Vähän toisenlainen aamu

Tänään aamulla ovelta kuului napakka koputus jo vähän seitsemän jälkeen, ja hyppäsin saman tien silmät ristissä ylös. Kuvittelin nukkuneeni vähän turhan kauan ja heränneeni saman tien töihin. Olettamukseni osoittautui vääräksi, ja hetken ajan mielessäni kävikin ajatus, että oliko minut nyt sitten ihan pakko herättää. En kuitenkaan arvannut vielä silloin, miten hieno aamu oli tulossa.

Eli hyvä kun herättivät. Mentiin nimittäin vesihiihtämään. 

Vanhemmat ovat yhden sortin aamuihmisiä, varsinkin nyt, kun vauvakin herää jo tavallista aiemmin. Aamuisinkin siis ehtii ennen töitä tehdä kaikkea tällaista hauskaa.

Myönnetään, itse jätin kokeilun väliin tällä kertaa, mutta oli aika mukavaa ihan vain istua veneessäkin pitkästä aikaa aamuauringon paistaessa. Ja katsella, kun muut dippailevat itseään (hyiseen) veteen.

Lisää jalkoja.

Ensi kerralla kuulemma minutkin pistetään suksille. Jaiks, challenge accepted.

Hiihtelyn jälkeen lähdettiin perheen isän kanssa hakemaan Genevestä vauvan ensimmäistä ikiomaa passia, ja jäätiin tytön kanssa kaksin kiertelemään kaupungille sen jälkeen. Aikaa vietettiin lähinnä leikkipuistossa (erityisesti hiekkalaatikko oli tänään suosiossa), mutta tytön väsähdettyä päiväunille kävin vähän tutkailemassa kauppoja. Ihan vähän vain. Pian olikin sitten jo aika lähteä junalla kotiin päin, ja tiputtaa tyttö matkalla lastentarhaan iltapäiväksi.

Kotiin päästyä kirjoitin raivolla ranskan aineen valmiiksi ja suuntasin kielikurssille. Oli hieman tukahduttava matka, ulkona oli lämpöasteita se reippaasti päälle kolmekymmentä ja aurinko paistoi oikein mukavasti pyöräillessä. Ja sitä paistetta riitti molempiin suuntiin matkatessa. Kuten ötököitäkin.

Vähän kuin se haaste, jossa pitää syödä munkki nuolematta huuliaan.
Paitsi että tällä kertaa et oikeasti edes halua nuolaista.

Ilta on mennyt ärsyyntyessä alituiseen pätkivän netin kanssa, mutta nyt se näyttää taas toimivan (vaihtelevalla menestyksellä, ja äkkiä koputtamaan puuta). Mutta onneksi on muitakin viihdykkeitä. Aloin pitkästä aikaa jopa lukemaan ihan oikeaa kirjaa, Memoirs of a Geisha.

(Samalla myös syy, miksi en pääse enää koskaan ajoissa nukkumaan. Koukuttava kirja, vielä huomattavasti parempi mitä elokuvaversio, mutta niin kai ne yleensä tuppaa olemaankin. Vaikka mitäpä mä elokuvista noin ylipäätään tietäisinkään.)

ps. Nyt joku viisas voisi valaista, että kummalla puolella pyöräilijät oikein ajaa pyörätiellä? Ja mielellään jos on spesifimpiä tietoa Sveitsin osalta, niin otan ilolla vastaan. Tuolla ajellessa ensin rinkutellaan että siirry oikeaan laitaan, ja seuraava pyöräilijä ei sitten suostukaan menemään ohi, ennen kuin olet heivannut ruhosi vasemmalle. Koittaisivat päättää. Jos kaikki kerta joka tapauksessa pahoittavat mielensä, niin alan ajamaan keskellä tietä. Onpahan itsellä ainakin kivaa.