maanantai 25. helmikuuta 2013

Kaikki tiet vievät...

...ROOMAAN!

Lähdetään tyttöporukalla pikku matkalle kevätloman kunniaksi, ja myös pakoon Pariisin talvea. Satanut taas lunta monena päivänä (tosin näin suomalaisena tuntuu lähes rienaukselta nimittää "lumisateeksi" paria taivaalta tippuvaa hiutaletta, jotka sulavat jo ennen maakosketusta).. Peukut pystyyn että Italiassa mennään edes vähän lämpimämmissä lukemissa. Residenssi löytyy Vatikaanin kupeesta. Vielä vissiin ehtis moikkaamaan Paaviakin, ennen kuin siitä tulee tavis.

Paistoi täälläkin aurinko. Ainakin kerran.

Tänä aamuna kävin taas lenkillä, ja olihan se nyt ihan syvältä. Suurelta osin tosin vaan vaakatasossa naamaan sataneen rännän takia. Ensimmäiset puoli tuntia hoin taas mielessäni mantraa "en-tykkää-tästä-sitten-yhtään-haluan-kotiin", mutta sen jälkeen juoksu alkoi taas maistua. Ainakin vähän paremmalta. Tai ainakin märkiin sukkiin oli jo tottunut (edelleen inhottavinta sateella tai sen jälkeen juoksemisessa on se, että sukat kastuu. Yäk.). Aloin tosin miettiä, että tykkäänkö edes juoksemisesta. Jos pitäisi valita, juoksenko nykyiseen tapaan pari-kolme kertaa viikossa tai etten saisi käydä enää koskaan juoksulenkillä, mutta pysyisin silti samassa kunnossa, en itse asiassa tiedä kumman vaihtoehdon valitsisin. Mahdollisesti ehkä jälkimmäisen, mutta saattaisin käydä silloin tällöin salaa lenkillä. Ihan vain sen juoksun jälkeisen fiiliksen takia.

Mutta joo, takaisin aiheeseen. Voi olla ettei blogia juurikaan tule päiviteltyä matkan aikana, paitsi jos intoudun kirjoittelemaan puhelimella jotain. Jos osaan... Mutta jos ei tule päivityksiä tällä viikolla, se johtuu luonnollisesti siitä, etten ehtinyt. Ei suinkaan, ettenkö olisi osannut.


ps. Oikeasti kaikki tiet vievät Sortieen. Pienehkö kuvademonstraatio asiasta, katsokaa vaikka.

Menit mistä tahansa, aina pääset sinne.


Ja mikä se sielläkin häämöttää? No Sortie.

Kauppa kuin kauppa, aina löytyy tie Sortieen. (Vieläkin vähän naurattaa siskon viesti "Sortie? Miksi exit on pitäny muuttaa semmoseksi?!?!" Sisko-kulta. Sehän vain tarkoittaa, että täkäläiset ovat taas kerran pitäneet omaa kieltään maailman parhaana ja jättäneet kääntämättä. Ei suinkaan sitä, että exit olisi varta vasten käännetty ranskaksi. Ja anteeksi kun nauran sinulle melkein julkisesti, mutta älä huoli, ei tätä blogia lue kovinkaan moni.)

pps. Minun ja Rooman välissä on vielä yksi suuren suuri ja vaivalloinen este. Pakkaaminen. Huoh.

4 kommenttia:

  1. Mullekin kelpais Rooma ja vähän aurinkoisemmat kelit! Täytyy vaan tyytyä parin viikon päästä suuntaamaan Haminaan, onhan seki etelämmässä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivista ajattelua.. :) kivaa Haminan lomaa!

      Poista
  2. Haha, ihana Riina. :D Mutta joo pakko myöntää että tekis niin hyvää päästä itekin vaikkapa sinne Roomaan. Kivaa reissua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mutta hei, oon sattumoisin kuullu että myös Pariisi on ihan kiva reissukohde.. ;)

      Poista