Päivän kulku kuvina. Ihan vaan siksi, että lähes kaikki lempparibloggaajani ovat tehneet tällaisen ainakin kertaalleen, eli tottakai minäkin haluan. Osittain myös siksi, ettei aivot jaksa tuottaa tällä hetkellä kovinkaan järkeviä lauseita, joten muutama tuhat sanaa tulee sitten kuvien muodossa.
Olisin julkaissut tämän jo eilen, mutta tekniikka päätti pettää... maanantai. Toisin sanoen en saanut kuvia siirrettyä, ja tämän kirjoituksen pointti vähän kärsi. Onneksi tuli tiistai ja kaikki toimii taas hyvin. Mutta asiaan, tältä siis näytti eräs arkipäivä täällä.
Tästä kaikki alkoi.
Kuvitelkaapa fiilikset kun kello soi tuohon aikaan (tai itse asiassa kymmenen minuuttia aiemmin, torkuttaminen kunniaan..) ja tiedät, että luvassa on kuusi tuntia ranskan opiskelua. Ei paljon naurata.
Varsinkaan, kun katsot peiliin ja sieltä tuijottaa takaisin tällainen ilmestys. Hyvät hiuspäivät näyttävät aika usein osuvan maanantaille.
Missio ihmistyminen alkakoon. Maanantain kunniaksi käyttöön ihan tuliterä piilolinssi. (Ehkä osittain myös siitä syystä, että tajusin käyttäneeni edellistä kuukausilinssiä tuplasti käyttöajan. Ei ihme, että vähän särki päätä välillä.)
Aamupalan tekoa. Olisi ehkä ollut vähän esteettisempi, jos olisin kuvannut siinä vaiheessa kun pannulla oli muutakin kun voita.
Aamupala. Tällä selviää hyvin lounasaikaan asti. (Varsinkin jos myös valmisteluvaiheessa snäkkäilet vähän patonkia hillolla. Suosittelen.)
Vélib alle ja metrolle. Tässä vaiheessa kello näyttää 7.15.
Aamumetrossa on tunnelmaa.
Ranskaa. Ensin bisnesmuodossa, sitten kulttuuria ja sivilisaatiota. Kupponen kahvia välissä niin pysyy paremmin hereillä.
Klo 13.20, vihdoin lounasaika. (Ei kauhean paljon naurattanut opettaja piti melkein puoli tuntia yliaikaa luennolla. Saattoi olla jo vähän nälkä.)
Ranskan opiskelut ohi, iltapäivä jatkuu projektityön merkeissä. (Eli ensimmäiset puoli tuntia käytetään metrokartan tutkimiseen ja youtube-videoiden katseluun, ja sitten muistetaan miksi oikein oltiinkaan vielä yliopistolla..)
Vähän jälkeen kuuden pääsen vihdoin kotia kohti.
Metrossa päätän, ettei tänään ole kyllä kokkauspäivä, ja päätän koukata toista reittiä kotiin yliopiston ravintolan kautta.
Mabillon.
Vihdoinkin oikeaa ruokaa. Ei mikään lemppari, mutta ketsuppi, majoneesi ja pippurikuorrutus tekevät lähes mistä tahansa hyvää.
Kotona vähän yhdeksän jälkeen, koska päädyin kävelemään ja pyöräilemään osan kotimatkasta ja eksymään, ja kävin myös kaupassa täydentämässä ruokavarastoja. Ei se mitään, ei mikään kiire ollutkaan, kun tiesin että illan ohjelmassa on raportin kirjoittamista.
Onneksi sen sai sentään tehdä yökkärihousut jalassa. Ja syödä samalla iltapalaa.
Kuvitelkaapa fiilikset kun kello soi tuohon aikaan (tai itse asiassa kymmenen minuuttia aiemmin, torkuttaminen kunniaan..) ja tiedät, että luvassa on kuusi tuntia ranskan opiskelua. Ei paljon naurata.
Varsinkaan, kun katsot peiliin ja sieltä tuijottaa takaisin tällainen ilmestys. Hyvät hiuspäivät näyttävät aika usein osuvan maanantaille.
Missio ihmistyminen alkakoon. Maanantain kunniaksi käyttöön ihan tuliterä piilolinssi. (Ehkä osittain myös siitä syystä, että tajusin käyttäneeni edellistä kuukausilinssiä tuplasti käyttöajan. Ei ihme, että vähän särki päätä välillä.)
Aamupalan tekoa. Olisi ehkä ollut vähän esteettisempi, jos olisin kuvannut siinä vaiheessa kun pannulla oli muutakin kun voita.
Aamupala. Tällä selviää hyvin lounasaikaan asti. (Varsinkin jos myös valmisteluvaiheessa snäkkäilet vähän patonkia hillolla. Suosittelen.)
Vélib alle ja metrolle. Tässä vaiheessa kello näyttää 7.15.
Aamumetrossa on tunnelmaa.
Ranskaa. Ensin bisnesmuodossa, sitten kulttuuria ja sivilisaatiota. Kupponen kahvia välissä niin pysyy paremmin hereillä.
Klo 13.20, vihdoin lounasaika. (Ei kauhean paljon naurattanut opettaja piti melkein puoli tuntia yliaikaa luennolla. Saattoi olla jo vähän nälkä.)
Ranskan opiskelut ohi, iltapäivä jatkuu projektityön merkeissä. (Eli ensimmäiset puoli tuntia käytetään metrokartan tutkimiseen ja youtube-videoiden katseluun, ja sitten muistetaan miksi oikein oltiinkaan vielä yliopistolla..)
Vähän jälkeen kuuden pääsen vihdoin kotia kohti.
Metrossa päätän, ettei tänään ole kyllä kokkauspäivä, ja päätän koukata toista reittiä kotiin yliopiston ravintolan kautta.
Mabillon.
Vihdoinkin oikeaa ruokaa. Ei mikään lemppari, mutta ketsuppi, majoneesi ja pippurikuorrutus tekevät lähes mistä tahansa hyvää.
Kotona vähän yhdeksän jälkeen, koska päädyin kävelemään ja pyöräilemään osan kotimatkasta ja eksymään, ja kävin myös kaupassa täydentämässä ruokavarastoja. Ei se mitään, ei mikään kiire ollutkaan, kun tiesin että illan ohjelmassa on raportin kirjoittamista.
Onneksi sen sai sentään tehdä yökkärihousut jalassa. Ja syödä samalla iltapalaa.
Sellainen päivä. Vähän kivempi kuin viimeksi raportoitu maanantai, mutta ei kyllä mikään lemppari.
Tässä todiste, että jotkut vaihtarit jopa opiskelevat joskus. Ainakin yhtenä päivänä viikossa.
Tässä todiste, että jotkut vaihtarit jopa opiskelevat joskus. Ainakin yhtenä päivänä viikossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti