Torstaina päästiin meksikolaiseen ruokapöytään, ja luvassa oli siis tacoja. Kotosalla näitä kyllä olen tottunut kutsumaan tortilloiksi, mutta niitä vehnälättysiä kuitenkin, mihin lapetaan ahneuksissa vähän liioiteltu määrä täytteitä ja sotketaan pöytä, oma syli ja oikeastaan koko ympäristö ainakin puolen metrin säteellä. Tällä kertaa taittelu tosin poikkesi totutusta tortillameiningistä, eli lettu vain keskeltä puoliksi ja ääntä kohti.
 |
| Osa tarjoiluista. Nam. |
Täytteiksi oli valikoitunut lihaa, paputahnaa, guacamolea, salaatteja ja muita hyviä juttuja. Tacojen seurana tarjoiltiin riisiä, mutta me amatöörit tungettiin sitäkin vain lättyjemme sisään. Päälle tiraus limeä. Kyllä maistui. Hyvältä.
Tyypilliseen tapaani unohdin kameran olemassaolon siinä vaiheessa, kun sain lautasen eteeni, joten kuvitusta ei juurikaan ole. Jälkiruokia oli monenmoista sorttia, kaikki illan vieraat toivat mukanaan joko juotavaa tai jälkkäriä. Tai molempia.
Siinä vaiheessa iltaa, kun desibelien määrä alkoi kohota jo naapuriystävällisen tason yläpuolelle, päätimme lähteä yhdessä käymään myös eräässä opiskelijaillanvietossa. Paikka oli todella täynnä ja ilma oli sen verran huono, että itse en viihtynyt edes niin kauaa, että olisin ehtinyt tiskille asti. Päätimme lähteä yhden toisen tytön kanssa käymään äkkiseltään samoissa Erasmus-bileissä, joissa tuli vierailtua muutama viikko aiemminkin (minulla ne oli kuitenkin kotimatkan varrella niin sama oli pistäytyä, ja kaverilta löytyikin kaksilahkeinen motivaattori, joka veti bileitä kohti). Ihan yhtä epämiellyttävä paikka mitä viimeksikin ja hinnat vielä sikamaisempia mitä muistelin.
 |
| Minä ja hyvät kuvaustaitoni. Kuvassa melkein koko seurue, ja jopa osa omaa hanskaa. |
Meikäläinen päätyi suuntaamaan kotiin aika vikkelään, ja kylläpä tuntui luksukselta napata vain pyörä pihasta metroilla ajelun sijaan. Vaikka ajoinkin ensin aika kauan väärään suuntaan. Mutta hauskaa oli kuitenkin, ja löytyi se kotikin loppujen lopuksi.
Eilen perjantaina suunnattiin pienehköllä vaihtariporukalla hampurilaisille. Joskus muutama viikko sitten satuimme eksymään skottipubiin, jonka ruokalistalla näimme yhden maagisen sanan: HAGGIS. Tiedättehän, sitä skottilaista perinneruokaa, joka koostuu pääasiassa eri sisäelimistä pieniksi pilkottuna. Toisen vaihtaritytön kanssa innostuimme ja päätimme, että haggis burgeria on pakko testata jossain vaiheessa. Sen aika koitti eilen.
 |
| Haggis, mon amour. |
Päädyimme tilaamaan yhden haggishampparin ja yhden normaalin juustohampurilaisen. Ihan vaan siltä varalta, että jos ensimmäinen osoittautuu syömäkelvottomaksi, niin saadaan molemmat sentään puolikas hamppari eikä ala itkettämään. (Oikeasti minä olin sitä mieltä, että voidaan ottaa molemmat oma. Kaikkiruokaisuus kunniaan ja silleen.)
 |
| Tässä vaiheessa vielä vähän jänskäsi, mutta hyvä meininki. |
Arvio: Ulkonäkö hyvä, näyttää aivan normaalilta burgerilta.
Maku: Vähän erikoinen, mutta hyvä. Haggista oli kerrostettu vain ohuesti pihvin päälle, mutta maun kyllä pysti silti erottamaan.
Muiden ilmeet: priceless.
(Itse asiassa oli himpun verran parempi kuin juustohampurilainen. Pidin tämän havainnon tosin omana tietonani.)
Hamppareilta lähdimme käväisemään kanadalaisten kavereidemme luona, muut jäivät pitemmäksi aikaa, mutta itse lähdin puoliltaöin (aikomuksena oli taas viettää aktiivista aamua, tähän mennessä ei tosin ole vielä tapahtunut). Nappasin pyörän ja poljin lähes kotiin asti ongelmitta. Pyöriä tuntuu olevan kunnoltaan aika monen tasoisia, sillä tästä yksilöstä yllättäen katkesivat ketjut puolisen kilsaa ennen kotiin pääsyä. Koitin soittaa asiakaspalveluun ja kysyä, mitä teen, mutta se oli suljettu. (Kumma juttu, eikö pyöräaspalle muka ole tarvetta aamun pikkutunneilla?) Ohikulkijat neuvoivat vain jättämään pyörän telineeseen, joku kyllä kuulemma korjaa sen jossain vaiheessa. Taidanpa soittaa kuitenkin kohta vielä uudestaan ja kysäistä, pitääkö tehdä joku ilmoitus. Olisihan se kiva, että pyörä saadaan kuntoon mielummin ennemmin kuin myöhemmin.
ps. yksi parhaista metromatkojen viihteestä nykyään: kuvien muokkaus, kiitos PicsArt- sovelluksen. (Värityskirja on jo niiiiin last season.) Veikkaan että vaihdon loppuun mennessä voin jo pistää pystyyn oman tekotaidenäyttelyn.
Vaikeeta tämä elämä kun pitää vaihtaa taustakuvaa lähes joka päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti