Lisää ekoja kertoja

Tiistaina oli eka kerta, kun:

1. ostin täällä lihaa

ja

2. valmistin siitä ruokaa

3. käyttämällä meidän uunia.

Oli siis oma vuoroni kestitä kansainvälistä joukkiotamme, suomalaiseen tapaan. Menu oli aika simppeli, alkupaloiksi oli ruissipsejä tuorejuustolla, pääruoaksi makaronilaatikkoa ja jälkkäriksi pannukakkua lakkahillolla. Yllättävän hyvin upposi, vaikka joukosta löytyy muutama vähän skeptisempikin kulinaristi.

Ranska koitti tietysti sabotoida tämänkin menun, vai mitäs sanotte näistä makaroneista:

Jenni does not approve.

Joo. Tuollaisia ihmeellisiä pitkiä suikuloita. Ja keittämisen jälkeen ne vasta olikin sellaisia lötköjä, vaikka varmasti en kiehutellut yhtään yliaikaa. Enpä kyllä olisi uskonut, miten vaikea on löytää ihan sitä maailman tylsintä perusmakaronia, neljä kauppaa kävin läpi ja tuon lähemmäs en päässyt.

Ei huolta, oli mulla toinenkin vuoallinen.

Pannukakku tehtiin Ahvenanmaan tapaan, eli pohjana mannapuuroa ja mausteena kardemummaa. Ai miksikö? Se nyt vaan on parempaa. (Ja todennäköisempi onnistumaan meikäläisenkin tekaisemana kuin normaali pannari. Onneksi löytyi myös suomalainen apukokki!)

Suhteellisen vaikea ruoka saada kuvattua millään tavalla esteettisesti.

Oli muuten hiukan haasteellista kokata yhtäkkiä kymmenelle hengelle, kun useamman vuoden taas kokkaillut lähinnä yhden hengen tarpeisiin. Vaikea hahmottaa, mikä on liian vähän ja mikä taas liioittelua. Arviointi onnistui kuitenkin suhteellisen hyvin ilmeisesti, lähes kaikki meni, eikä kukaan tainnut kotimatkallakaan pyörtyä nälissään.

Piti ottaa kuvat ennen ruokailua siltä varalta,
ettei minulla olisi enää kavereita sen jälkeen.

Toisen haasteen iltaan toi kattaus. Meidän keittiöstä löytyy aika satunnainen kokoelma lautasia, joiden kokonaismäärä on muutenkin tietysti vain 9. Makaronilaatikon kanssa onneksi toimii kulhokin yhtä hyvin.

Ruokailun päätteeksi katsottiin vähän futista, oli kuulemma joku tärkeä peli. Omasta mielestäni lievästi ristiriidassa suomalaisen illan kanssa, mutta kerrankos sitä.

Suhteellisen onnistunut ilta ainakin minun mielestä.

Kokkailusta innostuneena leivottiin eilen vielä mokkapaloja perjantaiksi. Brändäyskurssi päättyy, ja sen kunniaksi viimeisellä kerralla pidetään nyyttärit. Kaikki siis tuovat mukanaan jotain, mieluiten omasta kotimaastaan. Mokkapalat nyt eivät taida olla ihan perisuomalainen juttu, mutta sen verran tyypillinen (ja helppo...ja halpa) leivottava, että tämä suomalais-unkarilainen fuusiokeittiö päätti ottaa reseptin työn alle. (Varsinkin kun Jiikookin sanoi, että pitäisi niiden ainakin pari päivää säilyä hyvinä.)

Käskin tehdä duckfacen. Hienosti onnistui.

Yllättävän hyvin onnistui, ainakin jos ottaa huomioon ettei meidän keittiöstä löydy edes desin mittaa, minkä voisi kuvitella olevan leivonnassa aika olennainen. Muutenkin mitat meni vähän niin ja näin, mutta katsotaan, jos aiheuttaa liikaa epäluuloisia katseita huomenna, niin ainahan tuota voi väittää unkarilaiseksi leivonnaiseksi.

Perjantaita odotellessa..

Jos jostain löytyy sokerikuorrutetta tai vastaavaa, niin piirakkapalojen päälle on vielä tarkoitus kuorruttaa kirjaimet JP, eli meidän opettajan nimikirjaimet. Sisäpiirin vitsi.

Tänään oli taas yhdeltä kurssilta viimeinen luento, vähiin käyvät ennen kuin loppuvat. Huomisen jälkeen minulla ei taidakaan olla enää kuin kaksi jäljellä, mutta ovat sitten sitäkin mukavampia luentoja, eli ranskan laskentatoimea. Välikokeesta ei ole vieläkään saatu tuloksia, mutta nooh, kaikki aikanaan.

Kevätkauden lähestyvän päättymisen johdosta oli tällaisia tarjolla.

Taidanpas lähteä etsimään sitä sokerikuorrutetta, eli palataan taas!

ps. Huijasinpas, olenhan sittenkin lämmittänyt tuon uunin ennenkin kertaalleen! Laitoin sinne pyykit kuivumaan kerran kun oli kiire.