Kolmen päivän vuohenjuustosalaattikuuri

Kuten viime postauksesta kävikin ilmi, tiistaina aamulla napattiin tyttöjen kanssa TGV kohti etelää, siellä kun oli kuulemma hyvät biitsikelit. Ja kun meillä nyt oli vapaa viikko meneillään. (Tai no, ei tosin minulla. Myönnetään että reissun takia jäi yksi luento väliin. Hyi minua.) Neljä päivää Nizzan auringon alla teki ihan hyvää joka tapauksessa.

Perille saavuttiin tiistaina ihan hyvissä ajoin, joten aikaa kaupungin eksplooraamiseen oli jo silloin. Meininki oli aika letkeää verrattuna Pariisin kiireiseen elämään, ja ihmiset olivat myös huomattavasti ystävällisempiä ja avuliaampia. Näköjään Ranskassakin on paikkoja, joissa tunnetaan termi asiakaspalvelu. 

Tuli kierreltyä vanhaa kaupunkia, käväistyä rannalla, ajeltua ympäriinsä paikallisilla vélibeillä (eli vélobleu, siinäpä vasta typerä nimi) ja nautittua elämästä. Eilen olin kuitenkin jo ihan valmis palaamaan Pariisiin. En olisi ehkä jaksanut elää yhtään kauempaa tuollaisessa hidastetussa elokuvassa. Toisin sanoen, odotin Nizzalta kuitenkin vähän enemmän... eloa, tai jotain. Valitettavasti kaupunki ei ollut omasta mielestäni oikeastaan millään tavalla kiinnostava, mutta tiesinkin jo etukäteen olevani enemmän kaupunki- kuin rantalomailijatyyppiä.

Vélobleut in action.

Yksi reissun huippuhetkistä oli kyllä päiväreissu Monacoon. Huikea maa, jossa kaikki on niin niin viimeisen päälle prikulleen viilailtu. Tekee vaan mieli osoitella ja nauraa että ootteko ihan tosissanne tämän kaiken kanssa.

Ihan kun ois meidän kotipihan parkkis.

Monacossa vierailtiin palatsissa, valitettavasti kuvaaminen oli kielletty, niin ette pääse osalliseksi siitä ihanuudesta. Mutta jos ikinä eksytte kyseiseen maahan, menkää sinne palatsiin. Ihan. Aikuisten. Oikeasti.

Monacon palatsi. Lievät Aladdin-vibat.

Tästä ehkä vielä enemmän.

Päiväreissu oli riittävä, vaikka kyllähän siellä olisi viihtynyt pidempäänkin. Ainakin casinolla. (Nyt kun kaikkia kiinnostaa, niin joo, käytiin sielläkin. Veni, vidi ja sitten menoksi. Pelit jäi siis odottelemaan seuraavaa kertaa.)

Viimeisenä päivänä käytiin toisen tytön kanssa harrastamassa kulttuuria, kohteena Matissen museo. Oli ihan käymisen arvoinen paikka, vaikkei ehkä edustakaan minulle mieluisinta taidesuuntaa. Sen jälkeen pyörittiin keskustassa. (Shoppailemassa, myönnetään. Mutta siihen oli ainakin omalla kohdallani perusteltu syy. Jotain nimittäin Nizzassa on mitä Pariisissa ei, eli Pull&Bear hyvin istuvine ja opiskelijabudjettiin sopivine farkkuineen.)

Rennon pirteä turistipose kaipaa vielä treenausta.

Paluumatka viivästyi typerien TGV-ongelmien vuoksi. Terkkuja siis Suomeen, ei se VR ole ainoa joka vähän munailee välillä. Mutta ei se mitään, kyllähän sitä mielellään istuu junassa vaikka parikin ekstratuntia. Suljetussa tilassa koulukirjojen kanssa, ilman internetin houkutuksia, ah kuinka ihanaa. (Pah, oikeasti kirjoittelen tätä postausta valmiiksi muistikirjaan. Kiitos rakas sovellus Evernote kun teit opiskeluni mahdottomaksi.)

Nizzan Notre Dame. Yhtä vaikea mahduttaa kuvaan mitä isosiskonsakin.

Suuri osa vaihtarikavereistani starttailee maanantaina viimeistä Pariisin viikkoaan, voi siis olla ettei loppukokeisiin opiskella ihan niin ahkerasti kuin pitäisi. Tai saa nähdä. Ehkä arvotan elämäni uusiksi vielä viikonlopun aikana ja alankin arvostaa opintomenestystä enemmän kuin ihmissuhteita.

Ps. Bussimatka Monacoon ja takaisin oli muuten euron suuntaansa. Ei huono diili.

Pps. Ai mistäkö otsikko tulee? Minun päivälliset reissun ajalta. (Onnistuin kehittämään fiksaation vuohenjuustosalaattiin, ja mikään muu ei sitten listalta kelvannutkaan, oli ravintola mikä hyvänsä.) Kahdesta otin kuvat, kolmas unohtui, olin ilmeisesti liian nälkäinen.

Luulitteko oikeasti selviävänne matkakertomuksesta ilman ruokakuvia?

Tämä salaatti korjasi potin tällä kertaa.