe edessä eli kaikkien kamojen roudaaminen asemalle ja mielellään oikeaan junaan. Matka tänne uuteen kotikylään sujui mukavasti. Kyseessä on siis pienehkö kylä nimeltään Coppet, Geneveen matkaa viitisentoista kilsaa.

En nyt aio valehdella, olihan tänne saapuminen aikamoinen shokki. Jos Pariisissa onkin ollut mahdollista hypätä metroon parin minuutin välein ja mennä näkemään ties mitä, niin tämä meininki täällä vaikuttaa vähintäänkin pysähtyneeltä.

Ensimmäisenä aamuna kuulin outoa ääntä ikkunan takaa ja kun katsoin ulos, niin mitäs näinkään. Mun ikkunan alla kävelee HEVONEN. Siinä vaiheessa vähintäänkin tuli mietittyä, että missäs hitossa tässä nyt ollaan. Onneksi olen kuitenkin elänyt elämästäni 19 vuotta vähän vielä pienemmässä kylässä, niin olen jo tottunut. Tämähän alkaa jopa muistuttaa hermolomaa, sillä nyt vasta olen alkanut huomata, miten stressaantuneessa tilassa olen ollut jo pitkän aikaa. En esimerkiksi muista, milloin olisin viimeksi nukkunut kaksi yötä putkeen näinkin hyvin. (Tai no muistanpa sittenkin, taisi olla joululomalla Suomussalmella. Olen ilmeisen selvästi ihminen, joka on hyvin herkkä ärsykkeille.)

Ihmetyttää muuten edelleen vähän näiden ulkomaalaisten pikkukylien palvelutarjonnan loogisuus. Kaksi leipomoa.. vaatekauppa.. useampi ravintola.. videovuokraamo... Mutta ei ihan normaalia kauppaa? (Paitsi sellainen pienen pieni épicerie, missä esimerkiksi appelsiinit maksaa femman kilolta.)

Näiden kahden Sveitsin päivän aikana ei ole tapahtunut hurjan paljoa mullistavia asioita. Olen siis ollut jo kaksi päivää tuon muksun kanssa, melkoisen mukava ja helppo tapaus (ja nyt koputellaan puuta että pysyy kans sellaisena). Tänään iltapäivällä kävin myös lenkillä, ja testaamassa yhtä kielikurssia, jolle mahdollisesti osallistun. Siinä menisikin sitten kaksi iltaa viikossa seuraavan kuukauden ajan.

Kielikurssi järjestetään suhteellisen lähellä sijaitsevassa kylässä, Nyonissa, jonne on matkaa tästä jotain 7-8 kilsaa. Junia sinne toki menee, mutta olin tänään ajatellut pyöräillä ihan jo maisemien takia. En kuitenkaan saanut polkupyörää lainaan, kannattaa kuulemma ottaa se käyttöön vasta sitten, kun on lämpimämmät säät (sanoi host-mummi). Ja muutenkin ekalla kerralla kannattaa kuulemma mennä junalla.

Mitä sitten tekee neiti itsepäisyys? 

Ai ei pyörää vai? No hitot, sitten kävellään. 

Ja niin sitä sitten käveltiin. Alla painoi jo aiemmin mennyt juoksulenkki (jonka piti olla ihan löysästi vedetty pudottelulenkki, mutta sitten olikin koko ajan vastatuuli?!). Ja sitten alkoi sataa vettä. Ja tuulla vielä enemmän.  Kyllä siinä vaiheessa taas kiiteltiin itseä ja sitä, että tuli kuunneltua neuvoja. Mutta ei tämä soturi kuitenkaan nujertunut, vaan matka jatkui hampaat irvessä. Olisi kyllä kelvannut olla Rihannan sontsan alla.

Koska synkimmälläkin pilvellä on hopeareunus, jos sen haluaa nähdä, niin kyllähän täällä on aivan siistit maisemat. Nuo vuoret on kaikkialla, mihin katsoo. (Paitsi peilistä en niitä vielä löytänyt.)

On tämä oikeasti ihan kiva paikka. Täällä ollaan vaan Pariisiin verrattuna vähän tyhjän päällä tuon sosiaalisen elämän kanssa, niin aikamoinen muutos. Mutta pari kuukautta nyt menee kuitenkin missä vain.

Entinen auppari oli jättänyt minulle myös pinon elokuvia, joten ehkä alan opetella niiden katsomista. Ehkäpä siinä onkin haaste tälle kesälle? Tai sitten alan kaivaa tuonne takapihalle omaa metrolinjaa, jos iskee liian iso ikävä. Sitten tarvitaan enää vapaaehtoisia friikkejä ja kodittomia hengailemaan sinne, niin DIY-Pariisi on valmis.

ps. Kielikurssilla saatu uusi sukunimeni pesee melkeinpä kaikki tähänastiset Starbucks- nimet.